Joulukuusi löysi osoitteensa
Mitä joulukuusi maksaa mallikylissä? Me saimme omamme tutulta kuusikauppiaalta 20 eurolla. Kuusi on jo sisällä, oikealla paikalla, ja se koristellaan perinteisin menoin vasta huomenna. Meillä on vieraita Oulusta, Tapiolasta, Meksikosta
Eläke-Tapiolan ja Eläke-Fennian fuusiosta syntyy merkittävä Suomalainen pääomakeskittymä
Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennian (Eläke-Fennia) ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiolan (Eläke-Tapiola) hallitukset ovat solmineet aiesopimuksen yhtiöiden sulautumissuunnittelun aloittamisesta. Uusi yhtiö tarjoaa työeläkevakuutuspalveluja kaikille yksityisen sektorin yrityksille ja yrittäjille. Asiakkaita toiminnan käynnistyessä ovat
ETLA: Työntekijöiden tehtäväkierto on nopeutunut 2000 luvulla
Työtehtäviä koskevan nopeutuneen rakennemuutoksen seurauksena yhä suurempi osa työntekijöistä palkataan korkeampaa ammattitaitoa vaativiin tehtäviin. Näissä tehtävissä työskentelevillä on myös parhaat mahdollisuudet tehtäväkiertoon ja urakehitykseen selviää ETLA:n tutkimusraportista "Työtehtävien ja
Talousuutiset ja päänsärky
STX:n pääneuvottelija? Valtioneuvoston päätös tukea STX:n Turun telakan tilausta on saanut lähinnä tyytymättömiä kommentteja. Kiittämättömyys on maailman palkka ja Metalliliiton pj Riku Aalto on johtanut valituskuoroa yhdessä STX:n johtajan
Maailmanloppu myy hyvin
Kirjoitan sillä varauaksella, että huominen vielä on. Jos Maya-kalenteriin on uskominen “huomista ei enää tule”: 21.12. tuntemamme boltsi on finito, Kaputt, loppu, ei mitään jää jäljelle… Sikäli mikäli näin ei
Yhdysvallat tuskin putoaa julkisen talouden jyrkänteeltä
Yhdysvalloissa haetaan poliittista sopua julkisen talouden jyrkänteeseen, johon maa uhkaa pudota. Jos Obama ja republikaanienemmistöinen kongressi eivät löydä sopua, jo parin viikon päästä verot nousevat kaikilta, sosiaaliturva heikkenee ja julkinen kulutus
Mistä Suomelle Joosef?
Kirjoitusvuorossa Hannu Lehtilä Jouluna on syytä muistaa Raamatun talousoppeja. Tunnetuin lienee Joosefin unien tulkinnasta kehittämä syklinen talousoppi seitsemästä lihavasta ja seitsemästä laihasta vuodesta. Hän sai Egyptin Faaraolta rajattoman vallan hyvinä
Sijoittajan kuolemansynnit: Pelkuruus ja Ylpeys
Pieter Brueghel vanhemman maalaus Baabelin torni – Danten mukaan ylpeyden (latinaksi Superbia) vertauskuva Tällä kertaa käsittelyssä kaksi sijoittajan kuolemnasyntiä jotka ovat mielestäni toistensa vastakohtia: Ylpeys ja Pelkuruus. Yleisesti Nöyryyttä pidetään
Kurkistus osakemarkkinoihin: S&P 500, DAX & OMXH25
Hieroskelen silmiäni katsellessani Las Vegasin vuoristoa ja miettiessäni osakemarkkinoiden tilaa sekä koto-Suomessa, että täällä USA:ssa, johon olen siirtänyt elintoimintojeni keskuksen toistaiseksi. Marraskuun puolivälissä päässäni pyöri ajatus karhumarkkinapompun alusta ja tavoitteena
Patentointi sisältää arvokasta yritystietoa
