Espanja lataa, ei varmistele

Eilen lähdin ihan mielenkiinnosta katselemaan millaista "jälkeä" Euroopassa olisi odotettavissa, mikäli Japanin koelabra -kirjoituksen mukaisesti euroalueella ajaudutaan varsinaiseen paniikkiin. Kansainvälisen järjestelypankin sivuilta löytyvät taulukot kertovat, että Espanjalla on n. 225 miljardia euroa valtionvelkaa ulkomaille. Brasilia, Meksiko ja Iso-Britannia ovat suurimmat ulkomaiset velkojat. Lisäksi Yhdysvalloilla on rapiat 20 miljardia kiinni Espanjassa. Suomenkin osuuden voisi tähän mainita: se on noin 100 miljoonaa euroa. Tämä on hyvä muistaa, miten vastuullisia meidän tulee olla siinä kohtaa, kun kunnolla rytisee.

Pyörein luvuin 900 miljardin velkapaakusta siten 675 miljardia luottonamia löytyy espanjalaisilta toimijoilta itseltään. Espanjalaispankit ovat alkuvuodesta tankanneet mukavasti. Vuoden alussa 200 miljardin kasaa on kasvatettu 225 miljardiin euroon ensimmäisellä kvartaalilla. Tämä on näkynyt bondien hinnoissa. Kymmenvuotisten bidit huinivat siinä 107-108 paikkeilla.

Pankkien toiminta on tietysti hyvin ymmärrettävää, kun perustavanlaatuinen operatiivinen toiminta polkee paikoillaan. Jostainhan se on tiliä koitettava nykertää. Eikä tällainen järjestely varmaankaan ole valtionkaan taholta kovin epämiellyttävää. Lainarahaa saa halvalla, eikä budjettialijäämistäkään tarvitse nyt murehtia, kun komissio pisti simmut kiinni.

Kaikki on siis hyvin kolmen ehdon täyttyessä:

  1. Kukaan ei sitten lähde myymään (merkittävissä määrin "kukaan".)
  2. Kukaan ei hoksaa, että tässä karusellissä velkamäärät kasvavat liiaksi ja makropuolta ei kytätä (Lagarde, älä katso tänne!)
  3. Kaikki puhuvat totta (tai siis korkeintaan vain vähän muunneltua totuutta.)

Tuskin mikään voi mennä vikaan.

37 thoughts on “Espanja lataa, ei varmistele

  1. Piirsin tuohon muutaman maan

    Piirsin tuohon muutaman maan julkisen velkaantumisen aikavälillä 1900-2011. Kuvasta nähdään, että ainoastaan Kreikan ja Japanin julkinen velka on poikkeuksellilla tasolla. Suurin ongelma on yksityinen velka ja sitten pankkien kautta tuleva velka. Espanja on oikein hyvällä tasolla, mutta espanjalaiset eivät ole. Siellä maksoi kämpät liikaa ja niin ne maksaa Suomessakin. Se on kuitenkin toinen juttu.
    Espanjalla ei ole kuitenkaan isoa ongelmaa jos vain Saksa niin haluaa. Sen velat on EKP:lla ja velat syödään inflaatiolla. 7%-8% inflaatio alkaa syömään napakasti velkoja kun lainakorot pidetään ylimatalana.

    1. Sen velat on EKP:lla ja velat

      Sen velat on EKP:lla ja velat syödään inflaatiolla.

      Voi jeesus kristus tätä typeryyden määrää. Jos velat ovat EKPllä euroissa ei euron inflaatio muuta niiden määrää minnekään. Sitäpaitsi, miksi Espanja maksaisi velkansa pois? Ei tätä suunnittele tekevänsä kukaan, ei edes Saksa joka teoriassa voisi jopa alkaa sitä kohta tehdä.

