Petteri Orpo ja muut hallitusohjelmaneuvottelijat julkaisivat eilen perjantaina hallitusohjelman (neuvottelutuloksen) ”Vahva ja välittävä Suomi”. Hallitusohjelman luku ”1.5. Eläkkeet” on jatkumoa valtiovarainministeriön hiljan julkaisemalle Julkisen talouden meno- ja rakennekartoitukselle. Meno- ja rakennekartoitus kiinnitti huomiota Suomen julkisen talouden äärimmäiseen jakautumiseen yhtäältä rikkaaseen sosiaaliturvasektoriin ja toisaalta köyhään valtioon ja kuntiin. Oireena valtion ja kuntien köyhyydestä on resurssipula ja rapistuvat palvelut. Vastaavasti parin sadan miljardin euron nettosijoitusvarallisuus kertoo sosiaaliturvasektorin vauraudesta.

Miten tähän on tultu?
Julkisen talouden yllämainittu liiallinen jakautuminen rikkaaseen sotusektoriin ja köyhään valtioon juontaa juurensa n.60 vuotta sitten tehtyyn epäonnistuneeseen linjaukseen: alkaen 1960-luvulla eduskunta alkoi delegoida työ- ja sosiaalipolitiikan lainsäädäntötyötä työmarkkinajärjestöille (”järjestöt”). Tämä osittainen lainsäädäntövallan delegointi järjestöille tunnetaan termillä ”kolmikanta”. Kolmikanta on tähän eduskunnan antamaan valtuutukseen perustuen johtanut ansiosidonnaisen sosiaaliturvan kehittämistä ja osallistunut muun sosiaaliturvan kehittämiseen. Järjestöt määrittelivät itselleen vahvan roolin ansiosidonnaisiin eläkkeisiin eli työeläkkeisiin tarvittavien varojen keräämiseen ja hallinnointiin. Tälläisiä tiettyyn tarkoitukseen korvamerkittyjä palkkasummasta kerättäviä veroja on tapana kutsua ”sosiaalivakuutusmaksuiksi” tai ”veroluonteisiksi maksuiksi”. Oleellisesti ne ovat kuitenkin palkkasummaan kohdistuvaa verokiilaa samaan tapaan kuin kuntavero ja valtion tulovero.

Ansiokkaita pohdintoja työeläkejärjestelmästä julkisen sektorin osana ja työeläkemaksusta osana työn verotuksen kokonaisuutta mm.
https://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/wp-content/uploads/2020/10/KAK_3_2020_WEB-86-102.pdf
ja täältä
https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2016/ainutlaatuinen-tyoelakejarjestelma-yksityista-vai-julkista-sektoria/
Eduskunta antoi aikanaan järjestöille laajat valtuudet työeläkejärjestelmän organisoimiseksi. Kolmikanta on käyttänyt annettua valtuutusta, kerännyt suuren määrän edellämainittuja veroluonteisia maksuja ja maksanut melko runsasta ansiosidonnaista eläkettä vuosikymmenten ajan. Lisäksi kolmikanta on generoinut noin 800 miljardin euron sitoumuksen (”eläkevastuu”). Tämä sitoumus on tulevaisuudessa, tavalla tai toisella, palkkasummaa verottamalla lunastettava.

Järjestöt ovat käyttäneet niille myönnettyä ”verotusoikeutta” eli oikeutta olennaisesti määritellä sosiaalivakuutusmaksujen taso riippumatta kuntien ja valtion intresseistä. Tuloksena noin puolet palkkasummaan kohdistuvasta verorasituksesta eli lähes 30 miljardia euroa vuosittain koostuu kolmikannan määrittämistä maksuista. Kunnat ja valtio jäävät ”kinastelemaan” kuinka paljon ne voivat verottaa jäljelle jäävää palkkasummaa niin, ettei työn tekeminen Suomessa kuitenkaan kohtuuttomasti vähenisi.
Valtiovarainministeriö VM kiinnitti tuoreessa julkaisussaan (Julkisen talouden meno- ja rakennekartoitus, Valtiovarainministeriön julkaisuja – 2023:13) huomiota tähän asetelmaan, jossa oleellisesti kolme palkkasummaa verottavaa tahoa kilpailevat yhden rajallisen palkkasummapotin verottamisesta. Mainitun julkaisun sivulla 13 VM toteaa, että ”sosiaaliturvamaksut ovat osa työn verotuksen kokonaisuutta eli verokiilaa, mikä rajoittaa valtion ja kuntien mahdollisuutta hankkia lisätuloja veronkorotuksilla”.

