Investointituotteiden maailmankauppa piristyy

Saksan teollisuus tekee paljon saman tyyppisiä maailmankauppaan päätyviä investointihyödykkeitä kuin Suomi. Saksan IFO indeksi kertookin paljon teollisuutemme makrotaloudellisesta ympäristöstä.

Saksan IFO indeksi ponkaisi viime kuussa reippaasti ylös merkkinä maailmankaupan elpymisestä ja investointikysynnän käynnistymisestä.

Sama ilmiö on nähty Suomessa ja laajemmin Euroopassa. Teollisuuden suhdannenäkymät ovat parantuneet.

Muutos näkyy vasta syyskuun luvuissa ja siksi asiaan kannattaa suhtautua vielä varauksella, mutta ilmiö on kuitenkin niin selvä, että sitä ei voi sanoa tilastoharhaksi.

Suhdannekierto on vaimentunut

Suhdannekierron voimakkuus on vaimentunut vuosista 2007…2012. Syynä on keskuspankkien ja valtioiden järkevämpi politiikka. Keskuspankkien elvytystoimet on selvästikin yritetty tehdä eriaikaisesti. Kun USA:n keskuspankki elvyttää niin Euroopan keskuspankki odottelee ja päinvastoin.

Sijoittajan kannattaa keskittyä osakepoimintaan

Suhdannekiertoa tasaava politiikka on selvästikin onnistunut ja suhdannekierto on pystytty pitämään vaimeana. Sijoittajan kannalta tämä tarkoittaa sitä että suhdannekierron seraaminen on muuttunut vähemmän tärkeäksi ja sijoitusinstrumenttien valitsemiseen uhrataan enemmän aikaa.

 

Related Posts

Sijoittaminen

Tulosennusteiden päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/tools/finnish_dashboard.html

EBIT-ennusteita muutettu vain vähän. P/E-luku on edullisin Valmetilla. Valmetin shorttipositiot ovat myös pienentyneet. Valmet on edullinen myös PEG-luvulla mitattuna, samoin Nokian Renkaat. Renkaiden lukuun vaikuttaa

Salkun rakenne Sijoittaminen

Pisteytykset ja AI-analyysi niiden perusteella

https://piksu.net/sergio/

Osakeanalyysissäni on kohdassa ”Seulonta ja Pisteytys” lista, johon AI on pisteyttänyt yhtiöitä eri kriteerien perusteella.  Tässä 10 parasta.

Minulla on myös muita pisteytyksiä, tämän lisäksi viisi