      1. Typeryyttä

        Valtioiden velat omassa valuutassa on pääosin aina syöty inflaatiolla. Kova inflaatio kiinteiden korkojen aikana on velanottajalle yhtä tuloa. Tietenkin inflaatio syö velkaa kun raha menettää arvoaan.  Jos minulla on nyt nimellinen velka 100 rahaa ja myös nimellinen palkka on 100 niin velkaa on 100% tuloistani. Tienaan edelleen yhtä paljon mutto inflaatio on 100% niin palkkani on 200 rahaa (realisesti se on edelleen sama) mutta velka on vielä 100 rahaa (nyt tuloistani enää 50%) koska se ei ole sidottu inflaatioon. Eihän raha ole kuin luku paperissa ja se on oikeastaan keskuspankin velkapaperi. Valtioilla on hyvin vähän TIPS (http://www.investopedia.com/terms/t/tips.asp) lainoja. Jeesuksella ei ole mitää tekemistä inflaation velkoja syövään vaikutukseen, siinä ei ole mitään henkisyyttä. Tämä ominaisuus tulee suoraan inflaation ominaisuuksista.

        Kaikki yrittää käynnistää hallittua inflaatiota. Siksi rahaa lisätään ja sitä annetaan ulos negatiivisella reaalikorolla. Tätä tekee kaikki nyt ympäri maa

      2. …mutta velka on vielä 100

        …mutta velka on vielä 100 rahaa…

        Ei toimi näin valtiolla. Valtiot joutuvat koko ajan ottamaan uutta lainaa vanhan maksamiseksi, ja uuden lainan hintaan lyödään inflaatio-odotus päälle riskilisineen. Euron 7-8% inflaatio nostaisi Espanjan velkakirjan hinnan jonnekin 15% kieppeille, eli käytännössä ne olisivat silloin konkurssissa.

         

      3. Rullaati-rullaa

        Jeps. Tämä on se ongelma. Uudelleenrahoituksen järkkääminen.

        Suurempi ongelma tästä tulee, jos inflaatio-odotukset käynnistyvät muualla (Japani ja Yhdysvallat… bidit ovat vähän laskeneet vs. Espanjan yli 105:t…) Siinä voi espanjalaispankeilla olla patriotismi koetuksella.

        Toistaiseksi kulissit pysyvät pystyssä koska EKP nojaa pankkien kulisseihin ja ESM/EFSF nojaa valtioita pystyyn (ja ehkä EKP sitten OMTillaan).

        Lisämauste on sitten se, että millä nopeudella velkakirjojen arvo sulaa. Pakokauhuaste on suoraan verrannollinen nopeuteen.

      4. Keskuspankki ostaa

        Kuulkaas nyt, viimekädessä siinä on kyse vain kahdesta jutusta, jotka liittyvät toisiinsa:

        1. Uskottavuudesta, uskotaan että keskupankki tekee sen minkä lupaa

        2. Keskuspankki ei rahoita valtion suoraan valtiota tyyliin Argentina.

         

        En voisi olla tästä kirjoituksesta enempää samaa mieltä Larsin kanssa:

        http://marketmonetarist.com/2013/05/27/a-few-words-that-would-help-kuroda-hit-his-target/

         

        Keskuspankin on asetettava järkevä tavoite ja sen jälkeen toteutettava se riippumatta siitä mitä se vaatii. Jos se vaatii massiivisvia velkakirjaostoja, niin sitten vaatii.

      5. Nähtäväksi jää

        1. Bundesbank.

        2. Bundesbank.

        Nuo ainakin liittyvät toisiinsa. "Vakaata valuuttaympäristöä" viljeltiin jo 90-luvun alussakin. Haudan takaa Otmar Essinger tuli ja näytti miten asiat hoidetaan. Siinä rytäkässä muuten meni nurin Suomen tasavaltakin. Ja taas yritetään uudelleen…

        Euromaat ovat maksukyvyttömyysuhan alaisia. EKP on jo mm. uhannut Kyprosta, että ELA-rahoitus loppuu, jos ei sopparia löydy viikonloppuna.

        Mitenkä hyvin kommentoijat arvelevat monen eurooppalaisen pankin vetelevän markkinoilta lainaa tällaisen ELAttomuuden edessä?

