Inflaatio ei ole vielä huolestuttavaa

Talous

Inflaatiohiiri ei ole ainakaan vielä alkanut nakertaa Euron ostovoimaa. Kuluttajahintojen inflaatio on Euroalueella noin 1,8%.   USA:n inflaatio sen sijaan ponkaisi jo 3% lukemiin.

Inflaatiolta on vaikea paeta

Monet sijoittajat pelkäävät inflaatiota ja etsivät suojaa kuka mistäkin. Yksi hankkii kultaa toinen asuntoja ja kolmas kryptovaluuttoja. Kaikki yrittävät keksiä pakopaikan. Yleensä inflaatiohiiri on tavoittanut useimmat pakenijat. Kun inflaation seurauksena korot nousevat niin kaikki omaisuus, niin kiinteä kuin spekulatiivinen, alkaa menettää arvoaan. Arvossaan on vain raha jolle saa tuottoa – korkeaa korkoa. Monen muun omaisuuslajin tuotto kalpenee silloin rahalle saatavan koron rinnalla. Oikeasti varakas on silloin kuningas ja velkainen tuhluri saa vavista.

Inflaatio ei ole vielä merkittävää

Inflaatioluvut eivät ole vielä korkeita verrattuna pitkän aikavälin historiallisiin arvoihin (kuvassa viimeinen 25v). Muutaman prosentin inflaatio on terve merkki siitä, että menneiden sukupolvien hankkimaa arvoa, pääomaa, arvostetaan, eikä sitä tuhlata tuottamattomiin kohteisiin.  Oheisen kuvan perusteella ainakin USA saavuttaa tämän tavoitteen ainakin toviksi.

Jatkosssa inflaatio taltutetaan veroilla

Nykyisessä Modern Monetary Theory hengen mukaisessa maailmassa inflaatio saadaan yksinkertaisella keinolla aisoihin. Liika raha imuroidaan korotettuina veroina niiltä jotka kuluttavat. Eikä veroille ole kattoa kun valtioilla on riittävästi velkaa.

Osakkeiden hinnat eivät tällä kertaa inflaatiota hätkähdä

Korkoaseen puuttuminen on osakesijoittajan kannalta lohdullista. Kun ei inflaatiota taltuteta korkoja nostamalla niin ei osakkeille tule kilpailevaa sijoitusvaihtoehtoa eikä osakkeiden hinnat romahda. Lohduttavaa – synkimmässäkin laaksossa on aina jotain hyvää.

Negatiivinen korko tarkoittaa vähittäistä näivettymistä

Nollakorkojen aika tarkoittaa sitä että velkaa voidaan rajoituksetta ottaa ja negatiivinen korko on synonyymi sille, että menneiden sukupolvien rakentamaa omaisuutta vähitellen tuhotaan. Sitähän se negatiivinen korko tarkoittaa että omaisuudella ei ole arvoa – päinvastoin. Tässä tilassa me olemme ja voi olla että tämä tila jatkuu jahka koronasta on toivuttu.

Euroalueen inflaatiopiikki voi jäädä lyhyeksi

Mutta ollaanko nyt kuitenkin menossa kohti pidempää inflaatiojaksoa? Tätä on vaikeaa varmuudella sanoa, mutta Japanin esimerkki osoittaa että on toinen vaihtoehto – alhaiset korot, alhainen tuottavuus, näivettyvä harmaantuva yhteiskunta ja alhainen inflaatio. Tämä näyttäisi olevan Japanin ohella Euroopan ja Kiinan tie eikä ole mahdotonta etteikö se olisi myös USA:n tie. Tämän tien nimi on hyvinvointiyhteiskunta.

USA:n keskuspankki on onnistunut parhaiten

Oheisen kuvan perusteella voidaan sanoa, että USA:n keskuspankki on onnistunut tehtävässään parhaiten. Inflaatio on ollut kahden prosentin tuntumassa ja rahan arvo on ollut vakaa. Euroopan keskuspankki pääsee kakkostilalle. Sen sijaan Kiina on epäonnistunut inflaatiotavoitteissaan, meno on ollut kuin vuoristoradassa.

Kuvaajan tietojen lähde:  Tradingeconomics

Kuva: Pixabay

 

 

 

 

Related Posts