Digitaaliset valuutat valtaavat alaa nettimaksuissa

Digitaalinen valutta on täällä ja sen jalansija sen kuin tulee kasvamaan. Käteisrahan on ennustettu varsin nopealla tahdilla katoavan ainakin kaikkein sivistyneimpien valtioiden päivittäisessä toiminnassa ja tilalle tulee mitä erilaisempia vaihtoehtoja. Jo nyt luottokortit, nettilompakot ja monet muut maksuvaihtoehdot ovat kiihtyvällä tahdilla vallanneet alaa ja tulevat sitä siis tekemään myös jatkossa. Yksi nopeiten kasvavista maksuvälineestä on nimenomaan digitaalinen valuutta.

Bitcoin edelläkävijä

Yksi tunnetuimmista ja ensimmäisistä virtuaalivaluutoista oli ja on Bitcoin. Sen käyttö on laajentunut koko ajan vuodesta 2009 ja myös Bitcoinin arvo pitkässä juoksussa on noussut koko ajan. Bitcoin –valuutta tulee varmasti näyttelemään suurta roolia myös jatkossa virtuaalivaluuttana. Avoimeen lähdekoodiin pohjautuvan valuutan kurssikehitystä voi seurata vaikkapa reaaliajassa.

Mutta mitä hyviä ja huonoja puolia näiden virtuaalivaluuttojen käytöstä voi sitten olla? Varmasti useampikin asia tulee mieleen, mutta hieman riippuen näkökulmasta asioilla on eri painoarvot. Välttämättä kaikki peräkylän isännät eivät tule näkemään missään vaiheessa tarpeelliseksi virtuaalirahan käyttöä, toisten mielestä se tulisi ottaa vieläkin paremmin käyttöön ja nopealla aikataululla.

Virtuaalivaluutan hyviä puolia

Hyvänä asiana voitaisiin nostaa niiden tehokkuus, eli mikäli tarvitsee tehdä useita pieniä valuutansiirtoja, virtuaalinen valuutta on siihen todella helppo väline. Usein valuutan siirto on myös täysin maksutonta, joten se lisää edelleen houkuttelevuutta.

Virtuaalivaluuttana oleva omaisuus on erinomainen asia myös silloin kun esimerkiksi valuutan arvossa tapahtuu mm. mahdollisen devalvaation tai pankkikonkurssin aikana ihmeitä. Nämä eivät pahemmin virtuaalivaluuttaa hetkauta ainakaan negatiiviseen suuntaan.

Myös petosten määrä laskee, sillä virtuaalivaluutta on digitaalista ja sitä ei ainakaan toistaiseksi voi väärentää tai varastaa kuten esimerkiksi luottokorttien kanssa. Virtuaalivaluutan yksi parhaimmista puolista on myös se, että se on anonyymiä, joten kun teet sillä ostoksia, et joudu luovuttamaan omia tietojasi myyvälle osapuolelle. No, tämä on tietenkin myös ongelmallista esimerkiksi nettikasinoilla, joissa rahatalletuksiin vaaditaan nimenomaan vahva tunnistautuminen. Parhaat vedonlyöntisivustot vaativat myös vahvan tunnistautumisen, mutta väistämättä pelaaminen tai ainakin tallettaminen tulee olemaan sallittua myös virtuaalisella rahalla.

Nopea ja edullinen

Virtuaalivaluutta on myös todella nopea, ei ylimääräisiä pankkipäivien odotteluja. Virtuaalivaluutta on tarvittaessa myös kaikkien saatavilla ja samalla kustannustehokas, sillä yleensä siirtokuluja ei ole.

Huonoiksi puoliksi ainakin tällä hetkellä voidaan laskea puolestaan se, että useat ihmiset eivät välttämättä ole kuulleetkaan asiasta tai suhtautuvat todella epäilevästi asiaan. No monet suhtautuvat epäilevästi myös siihen että kasinot tarjoavat pelaajilleen ilmaista rahaa, mutta kyseessä on kädenojennus peleihin tutustuviin pelaajiin. 

Huono puoli valuutassa on myös se, että anonymiteetin takia virtuaalivaluutat ovat suosittuja rahansiirtovälineitä rikollisten keskuudessa, mutta kyllähän siellä ne rahapinotkin vaihtavat omistajaa samalla lailla. Nyt ehkä vain helpommin virtuaalisen valuutan takia. Myös yritysten tulisi enemmän käyttää virtuaalivaluuttaa ja asettaa se rohkeasti tarjolle yhtenä maksuvaihtoehtona. Toistaiseksi homma etenee hitaasti mutta varmasti.

Tällä hetkellä meillä on olemassa teknologia virtuaalivaluutan todelliseen käyttöönottoon, mutta enemmänkin nyt se pitäisi ottaa käyttöön isojen massojen avulla. Nähtäväksi jää milloin virtuaalivaluutta on oikeasti vaihtoehto maksamiselle ihan missä tahansa osto- tai myyntitapahtumassa. Meneekö siihen viisi, kymmenen vai 20 vuotta?

Related Posts