      6. Inflaatio, kasvu ja velkaantuminen

        Näiden kolmen muuttujan leikistä ilmeisesti on kyse. Piirsin USA:sta kuvan aikaväliltä 1800-2011 missä on nämä kolme suurretta samassa kuvassa:

        Tästä kuvasta voidaan nähdä ainakin muutama havainto ilman suuria matemaattisia laskutoimituksia. Suurta inflaatiopiikkiä on joskus seurannut kansantuotteen kasvua ja joskus ei. Inflaation ollessa negatiivinen kasvu on ollut vaisua paitsi silloin kun se ei ole ollut vaisua. Siinäkään ei näy selkeää korrelaatiota. Ainoa asia minkä näemme on, että voimakas inflaatio yhdessä talouskasvun kanssa syö hyvin nopeasti velat.

        Mennäänpä tämä kuvio mielessä sitten euro-alueelle. Meillä ei ole inflaatiota eikä voimakasta talouskasvua. Millä se saadaan aikaiseksi? Nostamalla voimakkaasti kotimaista eli euro-alueen kysyntää. Euroalueen kasvu on kuitenkin eniten kiinni omasta kysynnystä. Elvytämme heikoimpia ja myös vahvimpia maita niin paljon, että inflaatio käynnistyy tuonne 7% tienoille yhdessä voimakkaan kasvun kanssa. 
        OECD, IMF ja monet maailman johtavat ekonomistit ovat tätä mieltä. Kyllä se tarkoittaa Suomen suveriniteetin vähenemistä mutta joka asiasta on maksettava hinta. Kysyn teiltä mielipidettä oletteko mieluummin köyhiä, kurjia, jatkuvan mahdollisen väkivallan uhreja mutta itsenäisen Suomen kansalaisia vai varakkaita vaurastuvan alueen kansalaisia missä ei ole väkivaltaa mutta ei myöskään ole kansallisvaltio Suomea? 
         

      7. Inflaatiosta

        Kun nyt ilmeisesti vastasitte minulle niin jäin hieman miettimään, jotta miksi? Minusta Bundesbank on ennemminkin yksi haukkatarha.

        EKP:ssä Jörg Asmussen kritisoi alhaisia korkoja, ja haluaa hillitä inflaatiota korkeammilla koroilla.

        90-luvun alku. Rewinded.

      8. Saksa

        Saksa käy Euroopan valloitussotaa keskuspankin kautta. 1900-luvulla Saksa kävi kaksi suurta valloitussotaa perinteisin asein huonolla menestyksellä. Nyt on strategiaa muutettu ja aseistus vaihdettu setelikoneeseen. Tavoite on kuitenkin sama eli alistaa väärärotuiset ja uskoiset herrakansan alle.

      9. Roskaa. Saksa hoitaa

        Roskaa. Saksa hoitaa talouttaan omaa etuaan ajaen, niinkuin kaikkien valtioiden pitääkin.

        Euroopan roskamaat taas ovat aivan demokraattisesti äänestäneet itsensä konkurssiin.

        Sitä saa mitä tilaa.

      10. Ei pidä!

        Valtioiden ei pidä ajaa vain omaa etuansa. Jos ajaa vain ja ainoastaan omaa etuansa, niin maailma ajautuu kaaokseen. Oman edun tavoittelua ollaan lukemattomien kansainvälisten sopimusten kautta pyritty rajoittamaan kuten vaikka WTO:n kautta. EKP on kuitenkin kaikkien euromaiden keskuspankki eikä Saksan keskuspankki. Jos vauraimmille annetaan vain rahaa he hyötyvät keskuspankista ja köyhemmät maat eivät. Nyt esim. kaikki euromaat maksavat suuren osan Saksan veloista koska me porukalla pidetään Saksan korot alhaalla. Esim. Italia tai Espanja saa huomattavasti vähemmän hyötyä keskuspankista koska ne maksavat jopa realikorkoa.

      11. Oman edun tavoittelua ollaan

        Oman edun tavoittelua ollaan lukemattomien kansainvälisten sopimusten kautta pyritty rajoittamaan kuten vaikka WTO:n kautta.