Joskus aikaisemmin on ollut puhetta yritysten patentoinnin vaikutuksesta niiden pörssikurssiin, josta ääriesimerkki on kyseistä ilmiötä hyödyntävä patentti ”Method and apparatus for choosing a stock portfolio, based on patent indicators” Nyt
Riskistä
Johtajan puhuttelu Piksussa on viime päivinä keskusteltu riskistä. Ennen kuin alan esitellä alan kummallisuuksia, kiinnitän huomiota siihen, että rahoitus on kovasti nuori tieteenala. Kun tiedeyhteisö noudattaa käsittääkseni täsmälleen samoja sosiaalisia
Videohaastattelussa yrittäjä ja sijoittaja Jaakko Savolainen (10/10)
Mitä maita suosittelet minieläkkeelle? Et lue lainkaan iltapäivälehtiä, miksi et? – Ajatuksia ja ideoita sijoittajana kehittymiseen (10/10) Jos Jaakon aikaisemmat videohaastattelut kiinnostavat, löydät ne kaikki kätevästi TÄSTÄ! (Huomioithan, että videohaastattelu
Omat Rahat Katsaus: Ei huolen häivää
Salkkusivu jossa enemmän tietoja Arvonmuutokset: Vuoden alusta +18.1%, alusta (27-05-2010) +30.1%, 1 vuosi +22.3% Viime viikot on markkinoilla menty fiiliksellä Hakuna Matata – Ei huolen häivää. Kiinasta on
Raha on tyhjästä syntyvä paradoksi
Raha on paradoksi – aina yllättävä ja käsittämätön. "Raha syntyy tyhjästä." Totta. Sitä ilmestyy keskuspankin holvista juuri niin paljon kuin liikepankit sitä vallitsevalla korkotasolla haluavat lainaksi ottaa. "Kaikki raha on
Asuntojen hinnat uhkaavat ensi vuonna laskea
Hypo:n asuntomarkkina-analyysi Q4/2012: Metropolialueella asuntojen reaalihinnat nousevat, muualla laskevat. Vuoden vaihteessa nouseva varainsiirtovero, keskustelu lainakatosta ja tiukentuvista lainaehdoista ja hiipuva rakentaminen ovat aiheuttaneet loppuvuoden nousupiikin asuntomarkkinoiden ilmapuntariin. Hypon asuntomarkkinoiden
Ennusteet ovat aina jäljessä, pörssi ei
Vuosi 2012 menee kirjoihin taantumavuotena, ja monen ennustelaitoksen sääkartta lupaa kurjaa keliä tulevallekin vuodelle. Poikkeuksiakin löytyy, sillä muun muassa Nordean mukaan talouden pohjakosketus on jo saatu, ja ensi vuosi tuo
Kiinalainen Huawei rynnii Eurooppaan
Kiinalainen Huawei perustaa Suomeen sadan hengen tutkimuslaitoksen. Hieno homma! Toivotamme kiinalaiset tervetulleiksi. Yhtiön Pohjois- ja Itä-Euroopan johtaja Kenneth Fredriksen arvioi, että Huawein henkilöstömäärä Euroopassa nousee pian 10 000. Väkimäärä Euroopassa
Joko käänne Nokiassa vihdoinkin on tapahtunut?
Viime viikkoina Nokian osakekurssi on ollut kovassa nosteessa. Jopa lähes kymmenen prosentin päivittäiset nousut ovat poikkeuksellisen suuria osakkeelle, joka on edelleen Helsingin pörssin vaihdetuin. Näin voimakasta nousua on selitetty kahdella
LähiTapiola: Vuoden 2013 talouskasvu hidastuu nollaan
Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu vuoden 2013 puolelle. Euroalue ja Japani ovat taantumassa, jota teollisuusmaiden samanaikainen säästöpolitiikka uhkaa syventää ja pitkittää. Euroalueen ongelmat pitävät Suomen bruttokansantuotteen kehityksen heikkona lähikuukaudet. LähiTapiola
