Aasian tapahtumia

Aasian markkinat ja etenkin vuonna 2010 lujaa nousseet Intia ja Kaakkois-Aasian maat Indonesia, Filippiinit ja Thaimaa korrektoivat tammikuussa 5-11 prosenttia inflaatiopelkojen, kuin myös kuukauden loppupuolella Egyptin eskaloituneen tilanteen myötä. Lasku päämarkkinoillamme oli osaksi myös voittojen kotiutusta ja rotaatiota Pohjois-Aasian pidemmälle teollistuneille markkinoille, koska monet sijoittajat näkevät läntisen maailman teollisuussyklin saavan lisää vauhtia vuoden 2011 aikana.

Tosin siitä huolimatta, että esimerkiksi paljon seuratut ISM-indikaattorit Jenkeissä näyttävät parhaillaan kasvun vielä kiihtyvän, on kestokulutustuotteiden kysyntä kääntynyt jo laskuun (etenkin tietokoneet yms.), ja näin ollen yrityssektorin investointisyklin lähiajan huippu on saattanut olla jo käsillä viime vuoden lopulla. Ilman tukipaketteja syntyvää tervettä ja rakenteellista kasvua ei USA:ssa näytä vielä olevan paljoakaan, vaikka joitain valoisampia merkkejä onkin tullut lähiaikoina pinnalle.

Indonesian inflaatio nousi joulukuun 6,96 %:sta tammikuussa 7,02 %:iin lähinnä korkean ruoan hinnan takia. Pohjainflaatio (ilman ruokaa ja energiaa) tammikuussa oli 4,2 %, ja se laski hieman joulukuusta. Indonesian keskuspankin tavoite inflaatiolle on 4-6 %, mutta pohjainflaation katto (ilman ruokaa ja energiaa) on 5 %. Markkinoilla uskotaan, että keskuspankki on nyt koronnostosyklissä myöhässä, ja näin ollen pelätään, että inflaatio saattaa karata käsistä ilman toimenpiteitä. Keskuspankki jätti tammikuun kokouksessaan korot ennalleen historiallisen alhaiselle tasolle 6.5 %:iin.

Makroluvuista puheen ollen, Filippiinien BKT:n kasvu vuoden 2010 viimeisellä kvartaalilla oli 7.1 %, joka oli huomattavasti korkeammalla, kuin markkinoiden 6 %:n odotukset. Vuoden kokonaiskasvuksi tuli 7.3 %, josta investoinnit ja kulutus olivat kasvun tärkeimpiä osatekijöitä. Mutta kuten Indonesiassakin, inflaatiopelot säikäyttivät markkinat tammikuussa (ja helmikuun alussa), vaikka vielä joulukuussa inflaatio pysyi vielä suhteellisen matalana n. kolmessa prosentissa.

Yleisesti ottaen näemme inflaatiotilanteen selkenevän alkuvuoden aikana, koska erinäisiä toimenpiteitä on laitettu liikkeelle inflaation hillitsemiseksi, kuten Indonesiassa esimerkiksi ruokaraaka-aineiden tuontitullien väliaikainen poistaminen. Myös markkinoiden epävarmuus tulee vähenemään huomattavasti heti, kun tiedetään keskuspankkien linja korkojen suhteen.

ps. 4.2.2011 Indonesian keskuspankki nosti korkoa 0.25% entisestä 6.5 %:sta 6.75 %:iin. Tämä on hyvä merkki, ja osoittaa, että keskuspankki ei ole enää koronnostosyklissä jäljessä. Markkinat ottivat korkojen noston positiivisesti vastaan.

 

Makroluvuista puheen ollen, Filippiinien BKT:n kasvu vuoden 2010 viimeisellä kvartaalilla oli 7.1 %, joka oli huomattavasti korkeammalla, kuin markkinoiden 6 %:n odotukset. Vuoden kokonaiskasvuksi tuli 7.3 %, josta investoinnit ja kulutus olivat kasvun tärkeimpiä osatekijöitä. Mutta kuten Indonesiassakin, inflaatiopelot säikäyttivät markkinat tammikuussa (ja helmikuun alussa), vaikka vielä joulukuussa inflaatio pysyi vielä suhteellisen matalana n. kolmessa prosentissa.
Yleisesti ottaen näemme inflaatiotilanteen selkenevän alkuvuoden aikana, koska erinäisiä toimenpiteitä on laitettu liikkeelle inflaation hillitsemiseksi, kuten Indonesiassa esimerkiksi ruokaraaka-aineiden tuontitullien väliaikainen poistaminen. Myös markkinoiden epävarmuus tulee vähenemään huomattavasti heti, kun tiedetään keskuspankkien linja korkojen suhteen.
Salkusta myytiin kokonaan pois paljon nousseet ja hyvin tyyriiksi tulleet uraanikaivosyhtiö Paladin Energy ja kiinalainen Hollysys Automation. Markkinakorrektion aikana pääsimme myös ostamaan halvalla muutamia indonesialaisia osakkeita, yhtä kiinalaista entistä omistamaamme yhtiötä, kuin myös yhtä thaimaalaista pankkia. Thaimaan taloustilanne näyttää mielestämme hyvin mielenkiintoiselta, kunhan välttää esimerkiksi parhaillaan ylitarjonnasta kärsiviä kiinteistöalan tiettyjä segmenttejä. Thaimaan tilanteesta kerromme myöhemmin enemmän.
Salkun yhtiöiden painotettu valuaatio tammikuun lopulla oli seuraavanlainen vuoden 2011 ennusteiden mukaan: myynnin kasvu 24 %, EPS-kasvu 23 %, PE 10.7x, P/BV 1.6, osinko 1.5 % ja osingonmaksusuhde 20 %.
Salkunhoitaja Juuso Mykkänen

Related Posts

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8