        Ei oman edun tavoittelu estä tekemästä omaa etua ajavia kansainvälisiä sopimuksia. Saksa on laskenut että WTOn ajama avoin maailmankauppa on loppupeleissä vahvalle vientimaalle eduksi, ja varmasti oikeassa ovatkin.

      12. Kokonaisetu

        Varmasti vähänkin pidemmän päälle suurempi yhteisvastuullisuus on keskimäärin ihmisille parasta ja sen kautta se voidaan perustella myös oman edun tavottelulla.

      13. BuBa = EKP?

        Se mitä minä olen miettinyt pitkän aikaa on se, että kun näillä Välimeren mailla ja heidän sympatiasoijillaan on kuitenkin enemmistö EKP:n kattohuoneistossa, jotta miksi ne eivät saa kammettua EKP:a sellaiseksi kuin toivoisivat? Wikipedia (heh, joo tiedän, tiedän) kertoo EKP:n ylipäälliköstä seuraavaa: "In 1991, he became director general of the Italian Treasury, and held this office until 2001." Hän on siis nähnyt 90-luvun alun Bundesbankin touhut Italian keskuspankin vinkkelistä.

        Weber ja Stark ovat jo jättäneet kioskin. Weidmann on miltei joka asiassa eri mieltä.

        Miten vain, yksi asia on minusta ihan huomionarvoista: BuBa tätä sirkusta on pitkälti ylläpitämässä. Sitä ei ehkä kannata ärsyttää kovin paljoa.

      14. Saksa ja Portugali ovat eri asioita

        Portugalissa on kuulunut puhetta, että Euro ei  ole heille hyväksi. Jos Merkel ja BuBa sanoisivat samaa niin se olisi Euron loppu. Niiden sanalla on enemmän painoarvoa kuin vaikka Berlusconilla. Saksalla on vahva kiristysote keskuspankissa. Se voi kahden kesken aina uhata Euron hajottamisella.

      15. …talouskasvua. Millä se

        …talouskasvua. Millä se saadaan aikaiseksi?

        Ei millään. Monen eurovaltion velkakirjakorot tuskin kestävät edes nykyistä alhaista inflaatiotasoa.

        Saksa kasvaa maltillisesti. Roskamailla on edessä 20-30v taantuma.

      16. Uskottavuudesta, uskotaan

        Uskottavuudesta, uskotaan että keskupankki tekee sen minkä lupaa

        Keskupankki tekee minkä se lupaa kunnes se ei enää tee.

        Kun rahanpainanta alkoi, BOJ ilmoitti että olennainen osa strategiaa on pitää korot alhaalla (mikä on aika ymmärrettävää). Nyt ne ovat nousseet korkeimmilleen sitten reiluun vuoteen.

        Joko siis:

        1) Tämä tuli yllätyksenä, joten BOJ ei tiedä mitä se tekee; tai:

        2) BOJ tietää mitä tapahtuu mutta ei kykene hallitsemaan sitä.

        Kumpikaan tulkinta ei ole kovin lupaava onnellista loppua ajatellen.

      17. 1) Tämä tuli yllätyksenä, joten BOJ ei tiedä mitä se tekee

        Tämä on minun veikkaukseni – BOJ ei todellakaan arvannut, että korot lähtevät ylös. Mikä oli syy siihen nousuun  —   a) sjoittajat todella uskovat inflaatioon b) sijoittajat myyvät valtionvelkaa ja ostavat osakkeita talouskasvuun uskoen c) sekä että d) muu minulle tuntematon syy     Heikki

      18. BoJ ei arvannut?!

        Eihän siinä ole mitään arvuuttelemista, se on ihan tavallista prosenttilaskua. Jos BoJ ottaa 2%:n inflaatiotavoitteen, tietenkin he tietävät että se siirtyy korkoihin. Jos ei siirry, silloin markkinat eivät usko BoJ:n tekevän mitä lupaa. Silloin BoJ toimii, kunnes markkinat ymmärtävät että he ovat tosissaan.

        Tähän asti nominaaliset korot ovat nousseet mielestäni melko maltillisesti. Reaaliset näyttävät mielummin hieman laskeneen.

        a) Jos keskuspankki sanoo tekevänsä inflaatiota, sijoittajien on useimmiten syytä uskoa.

        b) Kyllä, silloin kun keskuspankki tekee tällaisen peliliikkeen, voi olla viisainta miettiä positionsa sijoittaja uudelleen.

        d) Jos normaalit ja järkevät syyt riittävät selittämään ilmiön, ei välttämättä kannata miettiä muita syitä.

      19. …tietenkin he tietävät että

        …tietenkin he tietävät että se siirtyy korkoihin.

        BOJ on kanssasi eri mieltä, ja heidän luulisi tietävän parhaiten.

        Itse asiassa korkojen on pakkokin pysyä nollassa. Jos maailman velkaantuneimman valtion velkakirjat menevät paniikkimyyntiin, jälki on rumaa.

      20. BoJ:n ongelma tuskin on asian ymmärtämisessä vaan muualla

        http://www.ft.com/cms/s/0/efa0a5ec-c6a5-11e2-8a36-00144feab7de.html#axzz2V3povhlU

        "High quality global journalism requires investment. Please share this article with others using the link below, do not cut & paste the article. See our Ts&Cs and Copyright Policy for more detail. Email ftsales.support@ft.com to buy additional rights. http://www.ft.com/cms/s/0/efa0a5ec-c6a5-11e2-8a36-00144feab7de.html#ixzz2V40KAMKk

        Mr Matsuzawa said the BoJ was “chasing two rabbits at the same time”, alluding to the bank’s stated desire to lower nominal yields while pursuing a higher target for inflation, which implies a rise in interest rates.

        “Eventually, the target is the same, to push up the economy. But en route, they are having contradictory implications for JGBs,” said Mr Matsuzawa.

        "
         
        Jokainen kansakoulun käynyt ymmärtää saman kuin herra Matsuzawa. Onkin mysteeri miksi BoJ kommunikoi tavoitteensa niin epäselvästi. Aikaisemmin jo mainostin Larsin erinomaista kirjoitusta aiheesta:
      21. BoJ:n mahdoton tavoite?

        BoJ näyttäisi minusta tavoittelevan inflaatiota, talouskasvua ja alhaista korkotasoa yhtä aikaa. Yhdysvallat kyllä onnistui tässä ainakin jossain määrin, mutta johtuuko tuo sitten dollarin asemasta maailman reservivaluuttana?

      22. Rahapolitiikka

        Kaikkein suurin ja syvällisin ero USA:n ja Japanin välillä on se, että Fed on kompuroinut rahapolitiikassaan vain kohtuullisesti. Kaikki mitä siitä sotkusta voidaan sanoa, on jo sanottu moneen kertaan… Ehkäpä viittaan tähän Larsin vanhaan kirjoitukseen:

        http://marketmonetarist.com/2012/12/17/ambrose-on-abe/

        "Did I just say that NGDP hasn’t grown for 15 years in Japan? Yes, I did…it is actually worse – Japanese nominal GDP is 10% lower today than in 1997."

        Jos rinnastetaan USA ja Japani alkoholisteihin jotka ovat tulleet hoitoon. USA on vetäissyt pullon kossua perjantai-iltana ja nyt on pää kipeänä. Japani on ryypännyt kiljua, marinolia ja kaikkea mahdollista viimeiset 15 vuotta ja sisäelimet alkavat vasta nyt pettää.

        Mitä lääkäri määrää? USA voi lähteä kotiin ja ottaa pääkipuun buranaa ja tölkin vahvaa olutta. Japanille tälläinen ratkaisuvaihtoehto tuskin soveltuu, koska se makaa jo tajuttomana vastaanoton lattialla.

