Näkemys hetkestä

Juuri nyt on taas markkinoilla tullut pelko joidenkin suurten Eurooppalaisten maiden velka-asioista.

Piirsin punaisella värillä DAX:in (Saksan pörssi-indeksi) ja mustalla Italian valtion korkofutuurin. Tässä huomataan, että jo jonkun aikaa markkinat ovat nostaneet Italialta vaadittavaa korkoa. Se on taas säikyttänyt markkinoita yhdessä Kiinan epävarman tilanteen kanssa.
Tule taas EKP peliin mukaan jotta voimme jatkaa alkuvuoden hyvää kehitystä!

3 thoughts on “Näkemys hetkestä

  1. Kannattaako osakkeista edes yrittää hakea tuottoa

     

    Katselin erästä Economist-lehden kirjoitusta, jossa suhtauduttiin epäillen mahdollisuuteen saada osakkeista parempaa tuottoa kuin muista vähemmän riskisistä kohteista.

    Keskustelu sijoitusasioissa keskittyy aivan liikaa osakevalintaan ja ajoitukseen. Kumpikin näistä on vaikea ale rahoitusalan ammattilaisille kaikkine välineineen.

    Toisaalta tiedetään, että hajauttaminen ja valinnat omaisuusallokaatiossa ovat merkittävä tuottolähde ja ennen kaikkea tuottovaihtelun vähentäjä.

    Olisiko syytä perehtyä entistä paremmin mm. joukkolainoihin ja muihin kohteisiin kuin osakkeisiin.

     

     

     

     

    1. Mutta ovatko joukkolainat sen vähäriskisempiä?

      Tuo musta käkkyrä yllä olevassa kuvassa on eräänlaisen joukkovelkakirjan hinnankehitystä kuvaava…melko samanlaista vuoristorataa kuin osakeindeksikin.

      Entä onko kiinteistösijoitus sen turvallisempi? Koko velkakriisi lähti liikkeelle turvallisista amerikkalaisista asuntolainoista – asuntojen joiden hinnat eivät voi laskea.

      Entä kulta? Miksi tuo kaunis mutta melko hyödytön metalli olisi arvokasta? Vain koska uskomme niin.

      Mitään todella turvallista sijoitusta ei ole.

      Vierailija on siinä oikeassa että osakkeista puhutaan suhteettoman paljon. Toisaalta useimmat piksun lukijan ovat investoineet enemmän asumiseen kuin osakemarkkinoihin.

      Varmaa on todellakin että hajauttaminen erilaisiin omaisuuslajeihin vähentää riskiä. Lisäksi voi hajautus erilaisiin sijoitusstrategioihin vähentää tuottovaihteluja.

      1. Korkosijoitukset

        Korkosijoitukset ovat pitkinä osakesijoituksia suurempiriskisiä. Jos mitaan riskiä vaikka (tuotto-riskitönkorko)/(tuoton keskihajonta) ja laitetaan aikajänteeksi vaikka 5-10 vuotta niin huomaamme, että osakkeet ovat kaikkein vähiten riskisin omaisuusluokka. Nyt varsinkin kun korot ovat erittäin matalla, niin niistä ei voi saada yli kuponkia. Korkosijoituksien tuotto-odotus on matala. Kun katsotaan kiinteistösijoituksia ja verrataan sitä vuokratuottoon, niin nekin ovat erittäin riskisesti hinnoiteltu. Osakkeet ovat nyt vähiten riskisin omaisuusluokka. Tämä ei suinkaan tarkoita että osakkeet eivät voisi olla vuoden päästä halvempia.

Comments are closed.

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,