Britannian EU eron vaikutukset olisivat pieniä

Britannia äänestää EU erosta (Brexit) juhannuksena 23.6 ja äänestyksestä tulee täpärä. Kannattajia ja vastustajia on kutakuinkin yhtä paljon. Economist lehden mukaan kannattajien ja vastustajien suhde on 40% vastaan 41%. Siis todella täpärä tilanne.

Eron siunauksellisuutta argumentoidaan äänestäjille kahdella perusteella:

  1. Itsemääräämisoikeuden palauttaminen (tällä hetkellä EU direktiivit tulevat ulkopuolelta ja kattavat runsaat 50% lainsäädännöstä)
  2. Britannia voisi palauttaa rajakontrollit, joiden avulla voidaan torjua eitoivotut tulijat

Tavaroiden vapaa liikuvuus jatkuisi 

Sijoitusmaailma ei ole ollut huolissaan tilanteesta. Mistä moinen välinpitämättömyys? Syynä on luultavasti se, että välittömät vaikutukset ovat pienet. Britanninan taloutta koskeva lainsäädäntö on tällä hetkellä EU direktiivien mukainen eikä ole mitään syytä miksi se nopeasti muuttuisi. On aivan ilmeistä että EU ja Britannia tekisivät mahdollisen eron jälkeen vapaakauppasopimuksen, ja tarvaroiden vapaa liikkuminen jatkuisi lähes entiseen malliin. Britanniasta tulisi Norjan ja Islannin kaltainen EU ulkojäsen. 

Britannia on jo nyt rajoittanut ihmisten vapaata liikkuvuutta 

Britannia on jo nyt saanut ihmisten vapaata liikkumista rajoittavia erioikeuksia. Britannia on halunnut ja saanut vaikeuttaa itä-Eurooppalaisten maahanmuuttajien tuloa. Tässäkään suhteessa ei ole näköpiirissä mitään muutosta. Britannia on jo saanut sen mitä on halunnut. Tilanne todennäköisesti jatkuisi ennallaan. 

Palveluiden vapaa liikkuvuus voi aiheuttaa ongelmia

Britannian talouskasvu ja kukoistus on paljolti perustunut Lontoon finanssikeskuksen kasvuun. Kukaan ei oikein tunnu tietävän miten ero EU:sta vaikuttaisi finanssialan palveluiden saumattomaan jatkumiseen. Ainakin Financial Times lehti tuntuu olevan huolissaan.

Lontoon finanssikeskuksen tulevaisuus riippuu kuitenkin sellaisista asioista, jotka eivät liity mitenkään EU jäsenyyteen. Suuri merkitys on sillä, miten EU alueella ja Britanniassa järjestetään finanssialaan vaikuttavia asioita kuten mahdollinen osakekauppojen transaktiovero, pääomatuloverot ja sijoittajien muu kohtelu. Sijoittajat hakeutuvat sinne missä voi elää ja harjoittaa ammattia.

Financial times kuitenkin varoittaa monissa artikkeleissaan Englannin punnan halpenvan rajusti, jos EU erosta tulee totta. Puhutaan kymmenien prosenttien pudotuksesta. Tuskin pitää paikkaansa. Englannin punnan arvo on viiden vuoden aikana pudonnut suurin piirtein 10% suhteessa dollariin eikä tiedossa oleva Brexit riski ole kummemmin vaikuttanut tilanteeseen. Brexit riskin kasvaminen ei ole pelottanut sijoittajiia ja tuskin riskin toteutuminenkaan maailmanloppua tuo.   

Britannian EU erolla on sotilaallista merkitystä

Britannia on tällä hetkellä sitoutunut Lissabonin sopimuksessa puolustamaan Suomea ja muita EU maita kaikin mahdollisin keinoin, jos me joudumme ulkoisen hyökkäyksen kohteeksi. Britannian poistuminen EU liitosta olisi tässä suhteessa kolaus. EU:n sotilaallinen voima pienenisi. Ranskan kuusi ydinsukellusvenettä olisivat Brexit:n jälkeen ainoa aidosti Eurooppalainen ydinasepelote.

 

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8