        No, vakavasti puhuen. Eihän tällaisia Japaneita usein tule vastaanotolle. Ovat olleet deflaatiossa 15-vuotta ja sitä on ruvettu jopa markkinoilla pitämään normaalina ja keksimään kaikenlaisia voodoo-selityksia miksi se on normaalia. Se ei ole normaalia, eikä se ole terveellistä. Tyhmyrikin on innostunut kirjoittamaan aiheesta:

        http://tyhmyri.wordpress.com/2013/06/02/markkinakorkojen-nousu-on-japanissa-hyva-asia-ainakin-japanilaisille/

        Ja hän on oikeassa. Jos terveellinen korkojen nousu sattuu joitain toimijoita, jotka ovat laskeneet ikuisen deflaation varaan olemassaolonsa, BoJ pystyy kyllä siivoamaan jäljet. Jos Boj vain jatkaa päättäväisesti eteenpäin ja sanoaa asiat suoraan, homma menee ihan hyvin. Lopulta kehittyneen talouden keskuspankin toimia rajoittaa vain taivas ja kyseisen maan teollinen kapasiteetti niin kauan kuin toimet ovat millään tavalla järjellisiä (ettei joku nyt vedä tähän sitä Argentinaa). 

      23. Kiitos

        Jees, eli tässä ilmeisesti törmätään siihen, mitä olen siellä-täällä lueskellut: muutosnopeus ratkaisee?

        Miten saada ajoiksi niin maltillinen ja asteittainen korkojen nousu, ettei kenenkään velkakirjapaakun päällä istuvaa ala hermostuttaa? Miten saada ajoiksi niin ripeä ja kestävä "kasvu", ettei monelta muulta mene hermot?

      24. BOJ on itse sanonut mikä se

        BOJ on itse sanonut mikä se oikea lääke on: Japanin hallituksen täytyy pienentää valtionvelan määrää.

      25. Joitain aina hermostuttaa

        Ei sellaista muutosta tässä tilanteessa saada aikaan, ettei kukaan menisi ympäri. Kyse on nähdäkseni BoJ:n kannalta sellaisten askelmerkkien seuraamisesta, että jälkien siivoaminen on kohtuullinen homma, mutta ei tässä siivoamiselta täysin voida välttyä. Jos taas haetaan reaalimaailman analogiaa:

        1. Hyttysiä kertyy ilmastointilaitteen suodattimeen.

        2. Pari kännistä tilheä lentää ikkunaan.

        3. 900 kg:n vauhko hirvi hyppää olkkariin mellastamaan.

        Mikään näistä skenaarioista ei romauta taloa maan tasalle ja vaurioiden korjaaminen ja jälkien siivoaminen on kohtuullisen helppoa. Hirviskenaariossa BoJ päätynee itse ostamaan aika paljon niitä bondeja ja varmaan tekemään vähän muutakin epätavallista, mutta en pitäisi sitä mitenkään kovin pahana. Eivät ne niitä oikeasti printtaa paperille ja polta, painavat vain illan pimeinä tunteina delete-näppäintä 🙂

      26. Se ei ole normaalia, eikä se

        Se ei ole normaalia, eikä se ole terveellistä.

        Mitä ihmettä? Kun väen määrä vähenee ja kun se vanhenee niin deflaatiotalous on täysin normaali asia. Voivat siellä painaa rahaa pää punaisena, mutta yhtään uutta japanilaista ei synny eikä aika pysähdy.

        Demografia on voittamaton vihollinen.

      27. No vaikka tuo parin prossan

        No vaikka tuo parin prossan koronnousu tarkoittaisi arviokauppaa 1*10^14 jenin tappioita nykyisten velkakirjojen omistajille. Suomeksi sanottuna tämä on aivan perkeleellisen iso kasa rahaa, yksi suurimmista tappiokasoista missään koskaan. Se jonka kassakaapista nuo löytyvät kun musiikki lakkaa on niin konkursissa kun kukaan on koskaan ollut.

        Eipä ihme että BOJ kokee asiasta keskustelun hieman kiusalliseksi.

