Omat Rahat: Katsaus 2010/12 I

Salkkusivu jossa enemmän tietoja

Arvonmuutokset: kaksi viikkoa +3.1%, alusta (27-05-2010) +19.5%

Yhteenveto:

Viimeiset kaksi viikkoa ovat ollet turbulentteja. Yllä olevasta graafista voisi päätellä salkun arvon kulkevan kuin raiteilla, mutta näin ei ole: Päivittäiset muutokset ovat olleet suuria.

Euro on heikentynyt edelleen nostaen muissa valuutoissa noteerattujen yhtiöiden euromääräistä salkkuarvoa. Nyt alkavat lähes kaikki seuraamani valuutat olla lähellä 100 päivän liukuvaa keskiarvoaan euroon nähden. Syytä ylipainoon tai alipainoon ei oikeastaan ole, joten HKD ja GPB painoa voisi vähitellen laskea ja Euroa lisätä. Viime päivinä euro on jälleen lähtenyt vahvistumaan – onko nyt edessä pysyvämpi trendimurros vai jatkuuko euron heikentyminen? Europositio on jo melko olematon joten siitä ei voi paljoakaan nyhjästä jos euro vahvistuukin.

Olen lisäksi ottanut myös jenin mukaan kuvioon. Sekin on lähes 100 päivän liukuvan keskiarvon tienoilla, joten jos hyvää ostettavaa löytyy voisi pieniä positioita lähteä ottamaan. Japanislaiset osakkeet ovat jo pitkään olleet kaikkien inhokkeja – osin turhaankin.

Kohta on edessä myös "veroharvennus" eli tappiolla olevien positioiden myynti ennen vuodenvaihdetta. Tästä lähteviä vapautuneita rahoja voisi siirtää euroon ja/tai jeniin ellei mitään odottamatonta tapahdu.

Laitan lähipäiviä esille "lyhyen listan" Japanilaisista osakkeista ja miten niihin on päädytty. Näistä esivalituista papereista on sitten hyvä lähteä poistiota rakentamaan.

Tapahtumat viimeisen kahden viikon viikon aikana:

Vähennetty: Orklaa, lähinnä kurssin noususta johtuvasta melko korkean salkkupainon takia.

Lisätty: Marine Havest. Kurssi rojahti alas yli 10% kun ilmeni että pääomistaja Fredriksen on myynyt osan osakkeistaan. Arvelen että takana on kuitenkin käteisen tarve, eli ostin hieman lisää vaikka pääomistajan osakemyyntiä yleensä pidetään punaisena lippuna. Taistalla on norjalaisten lehtijuttujen mukaan lisäksi harmi Norjalaisten viranomaisten rajoitushalut – Marine Harvestille ei anneta yli 25% kaikista lohenkasvatusluvista. Kurssi onkin hieman palautunut pohjatasolta.

Uutena salkkuun: D'Leteren S.A. Aloitin varovasti europosition kasvatuksen pienellä postilla Belgialaisessa autokaupassa. Yritys tunnetaan lähinnä autoliikkeenä, muta suurin osa voitosta tulee itse asiassa tuulilasikorjausliiketoiminnasta. Yhtiö on myös  AVIS-autovuokraajan pääomistaja. Vaikka yritys on ollu melko vakaa jo monta vuotta on tästä vuodesta tulossa erityisen hyvä, vihreä verotusmuutos on pannut autokauppaan vauhtia. Arvostus on melko maltillinen : p/e 11.1 ,price/cashflow 4.6. Rikkana rokassa ovat korkeat velat, ja melko pieni osinko, 0.6%. Riksinä on tietenkin myös että autokauppa vaimenee verotusmuutoksen aiheuttaman piikin jälkeen, mutta toisaalta tuulilasit särkyvät niin uusissa kuin vanhoisskain autoissa. Liikevaihdon 7% ja EPS 29% keskimääräinen kasvu viimeisten viiden vuoden ajalta kllistivat vaakakuupin selvästi oston puolelle.

Muuta merkittävää:

Osinkoja: Next, Johnson&Johnson, Ishares Peru

Euron jatkunut heikkeneminen on nostanut salkunarvoa mukavasti, vaikka varsinaisia kurssinousuja ei juuri ole nähty.

Päätin osallistua Industrial and Commercial Bank of China:n osakeantiin, joka tosin kooltaan jää varsin merkityksettömäksi salkun kokonaisuuden kannalta.

Välittäjäni Saxo bank on tehnyt sopimuksen Global Tax service Inc:n kanssa jotta k.o. yhtiö anoisi kunkin maan verottajalta palautuksia verosopimukset ylittävistä osinkoveroista. Hyvä että tämäkin asia on hoidettu. Maita joista ylimääräisen veron palauttamista on anottava erikseen ovat ainakin Tanska ja Saksa. Muitakin on varmasti, mutta ei ole vielä tullut vastaan.

Salkun nousijat (2vko): China Tontine wines (+11.9%), Supergroup PLC (+10.4%), Bosideng (+8.7%)

Salkun laskija (2vko): 361 degrees (-3.6%)

Euro on heikentynyt edelleen nostaen muissa valuutoissa noteerattujen yhtiöiden euromääräistä salkkuarvoa. Nyt alkavat lähes kaikki seuraamani valuutat olla lähellä 100 päivän liukuvaa keskiarvoaan euroon nähden. Syytä ylipainoon tai alipainoon ei oikeastaan ole, joten HKD ja GPB painoa voisi vähitellen laskea ja Euroa lisätä. Olen lisäksi ottanut myös jenin mukaan kuvioon. Sekin on lähes 100 päivän liukuvan keskiarvon tienoilla, joten jos hyvää ostettavaa löytyy voisi pieniä positioita lähteä ottamaan. poistin samalla HKD:n graafista turhana – se seuraa muutewnkin taalaa kuin hai laivaa.

Kohta on edessä myös "veroharvennus" eli tappiolla olevien positioiden myynti ennen vuodenvaihdetta. Tästä lähtee vapautuneita rahoja voisi siirtää euroon ja jeniin (ellei mitään odottamatonta tapahdu)

Related Posts