Kolmikannan keräämä vero on salakavalasti muodostunut korkean prioriteetin veroksi verrattuna kuntaveroon ja valtionveroon. Osoituksena tästä on, että ”työeläkeveroa” on kerätty noin 200 miljardia euroa ”ylimääräistä” verrattuna siihen, kuinka paljon varoja olisi tarvittu sovittujen ja tähän mennessä maksettujen työeläkkeiden maksamiseen. Tämä ylijäämä on kumuloitunut reilun 200 miljardin euron ”työeläkevaroiksi”. Vastaavasti kunnat ja erityisesti valtio eivät ole pystyneet verottamaan palkkasummaa kuluihinsa nähden tarpeeksi. Valtiolle on tästä osoituksena syntynyt noin 100 miljardia euroa nettovelkaa. Kolmikanta on näin polarisoinut Suomen julkisen talouden äärimmilleen: nettovarat on keskitetty työeläkejärjestelmään ja velat on vastaavasti keskitetty eduskunnan ja äänestäjien riesaksi valtiolle ja kuntiin.

Eläkeläisillä on keskimäärin kohtuullinen tulotaso. Varallisuudella mitaten eläkeläiset ovat keskimäärin erittäin hyvin pärjäävää porukkaa. Tästä huolimatta ”eläkeläisköyhyys” on todellinen ilmiö. Paino edellä olevia eläkeläisten tulotasoa ja varallisuutta koskevissa teeseissä on siis sanalla ”keskimäärin”: tulo- ja varallisuuserot eläkeläisten keskuudessa ovat valtavia. Yksi elää selvästi alle tuhannen euron takuueläkkeellä. Samaan aikaan tuhansille maksetaan jättieläkkeitä. Ansiosidonnainen sosiaaliturva on paisunut valtavaksi ”käenpojaksi”, joka syö julkistalouden kapasiteetin tarjota tyydyttävää perusturvaa. Ansiosidonnaisen sosiaaliturvan suurin ongelma on kuitenkin se, että sitä maksetaan muutoinkin suhteellisen hyvin pärjääville. Mitä haittaa on siitä, että ”rikkaille” maksetaan runsasta sosiaaliturvaa? ”Rikkaita” on vähän, eikö ole julkisen talouden kannalta ”se ja sama” kuinka paljon heille maksetaan? Väitän, että suurituloisille ja varakkaille maksettava sosiaaliturva on pois todellisessa avuntarpeessa olevilta huonompi-osaisilta. Lisäksi yletön paternalismi (yksilön yletön holhoaminen ja pakollinen sosiaalivakuuttaminen) heikentää rikkaan riskinottoa, yhteiskunnan rikkaasta saamia verotuloja ja sitäkautta kaikkien hyvinvointia. Ääritapauksessa, jos henkilön palkka on esimerkiksi 50.000€/kk tai eläke 18.000€/kk, emmekö voi vaatia näin äveriästä ihmistä itse kantamaan vastuuta vanhaksi elämisen riskistä ja vanhuuteen varautumisesta?

Hallitusohjelman eläkekirjaukset
Hallitusohjelma antaa toivoa yllämainitun ongelman korjaamisesta. Kommentoin alla muutamia hallitusohjelman luvun ”1.5. Eläkkeet” kirjauksia.

”eläkejärjestelmää tulee kehittää osana julkista taloutta”
Tämä on oleellinen ja uusi linjaus. Aikaisemmat eduskunnat ovat antaneet melko vapaan valtakirjan kolmikannalle eläkejärjestelmän lainsäädäntöön, hallinnointiin ja palkkasumman verottamiseen välittämättä sen valtiontaloutta rapauttavasta vaikutuksesta.

”Eläkejärjestelmän hallinto ja sijoitustoiminta tulee olla järjestetty läpinäkyvästi ja tehokkaasti”.
Läpinäkyvyyttä, hyviä hallinnointikäytäntöjä ja tehokkuutta tulee edistää lakkaamatta. Työeläkeyhtiöt omistavat lähes kaikkia pörssiyhtiöitämme. Moni pörssiyhtiön johtaja osallistuu työeläkeyhtiön hallintoon. Työeläkeyhtiöiden johto toimii aktiivisesti pörssiyhtiöiden nimitys- ja palkitsemisvaliokunnissa. Riski ristiinvalvonnasta ja kiitollisuudenvelan muodostumisesta on suuri. Työeläkejärjestelmän toimintamenoihin, jotka ovat lähes puoli miljardia euroa vuodessa, tulee lakkaamatta hakea säästöjä. Työeläkeyhtiöiden merenrantapalatsit ja johtajiston muuhun virkamieskuntaan nähden moninkertainen ansiotaso kertovat kustannustietoisuuden puutteesta.