         

      28. 23*10^14

        Jos Japanilla on julkista velkaa suunnilleen 23*10^14 Jeniä, niin tuskin tappiot jäänevät kuitenkin paljon pienemmiksi. Hyvä puoli tässä on se, että nominaalisia tappioita ei kuitenkaan ole luvassa. Konkurssiin menevät siis lähinnä ne, jotka sen ovat erityisesti ansainneet.

      29. Voihan sitä noinkin

        Voihan sitä noinkin sanoa.

        Tosin siinä vaiheessa kun Japanin Postipankki (maailman 6. suurin pankki ja 4 kertaa suurempi kun Lehman) possahtaa niin itkua väännetään muuallakin kun Japanissa.

      30. Millainen tuo Japanin lainaussysteemi on?

        Minä en tiedä onko Japanissa sama systeemi kuin muualla, että valtionlainaa vastaan saa 100% asti keskuspankista lainaa erittäin edullisesti? Luulisin, että on eihän Japanin koroilla muuten kukaan olisi 20 vuoteen lainannut rahaa Japanille. Kun sellainen on niin inflaatiolla ei ole väliä ja se ei nosta korkoja.

      31. Valtioiden lainat

        Valtioiden lainat ovat kummia. Oletetaan, että joku pankki tms. ostaa vaikka Suomen 10 vuoden lainaa vaikkapa miljoonalla. Suomi maksaa siitä lainapaperista vaikka 1,5% vuodessa korkoa.  Nyt tämä lainanantaja vie tämän miljoonan lainapaperin keskuspankkiin josta se saa 0,5% korolla saman miljoonan. Näin saan riskittömän 1% tuoton millä ei ole mitään tekemistä inflaation kanssa ja minulla miljoona jolla voin tehdä mitä haluan. Minulla on miljoona kourassa ja prosentin arbitraasi juoksee kaiken aikaa. Ei nuo pankkiirit tuolla korolla antaisi millekkään maalle tuolla korolla rahaa mitä Suomi ja Saksa saavat.

        Valtioden velan kautta lasketaan lisää rahaa liikkeelle, ei niitä ole koskaan tarkoitus maksaa takaisin. Velkaa otetaan aina lisää kun BKT kasvaa, näin rahan määrä on suhteessa kansantuotteeseen. Nyt rahaa lasketaan liikkeelle myös liikepankkien kautta.

      32. …mitä Suomi ja Saksa

        …mitä Suomi ja Saksa saavat.

        Se että Suomi ja Saksa saavat myytyä velkakirjojaan, ei auta Espanjaa mitenkään. Tämähän oli se keskustelunaihe.

      33. Tuota tuota

        Toiveeni on, että pidetään keskustelu puoli kaikin puolin asiallisena, varsinkin kun kirjoitetaan toisille. Kritiikkiä sopii ilman muuta esittää, mutta on kaksi eri asiaa esittää kritiikkiä tai esittää kritiikkiä keskisormi pystyssä.

