LähiTapiola suosittelee osakkeita ja riskisempiä korkosijoituksia

Sijoitusmarkkinoilla kiihtyvän suhdannekasvun vaihe on alkuvuoden ajan tukenut osakemarkkinoiden nousua. Arvostusten karkaaminen liian korkeiksi on yksi tulevaisuuden riskitekijöistä, mutta LähiTapiolan ekonomistin Timo Vesalan mukaan vielä on liian aikaista puhua osakkeiden hintakuplasta. Vesala kuitenkin muistuttaa, että nopeasti parantuneet odotukset luovat tilaa myös pettymyksille sijoitusmarkkinoilla ja samanaikaisesti poliittiset riskit ovat tiivistymässä.

Maailmantalous elpyy nyt laaja-alaisemmin kuin kertaakaan vuoden 2010 jälkeen. Erityisen myönteistä Timo Vesalan mukaan maailmantalouden elpymisessä on, ettei Kiinan talouskasvu ole enää merkittävästi hidastumassa, vaan kasvu näyttäisi vakiintuvan 6,5-7 prosentin tuntumaan. Kohentuneiden makrolukujen vanavedessä myös yleinen talousluottamus on selvästi vahvistunut.  

Yllättävän positiivisen kehityksen kääntöpuoli on Vesalan mukaan se, että nopeasti parantunut odotusilmapiiri luo tilaa myös pettymyksille. Samanaikaisesti poliittiset riskit ovat kevättä kohden tiivistymässä.

-Ehkä suurin toimintaympäristöön liittyvä riski on Donald Trumpin presidenttiys, mutta myös Brexit-neuvotteluihin ja lukuisiin vaaleihin valmistautuvassa Euroopassa riittää haasteita. Euroopan vaaleista tärkeimmät käydään Ranskassa. Marine Le Penin voitto presidenttikilvassa näyttää toistaiseksi epätodennäköiseltä, mutta sen seuraukset EU:lle olisivat katastrofaaliset, Vesala sanoo.

Suurimmat arvostusriskit vähäriskisissä korkosijoituksissa, osakkeiden hintakuplasta ei voida vielä puhua

Sijoitusmarkkinoilla kiihtyvän kasvun suhdannevaihe suosii yleensä riskinottoa ja osakemarkkinoiden nousutrendi onkin jatkunut alkuvuoden ajan vahvana. Arvostusten karkaaminen liian korkeiksi on yksi tulevaisuuden riskitekijöistä, mutta Vesalan mukaan vielä on liian aikaista puhua osakkeiden hintakuplasta.

-Arvostusriskit ovat mielestämme nyt suurimmillaan vähäriskisissä korkosijoituksissa. Kiinnostavia mahdollisuuksia löytyy edelleen sekä osakemarkkinoilta että riskipitoisemmista korkosijoituksista.

Korkotason lasku on Vesalan mukaan laaja-alaisesti alentanut sijoittamisen tuotto-odotuksia. Päästäkseen 90-luvun ja 2000-luvun alun tuottoprosentteihin olisi sijoittajan nyt otettava huomattavasti enemmän riskiä.

-Itselle sopivan tuotto-riski-suhteen ylläpitämiseksi on perinteisten osake- ja korkosijoitusten rinnalle hyvä harkita myös uudenlaisia sijoituskohteita, kuten kiinteistöjä ja muita vaihtoehtoisia omaisuusluokkia.

Related Posts

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 3: sopeutumisrahan ehdot

Kansanedustaja saa sopeutumisrahaa joskus jopa muita töitä tehdessään. Toisin kuin ansiosidonnainen, sopeutumisraha ei myöskään edellytä työnhakua. Onko tämä perusteltua? Vai pitäisikö järjestelmää muuttaa?

 

https://www.youtube.com/shorts/DMNTrdjKoBc

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto