Omat Rahat:Rauta kallistuu, onko jo aika ostaa kaivosyhtiöitä?

Rautamalmin hinta on vuoden aikana romahtanut yli 100$ tasolta selvästi alle 50$. Syynä on Kiinan hiipuva teräskysyntä ja pitkään jatkunut kaivosyhtiöiden kapasiteetinlisäys. Suuryhtiöt kuten BHP Billiton ja Rio Tinto joilla on alhaisimmat tuotantokustannukset ovat nähneet tilaisuutensa tulleen ajaa pienemmät pyrkyrit kuten Australialaisen Fortescuen maan rakoon. Pienempi Australialainen Atlas Iron kertoi jo keskeyttävänsä kaivostoiminnan.

Viimeisen kuukauden aikana raudan hinta on kuitenkin osoittanut elpymisen merkkejä. Takana voi olla muun muassa Kiinan keskuspankin kaupallisilta pankeilta vaadittavien keskuspankkitalletusten määrän vähennys – liike jolla yritetään jälleen kiihdyttää investointeja. 

 

Kaivosyhtiöiden osakekurssit ovat tietenkin myös laskeeneet:

Fortescue, BHP Billiton ja Rio Tinto:Osakekurssit.

Mitä vaihtoehtoja sijoittajalle löytyy. Alla muutama ilmeinen:

  • Fortescue: Jännitystä kaipaavan valinta. Kaikki toiminta liittyy raudan louhintaan. P/e 3.5 näyttää houkuttelevalta, mutta pitää muistaa että tämä on saavutettu huomattavasti nykyistä korkeammalla raudanhinnalla. Yhtiö on hyvin velkaantunut  (net gearing >100) eikä ole selvää kykeenekö yhtiö selviytymään veloistaan ilman osakeantia tai toimintojen myyntiä. Yhtiön louhiman rautramalmin kustannukset oovat korkeammat ja laatu heikompaa kuin pääkilpailijoilla.
  • BHP Billiton: Huomattavasti suurempi ja monipuolisempi yhtiö, n. 30% tuloista kertyy raudasta kuparin, öljyn ja alumiinin täydentäessä portfoliota . Velkaa on myös huomattavasti vähemmän kuin Fortescuella. Mutta vakaudella on hintansa: P/e: 13 ja p/cf: 6.
  • Rio Tinto: Riskitasoltaan lähellä BHP:tä. Raudan osuus liikevaihdosta n. puolet, loput ovat pääasiassa alumiini ja kupari. P/e: 13 ja p/cf: 7

Oma suosikkini on BHP. Kun sekä rauta että öljy ovat vähitellen kääntyneet nousuun ja kuparin hinta on pysynyt melko vakaana vaikuttaa tuotepaletti tässä tapauksessa suotuisimmalta.

One thought on “Omat Rahat:Rauta kallistuu, onko jo aika ostaa kaivosyhtiöitä?

  1. Raaka-aineissa tänä vuonna pientä piristymistä

    Minusta alumiinin, kuparin, sinkin ja öljyn hienoinen kallistuminen indikoi sitä että maailmantalous olisi piristymään päin. Mutta hinnannousu on vaatimatonta (http://www.piksu.net/markkinat_7) ja nousuputki on lyhytkestoinen. Nousu alkoi vasta tammikuussa. Talous ei ainakaan tämän mittarin mukaan ole ylikuumentunut. Rautamalmin hinnannousu alkoi vasta tässä kuussa eikä Nikkeli ole vielä hievahtanutkaan pohjahinnoistaan (Talvivaara parka).

Comments are closed.

Related Posts