”Työeläkeyhtiöiden sijoitustoiminnan rakenteellisella uudistamisella voi olla selvityksen (Valkonen & Lassila, VNTEAS 2021:36) mukaan mahdollisuus kasvattaa tuottoja.”
Useiden työeläkeyhtiöiden olemassaolo saattaa johtaa korkeaan kustannustasoon ja estää riskinottoa. Virastomaisempi, keskitetty, Kela-tyyppinen hallinto johtaa tehokkuuteen, suitsii toimintamenojen kasvua ja mahdollistaa korkeamman riskinottamisen ja sitäkautta korkeammat sijoitustuotot.

”Hallitus valmistelee työeläkepolitiikkaa koskevat asiat keskeisten työmarkkinajärjestöjen kanssa kolmikantaisesti.”
Hallitus sitoutuu edelleen kolmikantaiseen lainsädäntötyöhön. Tämä on suuri riski. Työmarkkinajärjestöt hallinnoivat (Laki työeläkevakuutusyhtiöistä 25.4.1997/354 perusteella) työeläkeyhtiöitä ja siksi työmarkkinajärjestöillä on intressi maksimoida työeläkevarojen määrä. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että hallitus ja eduskunta pyrkivät tervehdyttämään valtion ja kuntien taloutta. En usko, että työmarkkinajärjestöt tulevat tuottamaan tyydyttävää ratkaisua yllämainittuihin ongelmiin.

Eläkeuudistus
Tässä kolmikannan ja maan hallituksen vapaseen käyttöön linjaukset hallitusohjelmassa mainittuun ja tammikuussa 2025 julkistettavan eläkeuudistuksen rungoksi:
1) Eduskunta peruu lainsäädäntötyöhön ja palkkasumman verottamiseen liittyvät järjestöille antamansa valtuutukset. Hallitus ja eduskunta käyttävät itse rohkeasti äänestäjien niille antamaa mandaattia sosiaaliturvaan liittyvän lainsäädännön tuottamiseen.
2) Sosiaaliturvan painopiste käännetään pois ansiosidonnaisesta sosiaaliturvasta perusturvaan: kansaneläkkeeseen, takuueläkkeeseen, toimeentulotukeen ja työttömän peruspäivärahaan. Kaikesta ”rikkaille” maksettavasta sosiaaliturvasta hankkiudutaan eroon pitkän siirtymäajan kuluessa.
3) Siirtymäaikana pidetään pääsääntöisesti kiinni siitä mitä tuli luvattua: järjestöjen tuottama 800 miljardin euron ”eläkevastuusitoumus” lunastetaan aiemmin sovitusti.
4) ”Auki oleva piikki” suljetaan ensi tilassa ennenkuin veronmaksajille luotu eläkevastuu nousee 800 miljardista maagiselle biljoonan euron tasolle.
5) Työeläkemaksujen keräämistä vuonna 2010 tai sitä myöhemmin syntyneistä ei aloiteta, eikä heille siten myöskään kerry työeläkettä.
6) Vuonna 2009 tai sitä aiemmin syntyneet käsitellään työeläkejärjestelmässä nykyiseen tapaan. Heihin kohdistuva lähes biljoonan euron eläkevastuu rahoitetaan työeläkevaroilla (~240mrd€), ja vielä kerättävillä työeläkemaksuilla (~500mrd€) ja tarvittaessa valtion tukemana.
7) Lopputuloksena TyEL maksuista vapautuu valtiolle palkkasumman ”verotustilaa” lähes 30mrd€ vuodessa. Tämä olisi noin nelinkertainen verrattuna nykyiseen (sote uudistusta edeltävään) valtion tuloverokertymään. Tämä merkittävä palkkasumman verotuskapasiteetin lisäys mahdollistaa valtiolle valtionvelan ajamisen yleispohjoismaiselle ja kestävälle tasolle ja tarvittavan valtion osallistumisen työeläkevastuun ”saattohoitoon”. Lisäksi tämä mahdollistaa valtion (Kelan) tarjoaman ja nykyistä huomattavasti runsaamman perusturvan. Erityisesti kansaneläkkeeseen on mahdollista ja tarpeellista tehdä merkittävä ”tasokorotus”.
8) Siirtymäaikana tehdään eläkemenoa hillitsevää ”hienosäätöä” kuten indeksitarkistuksista luopumista ja jättieläkkeiden suitsimista säätämällä eläkekatto esim. 12.000€/kk.