  2. coach outlet

    "She's so basically basic…You're gonna freaking flip. Sally's mad at Iggy because Iggy's booty's more biggies," Sara and her bff Mir.i.am rap before the video gets destroyed by Sara's embarrassing stepdad, air max ltd Gary. Gary ruins everything ew.
    We have watched three absolute bangers from Nike's Flyknit Trainer Chukka FSB nike air max 90 range slip through our fingers, but here is a chance at grabbing the Flyknit Trainer Chukka if you're nike air max 2015 desperate to get your hands on them. The next colour to roll of the line is this Light new balance Charcoal colourway; cloaked in grey up top, the visual pow comes from down below with the winterised construction louis vuitton outlet online compiled in thick black layering with tasty white speckles across the top. Unlike the first three editions, these nike shox women ones have disappeared yet, so if your looking to cop, hit up Size? quick smart.
    You know that new balance 1123 New Balance doesn't slip when it comes to Made in England 1500s, and any collaboration featuring the flagship nike r4 shox silhouette is something that will be of interest to our readers. This time, NB has teamed up with louis vuitton purses cheap Parisian spot Starcow for a pair of NB1500s draped in green/beige and grey/orange colours. It's hard to tell nike free 50 trainer how that green will look in person, but there's something so dope about a muted green paired with new balance chicago buttery beige. Releasing at their stores on October 4th, Newbie collectors will need to make sure you set louis vuitton online your alarm clocks this weekend!
    Brittany Maynard has precisely 26 days to live. She knows this because she coach factory outlet has chosen the date she will pass away, peacefully and painlessly, in her Oregon home. She'll be surrounded louis vuitton by a small group of people including her mother and husband whom she loves. Maynard selected November 1 louis vuitton outlet for her death because her husband's birthday is on October 30, and she wants to celebrate with him. coach outlet online store
    We get it. You don't watch Dancing With the Stars. But, does that mean you should be nike clearance outlet deprived of the opportunity to watch contestant Alfonso Ribeiro (forever and ever Carlton Banks) recreate his famous Carlton air max uptempo dance? Not if we have anything to say about it.
    There��s quite a bit of detail to http://www.newbalanceoutlet.cc this new red Air Jordan 6 that has popped up online. Colour-wise it��s pretty simple �C red upper, new balance 574 white midsole and icy everything else �C but there��s an intricate print overlaying the upper that may even louis vuitton stores have a dash of 3M in there. The graphics are taken from the 90s manga series Slam Dunk, air max shoes which featured B-Ball players laced in cartoon Js. The show really helped spread the Jordan hype across Asia, nike air max 360 so this is Jordan Brand��s little thank you note. Do you like it. I��m not so set on nike outlet it, TBH, kinda looks like it embodies the title of another movie. No word on a release date coach outlet yet, but we��re betting there won��t be many made, they��ll release only in Asia, and it will be nike air max this year because it��s the 6��s 23rd anniversary. Pics via Sneaker Gaga.
    After officially blowing the lid on nike air max 1 the LeBron 12 yesterday, it seems Nike has one more trick up their sleeves following up today with http://www.coachoutletsonlinestoreusa.com the all new Zoom Hypercross Trainer. Clad in an extreme dosage of volt, it's once your eyes see nike shox past the heavy highlighting that we see the familiar tooling, and to some degree, the main attraction to new balance 880 this piece of foot-weaponry. Featuring the same Hexagonal Zoom Air design as the LBJ12, as a training shoe cheap louis vuitton wallet these show considerable promise. In a lower format compared to the LBJ12, we're curious to see how the nike outlet flexibility has been amplified and truly just how far Nike's latest and greatest piece of footwear innovation can coach be pushed in the training realms. Set to drop October 10 at Nike.com and select retailers, for the nike outlet store north bend minute bump through the gallery above for a full set of views, and stay tuned for a widespread black coach handbag release list to arrive in the coming days.
    The Dunk CMFT Premium has the great outdoors written all over it. Fitted with an Ortholite sock liner seven millimetres thick for maximum trekking pleasure, the design is also packed with a Zoom Air unit coach outlet online tucked into the heel for that extra bit of comfort. Thought they were done? Memory foam in the collar and tongue that moulds to your foot is the final step to ensuring that Premium feel.
    Vans keeps http://www.nikeoutletshoesshop.us it simple for their latest holiday pack, updating three of their most popular classic silhouettes. The monochromatic trio coach crossbody bags features the Old Skool, Era and Classic Slip-Ons in premium leather. You can find these at selected Vans air max 95 stores and online soon.
    Etonic �C everyone remember that name? Making a subtle return to the sneaker world louis vuitton outlet stores for 2014, they started off strong, dropping a pretty legit 1-to-1 retro of the ��Akeem the Dream��. Looking nike free 50 v2 to roll with that momentum, Etonic has aligned with retailer megalith Barneys New York to bring back the coach factory fan-favourite Stable Base sneaker. Maintaing its heritage tooling, it��s an all nylon and suede affair with three all http://www.officiallouisvuittononlinestore.cc new introductory colours being presented for the November 1 exclusive release. Check out the range of views above, country coach rv for sale and if by chance you in the Big Apple, roll through Barneys to collect one or all of new balance shoes them.

Comments are closed.

Related Posts