Paitoja silittäessä on aikaa ajatella kaikenlaisia asioita ja aamulla taas iski siinä toisen kauluksen kohdalla uusi ajatus päähän. Jäin miettimään kuinka kapitalismin perusongelmia on se, että yrityksien hyvänä aikana keräämät isotkaan tienestit eivät yleensä auta, kun huonot ajat sitten iskevät. Hyvinä aikoina tienatut rahat kun on huonon ajan tullessa jo ehditty jakaa osinkoina omistajille tai investoida.

Tästä syntyy epäsuhta, kun hyvien aikojen tuotto menee omistajille, mutta huonojen aikojen myötä henkilökunnan leikkaus on useimmiten ensimmäinen ja jopa ainoa keino reagoida muutokseen.

Ongelmana siis on, että hyvien aikojen tuotot eivät ole enää käytettävissä huonojen aikojen tullessa, eikä taantuman iskua pehmentämään ole yleensä yrityksen omia puskureita. Yrityksen on toki loppupeleissä aina oltava voitollinen, jotta aina vaaniva konkurssi vältettäisiin.

Päähän pälähti siinä kolmannen päärmeen kohdalla sitten ajatus, että jospa menestyvissä yrityksissä olisi olemassa jonkinlainen suhdannerahasto, johon kerrytettäisiin varoja oikein hyvinä aikoina. Suhdannerahastoon kertyneillä varoilla voitaisiin sitten pehmentää väistämättä aina nousua seuraavan taantuman iskua. 

Voisi jopa ajatella , että jos yrityksessä ei lähdetä irtisanomisiin, niin suhdannerahastoon kertyneet  varat voitaisiin käyttää suoraan työllisyyttä tukevaan yrityksen kilpailukyvyn ylläpitämiseen, tuotantosuunnan muutokseen tai vaikkapa henkilöstön jatkokouluttamiseen. Jokin puolueeton asiaa seuraava taho olisi toki ensin todennut yleisen ja selvän suhdannemuutoksen todella tapahtuneen. 

Jos irtisanomisiin kuitenkin mentäisiin, suhdanneraha pitäisi käyttää vaikkapa kunnollisten eläköitymistä tukevien eläkepakettien ja irtisanottaville työntekijöillekin suunnattavien kultaisten kädenpuristusten rahoittamiseen. Tällöin hyvänä aikana ansaittua rahaa siirtyisi kansantalouteen taantuman vaikutuksia pehmentämään juuri silloin kun sitä eniten siellä tarvitaan.

Suhdannerahasto voisi olla käytössä vain tiettyä kokoluokkaa suuremmissa yrityksissä ja sen kertyminen voisi alkaa vasta, kun yrityksen tuottosuhde ylittäisi tietyn korkeahkon kynnyksen. Tarkoituksena olisi siis käytännössä siirtää edes hieman kovimman huippusuhdanteen aikana kertyvää hyvää yritysten ja kansantalouden käytettäväksi sitä väistämättä aina seuraavassa heikossa suhdanteessa. 

Tällainen järjestelmä olisi todennäköisesti yrityksissä helpommin nieltävissä kuin erilaiset henkilöstörahastot, sillä rahat olisivat aina yrityksen taseessa rahastoituina. Ne eivät siis siirtyisi yrityksen ulkopuolelle ja ne olisivat suoraan yrityksen itsensä käytettävissä suhdanteen muuttuessa. 

En siinä silityssession aikana vielä heti keksinyt miten rahat säilytettäisiin todella turvaavasti, mutta niin että ne hyödyttäisivät yritystä ja kansantaloutta myös sinä aikana kun taantumaa vasta odotellaan.

Vielä tärkeämpää olisi vastaavanlaisen suhdannerahaston luominen kuntien ja valtion puolelle. Nythän noususuhdanteen aikana kertyvät kasvavat verotulot kulutetaan sitä mukaan kuin niitä kertyy, eikä tulevasta laskusuhdanteesta kanna huolta kukaan. Sitten väistämättömät leikkaukset ja juustohöylät aiheuttavat kuohuntaa ja vihanpitoa, kun laskusuhdanne taas aina lopulta iskee.

Siinä hankalan nappikauluksen kohdalla kuitenkin totesin, että systeemi pitäisi varmasti toteuttaa perustuslain säätämisjärjestyksessä ja siis melkoisen täydellisen konsensuksen vallitessa, vaikka yritykset todellisuudessa vain lainaisivat rahaa tulevalle heikommalle itselleen. Omistajien huippuhetkien tuottoja järjestelmä kuitenkin hieman leikkaisi ja siihen taitaakin koko hieno ajatus kaatua.

Paitoja silittäessä on aikaa ajatella kaikenlaisia asioita ja aamulla taas iski siinä toisen kauluksen kohdalla uusi ajatus päähän. Jäin miettimään kuinka kapitalismin perusongelmia on se, että yrityksien hyvänä aikana keräämät isotkaan tienestit eivät yleensä auta, kun huonot ajat sitten iskevät. Hyvinä aikoina tienatut rahat kun on huonon ajan tullessa jo ehditty jakaa osinkoina omistajille tai investoida.

Tästä syntyy epäsuhta, kun hyvien aikojen tuotto menee omistajille, mutta huonojen aikojen myötä henkilökunnan leikkaus on useimmiten ensimmäinen ja jopa ainoa keino reagoida muutokseen.

Ongelmana siis on, että hyvien aikojen tuotot eivät ole enää käytettävissä huonojen aikojen tullessa, eikä taantuman iskua pehmentämään ole yleensä yrityksen omia puskureita. Yrityksen on toki loppupeleissä aina oltava voitollinen, jotta aina vaaniva konkurssi vältettäisiin.

Päähän pälähti siinä kolmannen päärmeen kohdalla sitten ajatus, että jospa menestyvissä yrityksissä olisi olemassa jonkinlainen suhdannerahasto, johon kerrytettäisiin varoja oikein hyvinä aikoina. Suhdannerahastoon kertyneillä varoilla voitaisiin sitten pehmentää väistämättä aina nousua seuraavan taantuman iskua. 

Voisi jopa ajatella , että jos yrityksessä ei lähdetä irtisanomisiin, niin suhdannerahastoon kertyneet  varat voitaisiin käyttää suoraan työllisyyttä tukevaan yrityksen kilpailukyvyn ylläpitämiseen, tuotantosuunnan muutokseen tai vaikkapa henkilöstön jatkokouluttamiseen. Jokin puolueeton asiaa seuraava taho olisi toki ensin todennut yleisen ja selvän suhdannemuutoksen todella tapahtuneen. 

Jos irtisanomisiin kuitenkin mentäisiin, suhdanneraha pitäisi käyttää vaikkapa kunnollisten eläköitymistä tukevien eläkepakettien ja irtisanottaville työntekijöillekin suunnattavien kultaisten kädenpuristusten rahoittamiseen. Tällöin hyvänä aikana ansaittua rahaa siirtyisi kansantalouteen taantuman vaikutuksia pehmentämään juuri silloin kun sitä eniten siellä tarvitaan.

Suhdannerahasto voisi olla käytössä vain tiettyä kokoluokkaa suuremmissa yrityksissä ja sen kertyminen voisi alkaa vasta, kun yrityksen tuottosuhde ylittäisi tietyn korkeahkon kynnyksen. Tarkoituksena olisi siis käytännössä siirtää edes hieman kovimman huippusuhdanteen aikana kertyvää hyvää yritysten ja kansantalouden käytettäväksi sitä väistämättä aina seuraavassa heikossa suhdanteessa. 

Tällainen järjestelmä olisi todennäköisesti yrityksissä helpommin nieltävissä kuin erilaiset henkilöstörahastot, sillä rahat olisivat aina yrityksen taseessa rahastoituina. Ne eivät siis siirtyisi yrityksen ulkopuolelle ja ne olisivat suoraan yrityksen itsensä käytettävissä suhdanteen muuttuessa. 

En siinä silityssession aikana vielä heti keksinyt miten rahat säilytettäisiin todella turvaavasti, mutta niin että ne hyödyttäisivät yritystä ja kansantaloutta myös sinä aikana kun taantumaa vasta odotellaan.

Vielä tärkeämpää olisi vastaavanlaisen suhdannerahaston luominen kuntien ja valtion puolelle. Nythän noususuhdanteen aikana kertyvät kasvavat verotulot kulutetaan sitä mukaan kuin niitä kertyy, eikä tulevasta laskusuhdanteesta kanna huolta kukaan. Sitten väistämättömät leikkaukset ja juustohöylät aiheuttavat kuohuntaa ja vihanpitoa, kun laskusuhdanne taas aina lopulta iskee.

Siinä hankalan nappikauluksen kohdalla kuitenkin totesin, että systeemi pitäisi varmasti toteuttaa perustuslain säätämisjärjestyksessä ja siis melkoisen täydellisen konsensuksen vallitessa, vaikka yritykset todellisuudessa vain lainaisivat rahaa tulevalle heikommalle itselleen. Omistajien huippuhetkien tuottoja järjestelmä kuitenkin hieman leikkaisi ja siihen taitaakin koko hieno ajatus kaatua.