Hyvä aika menettää rahaa.

Jäinkö junasta? Myöhästyinkö hissistä? Nousu alkoi jo. Prosentteja sitten. Nousu on ollut kieltämättä reipasta.

Mitä aiempien vastaavien aikakausien käppyröihin tulee niin yleensä väliin on tullut kestävä noste.

Sijoittaminen on uskonasia. Kaikenlaisia analyysejä tehdään ja niitä luetaan. Niidenkin pohjalla on usko. Usko omaan tekemiseen.

Itse uskoin ettei tämä ihan tästä käänny. Uskoni kyllä horjuu. Pankkien tulokset näyttivät pahalta kannaltani. Olisin pahasti jälkijunassa. Nokiakin pärjäsi huonommin, mutta markkinat tykkäsivät.

Uskoin, että alas mennään 1. ja 2. neljännes. Kolmannella kerrottaisiin jo uusista tilauksista. Saa nähdä. Suomalaisten yhtiöiden arvot eivät ole mitenkään suhteettoman alhaalla, kun katsotaan tilannetta osavuosikatsausten kannalta.

Miten sitä rahaa sitten menetetään? Vaikka niin, että lähdetään paniikissa tekemään kauppaa. Ehtisi edes vähän haalimaan, kun ollaan niin alhaalla. Kaikki käteinen osakkeisiin. Jos, niin uskon tulee olla vahva. Pitää uskoa vaikka kurssit lähtisivät syksyyn menessä rajuunkin laskuun eikä myydä. Myyminen. Se se vasta kallista on. Uskominen on halvempaa. Kannattaa uskoa ja pitää kaksin käsin pörssiraamatustaan kiinni.

Related Posts

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 3: sopeutumisrahan ehdot

Kansanedustaja saa sopeutumisrahaa joskus jopa muita töitä tehdessään. Toisin kuin ansiosidonnainen, sopeutumisraha ei myöskään edellytä työnhakua. Onko tämä perusteltua? Vai pitäisikö järjestelmää muuttaa?

 

https://www.youtube.com/shorts/DMNTrdjKoBc

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto