Pankkisektorin osakkeet ovat olleet jo viisi vuotta aliarvostettuja

Toimialasijoittaja pyrkii etsimään aliarvostettuja tai suhdannekuopassa olevia liiketoiminta-alueita, sijoittaa niihin ja odottelee kunnes aliarvostus purkautuu ja siirtyy sitten taas uuteen toimialaan. 

Juuri tällä hetkellä näitä aliarvostettuja toimialoja näyttäisivät tulostuoton perusteella olevan ”Transportation” (liikenne) ja ”Financials” (rahoitus).

Yliarvostettuja näyttäisivät tulostuoton perusteella olevan ”Energy” (energia), ”Consumer staples” (kulutustuotteet) sekä ”Health care” (terveydenhuolto).

Järjestys on lähes sama, jos kriteeriksi otetaan yrityksen tasevarallisuus osaketta kohden (price to book).

Sektoreiden suosio muuttuu

Arvostustasojen erot johtuvat eri sektoreiden näkymistä, riskeistä, mutta usein myös ohimenevistä muoti-ilmiöistä.

Esimerkiksi raaka-aine (materials) ja energia sektorit nousivat aina vuoteen 2007 saakka yhdessä Kiinan teollisen nousun kanssa romahtaakseen peränpitäjiksi aina viime vuoden vaihteeseen saakka, jolloin suunta kääntyi. Nyt nämä peränpitäjät ovat taas pärjänneet.

Viimeisen vuoden voittajiin kuuluu myös ”Utilities” (yhteiskuntapalvelut) sektori joka tarjoaa yleensä turvaa silloin kun suhdanneherkät alat sakkaavat. 

Tällä hetkellä näyttäisi olevan menossa seuraavia trendejä:

  • yliarvostukseen nousseet kulutustavarasektori ja terveydenhuolto putoavat 
  • raaka-aine, energiasektori ja yhteiskuntapalvelut ovat palautumassa aliarvostuksesta normaaliin arvostustasoon

  Trendin käynnistymistä odottaa:

  • pankki ja rahoitussektorin aliarvostuksen purkautuminen (pankit ja rahoitussektori ovat olleet suurten järjestämättömien luottomäärien takia sijoittajan pitkäaikaisia inhokkeja)

Lisää tietoa: Piksun sektorisivut

3 thoughts on “Pankkisektorin osakkeet ovat olleet jo viisi vuotta aliarvostettuja

  1. Pankki- ja rahoitussektorin hinnoittelu

    Pankki- ja rahoitussektorin hinnoitteluun vaikuttaa myös sektorin liiketoimintamallin murros.

    – Palvelun siirtyessä verkkoon konttoriverkosten merkitys vähenee

    – Yritysrahoitus Euroopassa painottuu vähemmän pankkeihin ja enemmän joukkovelkakirjoihin

    – Sijoitusmarkkinoille syntyy uutta kilpailua

    Nämä muutokset vaikuttavat pankkisektorin luomaan lisäarvoon ja sillä luotavaan katteeseen.

  2. Keskuspankki tärvelee terveen pankkiliiketoiminnan edellytykset

    Valtion- ja yrityslaina- markkinoille on tullut uusi vahva kilpailija, joka painaa pankkien tuotteista, lainoista saatavan hinnan murto-osaan terveestä tilanteesta.

    Tuo kilpailija on Euroopan Keskuspankki, joka tärveli ensin valtionlainamarkkinat niin, että lainaaja (esim. liikepankki) ei enää saa tuolta markkinalta katetta.

    Nyt keskuspankki on tärvellyt myös yrityslainamarkkinat antamalla yrityksille lainaa (ostamalla velkakirjoja) paljon alle terveen pankkiliiketoiminnan edellyttämän tason.

    Tervettä pankkiliiketoimintaa harjoitetaan edelleen pienyritysten ja kotitalouksien lainoittamisessa – terve riskihallinta ja korkoasetanta (=pankkiliiketoiminta) ei toimi muualla. 

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

EU alueelle tulee tänä vuonna käyttöön yksi ja yhtenäinen vahva tunnistautuminen ”digitaalinen identiteettilompakko”

Pankit ovat hallinneet EU alueella vahvaa tunnistautumista, jota tarvitsevat esim. viranomaispalvelut ja maksulliset internet palvelut. Tähän tulee muutos. EU alueelle tulee yksi ja ainut kaikkialla

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka