Riskin mieltäminen

Keskeinen asia jota sijoittajan tulee ajatella on sijoitusten riskitaso. Yleisin (ainoa?) yleisessä käytössä oleva menetelmä riskiluokitteluun perustuu volatiliteettiin. Eli jos arvopaperin arvo muuttuu keskimmäärin vähän per päivä kyseessä on matalariskinen arvopaperi , kun taas keskimäärin paljon per päivä muuttuva arvopaperi on korkeariskinen.

Homo Economicus on sitä mieltä että tämä "vola" kuvastaa lähinnä lyhyen ajan riskitasoa. Jos ostan osakkeen tänään, miten paljon sen arvon voi odottaa muuttuvan päivässä/viikossa/kuukaudessa ellei mitään yllättävää tapahdu? Jos volatililiteettiä sensijaan käytetään pitemmän aikavälin riskitason arvioimiseen kapsahtaa kuuhun kurkottava sijoittaja katajaan. Islantilaispankki oli siis 2007 tuottoisa ja turvallinen sijoitus?

Pitäisi siis olla muitakin menetelmiä käytössä riskitason ymmärtämiseksi. Valitettavasti muita objeektiivisia mittareita riskitasolle ei löydy. Löytyy yleisiä mielipiteitä siitä minkälaiset sijoitukset ovat turvallisia ja mitkä vähemmän turvallisia. Nämä näkemykset perustuvat lähinnä mielikuviin.

Kaikkein turvallisimpana omaisuudenlajina matti meikäläiset pitävät usein käteistä. Kuitenkin esimerkiksi euro/taala -kurssi on heilunut melkoisesti viimeisen vuoden aikana. Onko käteinen siis turvallista? Pitäisikö varmuuden vuoksi luottaa useamman valuutan koriin?

Entä sitten kiinteä omaisuus – kiinteistö, kulta? Kiinteistöt ovat ainakin ulkomailla usein olleet kokokansan pahimpia spekulaatio (eli siis kupla) sijoituksia. Kullan hinta taas on enemmän epävarmuus indeksi – jos kaikki muu tuntuu epävarmalta ostetaan kulta, jolloin hinta nousee, ja kun korkeasuhdanne koittaa dumpataan taas.

Myös korkorahastojen piti olla lähinnä pomminvarmoja sijoituskohteita. Miten sitten kävikään? Sukanvarsi olisi ollut monasti parempi sijoitus.

Tällä hetkellä juuri kukaan ei uskalla sanoa ääneen että osakkeiden osto saattaa tällä hetkellä olla erittäin hyvä sijoitus. Ketään ei hirtetä siitä että nyt kaikkien muiden tavoin varoittaa että osakkeiden kurssi saattaa vielä laskea. Tämä sopuliperiaate takaa sen että suuri osa noususta on jo takana kun pörssi muuttuu taas muodikaaksi.

Riskittömiä sijoituksia ei ole. Parasta siis hajauttaa erilaisiin omaisuuslajeihin. Muista myös että koet jokapäiväiset omaisuuslajit kuten asunnot ja käteisen turvallisina. Osakkeet sensijaan koetaan vaarallisena omaisuuslajina koska saamme usein lukea isoin mustin otsikoin kuinka pörssi on romahtanut. Samalla tavoin lentäminen tuntuu vaaralliselta kun taas autolla ajo on jokapäiväistä ja turvallista. Arvaa kummassa kyydissä kuolee todennäköisemmin….

5 thoughts on “Riskin mieltäminen

  1. otsikointi

    "Osakkeet sensijaan koetaan vaarallisena omaisuuslajina koska saamme usein lukea isoin mustin otsikoin kuinka pörssi on romahtanut. Samalla tavoin lentäminen tuntuu vaaralliselta kun taas autolla ajo on jokapäiväistä ja turvallista."

    Pörssiromahduksesta tulee todellakin lehteen suuret otsikot, vaikka asialla ei suurelle osalle kansaa ole mitään merkitystä. Varallisuus on sidottu aivan muihin omaisuuslajeihin. Ihmisen on vaikeampi hyväksyä suuria muutoksia varallisuudessaan, tämän vuoksi pörssiin sijoittamista pidetään vaarallisena, vaikkakin tosiasiassa se on pitkällä aika välillä melkoisen "riskitöntä". Volatiliteettia todellakin pelätään, ja ehkä syystäkin. Jos pörssin kurssikäyriä osattaisiin enemmänkin katsoa pitkällä ajanjaksolla, esim. 20v näyttäisi meno paljon rauhallisemmalta. Nyt kun kursseja kytätään (myös piensijoittajat) minuuttien välillä ja tuntien, niin meno näyttää hurjalta. Samoin Nykyinen hermostuneisuus pörssissä saa monet piensijoittajat myymään omistuksena turhaan vain koska "vola" on niin suurta.

    "Kaikkein turvallisimpana omaisuudenlajina matti meikäläiset pitävät usein käteistä. Kuitenkin esimerkiksi euro/taala -kurssi on heilunut melkoisesti viimeisen vuoden aikana. Onko käteinen siis turvallista? Pitäisikö varmuuden vuoksi luottaa useamman valuutan koriin?"

    Ja käteisen pitäminen ei mielestäni ole turvallista ollenkaan. Valtiot ovat leikanneet yleisön seteleitä, devalvoineet valuuttaa, laittaneet hyperinflaatiot käyntiin..yms. (Valuuttakori on tietysti turvallisempi) Ja onko loppujen lopuksi turvallista menettää joka hetki inflaation vaikutuksesta osan käteisestään uudelle rahalle? Onko helpompaa menettää koko ajan vähän rahaa kuin ottaa hieman riskiä ja saada sille tuottoa?

  2. riski

    Ilmeisesti osakesijoittaminen on varsin riskitöntä pitkällä sijoitushorisontilla. Kuitenkin tällöin sijoitettu pääoma pitää olla sellaista, että sen on valmis häviämään ts. ettei sitä ota joudu lunastamaan pörssistä huonoon aikaan.

    Yksittäisen sijoituksen riskin arviomiseen ei käsittääkseni löydy mitään hyvää ekonometristä mallia. Nämä mallit ovat hyödyllisempiä vasta sitten kun rakennetaan monimutkaisempia portfolioita. Ehkä perinteinen tarkka yritysanalyysi paljastaa riskit parhaiten.

    Mielestäni riskin käsitteeseen liittyy läheisesti myös informaatiovarmuus. Jokainen sijoitus on tietyssä mielessä vedonlyönti. Mitä enemmän sinulla on informaatiota jostain yrityksestä sitä tarkemmin pystyt arvioimaan sen kurssin yliarvostuksen/aliarvostuksen. Mitä tarkemmin&varmemmin pystyt sen srvostuksen arvioimaan sitä vähemmän sinulla on riskiä.

  3. riski

    Ilmeisesti osakesijoittaminen on varsin riskitöntä pitkällä sijoitushorisontilla. Kuitenkin tällöin sijoitettu pääoma pitää olla sellaista, että sen on valmis häviämään ts. ettei sitä ota joudu lunastamaan pörssistä huonoon aikaan.

    Kyllä vain löysää rahaa tarvitaan sijoittamiseen. (Järkevään sijoittamiseen.)

    Mielestäni riskin käsitteeseen liittyy läheisesti myös informaatiovarmuus. Jokainen sijoitus on tietyssä mielessä vedonlyönti. Mitä enemmän sinulla on informaatiota jostain yrityksestä sitä tarkemmin pystyt arvioimaan sen kurssin yliarvostuksen/aliarvostuksen. Mitä tarkemmin&varmemmin pystyt sen srvostuksen arvioimaan sitä vähemmän sinulla on riskiä.

    Ehkä tarkoitat enemmänkin, että tiedetään varmemmin millä riskitasolla liikutaan. Monestihan esim. piensijoittajalla voi olla osakesalkussaan enemmän riskisiä osakkeita kuin hän aavistaakaan. Ja salkku reagoi yllättävän herkästi esim. yleisindeksiin nähden. Riskiähän ei voi koskaan täysin poistaa, mutta riskiä on sekin että sitä ei huomata!

  4. riski

    Kuten erittäin hyvin sanoit, että riskiä on sekin riski, jota ei huomaa. Eli puutteellinen informaatio on riskiä. Jotain sellaista yritin sanoa. Known unknowns ja unknown unknowns vai miten se Donald Rumsfeld sen sanoi.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Unknown_unknowns

    1. Tieto lisää tuskaa

      Yritin joskus huonolla menestyksellä sanoa, että siinä vasta hermoja tarvittaisiin monessa kodissa, jos omaa kämppää noteerattaisiin netissä. On totta, että menneitä kaupankäyntitilastoja on netissä, mutta entä jos ihan kaikille kämpille olisi ihan aina noteeraus? Nähtäisiin, miten ostajat kaikkoavat markkinoilta. Joku tarjoaisi piruuttaan yhtä euroa ja sitten sekin tarjous raukeaisi. Kukaan ei olisi (näennäisesti) juuri sillä hetkellä valmis tarjoamaan yhtään mitään. 

      Tämän 1,5 v. jatkuneen myllerryksen aikana minä olen ostanut enkä ole hermostunut muusta kuin siitä, kun osinkoja leikattiin. Siinä oli minun suurin menetykseni tässä sodassa (Tuntemattoman sotamies Honkajoella se oli jousipyssyn menetys). Toki paljon paremminkin olisin voinut toimia, mutta se ikuisuuskysymys on aina ja kaikissa markkinatilanteissa.

      T. Juha

Comments are closed.

Related Posts