Euron kallistuminen on syönyt kansainvälisen sijoittajan tuotot

Kansainvälisillä osakemarkkinoilla alkoi kesäkuun alussa pieni kesädroppi. Heinäkuu on tuonut pientä piristystä Suomeen ja Intiaan. Molempiin ovat syynä piristyvät paikalliset talousluvut ja teollisuuden luottamus.

Onko kesädropille hyvää syytä? Eipä taida olla. Korot ovat edelleen ennätysalhaalla eikä makrotaloudesta ole tullut huonoja uutisia. Osakkeet vaan tapaavat laskea kesäisin.

Euron kallistuminen on pitänyt tuotot negatiivisina

Euron kallistuminen on tuonut kansainvälistä hajautusta harrastavalle murhetta. Yllä olevassa kuvassa on osakkeiden hintakehitystä dollareina. Kehitys on euroina laskettuna vaatimattomampaa, jopa laskevaa. Euro on vuoden alun jälkeen vahvistunut peräti 10% suhteessa dollariin ja oheisia käyriä pitää pudottaa 10% verran jotta päästään Euroissa laskettuihin tuottoihin. Euroissa laskien vain Intia ja Suomi ovat tuottaneet positiivista tuottoa kansainväliselle sijoittajalle. 

Euroan arvo (Lähde: Barcharts)

 

Lisää tietoa: 

Piksun maaindeksit

Piksun valuuttasivut

Related Posts

Yhteiskunta

Kansalaisten vapautta ja oikeutta omiin valintoihin painottavat kokoomus, perussuomalaiset ja vasemmistoliitto

EVAn Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan yksilön vapautta toivovat kokoomuksen, perussuomalaisten ja vasemmistoliiton äänestäjät.  Nämä puolueet luottavat siihen että ihminen on monissa asioissa kykenevä ja halukas

Talous Yhteiskunta

Suomalaiset ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana reaalisesti köyhtyneet

Suomalaisten kotitalouksien varallisuus on vuodesta 2016 kasvanut vain hitusen ja inflaatiot huomioiva varallisuus on pienentynyt. Rahoitusvarallisuutta (osakkeet, rahastot, talletukset..) on tullut 13500€ lisää, mutta asuntovarallisuus