1960-luvun loppu ja 1970-luvun alku olivat monellakin tavalla kiihkeitä vuosia. Euroopassa vauhdikkainta oli vuonna 1968, mutta Suomeen tällaiset asiat tulivat tietenkin jälkijättöisesti.

Vuonna 1970 Neuvostoliitto lähetti Helsinkiin suurlähettilääkseen Aleksej Beljakovin. Hän viipyi Helsingissä vain puolisen vuotta, mutta suunnitelmat olivat suuret.

Beljakov lienee tavoitellut Suomessa siirtymistä “sosialismiin” eli selkeämmin sanoen neuvostotyyppiseen kommunismiin vallankumouksen avulla. Beljakovin työnantaja huomioonottaen kyseessä ei ollut ihan mitätön asia.

Kun oma osakesijoittamiseni alkoi juuri tuona vuonna, voinee sanoa suomalaisten osakkeiden hinnoissa olleen tuolloin diskontattuma riskilisänä niin suomalaista kuin vähän muunkinmaalaista kommunismia.

Beljakovin kabineteissa käymän supinan ja opiskelijoitten turuilla ja toreilla harrastaman mölinän lisäksi tapahtui paljon muutakin.

8. 2. 1971 alkoi 7 viikkoa kestänyt 70.000 metallimiehen lakko. Kun lakko päättyi, lopettamista kannatti jäsenistä vain 50,3 % ja vastusti peräti 49,7 %. Vuosikymmenen asenteista kertoo jotain sekin, että

vuonna 1974 gallup-tutkimuksen mukaan vain 41 % suomalaisista hyväksyi markkinatalouden ja yksityisomistuksen.

Metallin lakolla oli moninaiset taustansa. Inflaatio oli edellisenä vuonna ollut lähes 20 % ja lomaltapaluuraha oli lopulta työnantajienkin etujen mukaista.

Kesälomilla metallimiehet nimittäin pruukasivat käydä Ruotsissa ostamassa hyvää ruotsalaista hapansilakkaa (ja ehkä vähän palanpainikettakin päälle). Tällaisilla reissuilla tuli kuultua juttuja ruotsalaisesta palkkatasosta, elintasosta ja elinoloista sillä seurauksella, että monella kesälomareissu jäi vuosikymmenien mittaiseksi.

1960- ja 1970- lukujen vaihteeseen ajoittuu ay-jäsenmaksun periminen palkanmaksun yhteydessä verojen tapaan. Tämä muuten on työnantajan sopimusoikeudellinen ratkaisu. Ay-maksujen ja 16 euron lakkoavustusten veroetuihin on sentään tarvittu jopa eduskuntaakin – ainakin muodon vuoksi.

Noista ajoista on muuttunut suunnilleen kaikki. Vuonna 2005 metsäteollisuus järjesti Suomessa kuusi viikkoa kestäneen työsulun 24.000 lähinnä paperiliittoon kuuluvalle työntekijälle. Koneet saatiin kuulemma huoltaa ja niitä kehitellä kerrankin riittävällä aikataululla samalla, kun tuotantoa leikattiin

Suomessa pääkonttoriaan pitävillä suurilla monikansallisilla metsäyrityksillä on ympäri maailmaa tuotantokapasiteettia yli kysynnän. En usko luottamuksen metsäteollisuuden toimitusten täsmällisyyteen menneen ahtaajalakossa yhtään minnekään. Jos UPM:ltä jotain tilataan, sama kai sen on ostajalle, mistä maasta toimitukset tulevat.

Ahtaajalakko maksoi kuulemma yli miljardin koko kansantaloudelle. Yksi firma, Stora Enso maksoi Consolidated Papersista viisi miljardia euroa.

Lopuksi vielä sananen “avainaloista”. Jäänmurtajien miehistö on avainala. 2000 – 3000 ahtaajaa ei ole ja sellaisen ryhmän lakkoilu on pienempi ongelma kuin 70.000 ihmisen lakko tai yleislakko, sillä silloin natisee jo koko yhteiskunta.

Vaikka ahtaajalakon tapaisen työtaistelun kieltäminen onkin ILO:n ja EU:n periaatteiden vastaista, teoriassa voi tietysti kysyä, millainen olisi nykyisen porvarihallituksen ja työnantajien lakon ihannekoko. Onko mukamas niin, että lakon haitat vähenevät lakkoilijoiden määrän kasvaessa eli vähiten haittaa tuottaisi ko. tahojen mukaan nimenomaan yleislakko?

Yleislakkoon nimittäin takuuvarmasti päästään, jos nykyistä lakko-oikeutta Suomessa pyrittäisiin kaikista kansanvälisistä sopimuksista huolimatta rajoittamaan hallituksen toimin.

Sijoittamisen perusteissa olen päässyt jo toiseksi viimeiseen merkintään, joka sekin näkyy vain kirjautuneille lukijoille.

1960-luvun loppu ja 1970-luvun alku olivat monellakin tavalla kiihkeitä vuosia. Euroopassa vauhdikkainta oli vuonna 1968, mutta Suomeen tällaiset asiat tulivat tietenkin jälkijättöisesti.

Vuonna 1970 Neuvostoliitto lähetti Helsinkiin suurlähettilääkseen Aleksej Beljakovin. Hän viipyi Helsingissä vain puolisen vuotta, mutta suunnitelmat olivat suuret.

Beljakov lienee tavoitellut Suomessa siirtymistä “sosialismiin” eli selkeämmin sanoen neuvostotyyppiseen kommunismiin vallankumouksen avulla. Beljakovin työnantaja huomioonottaen kyseessä ei ollut ihan mitätön asia.

Kun oma osakesijoittamiseni alkoi juuri tuona vuonna, voinee sanoa suomalaisten osakkeiden hinnoissa olleen tuolloin diskontattuma riskilisänä niin suomalaista kuin vähän muunkinmaalaista kommunismia.

Beljakovin kabineteissa käymän supinan ja opiskelijoitten turuilla ja toreilla harrastaman mölinän lisäksi tapahtui paljon muutakin.

8. 2. 1971 alkoi 7 viikkoa kestänyt 70.000 metallimiehen lakko. Kun lakko päättyi, lopettamista kannatti jäsenistä vain 50,3 % ja vastusti peräti 49,7 %. Vuosikymmenen asenteista kertoo jotain sekin, että

vuonna 1974 gallup-tutkimuksen mukaan vain 41 % suomalaisista hyväksyi markkinatalouden ja yksityisomistuksen.

Metallin lakolla oli moninaiset taustansa. Inflaatio oli edellisenä vuonna ollut lähes 20 % ja lomaltapaluuraha oli lopulta työnantajienkin etujen mukaista.

Kesälomilla metallimiehet nimittäin pruukasivat käydä Ruotsissa ostamassa hyvää ruotsalaista hapansilakkaa (ja ehkä vähän palanpainikettakin päälle). Tällaisilla reissuilla tuli kuultua juttuja ruotsalaisesta palkkatasosta, elintasosta ja elinoloista sillä seurauksella, että monella kesälomareissu jäi vuosikymmenien mittaiseksi.

1960- ja 1970- lukujen vaihteeseen ajoittuu ay-jäsenmaksun periminen palkanmaksun yhteydessä verojen tapaan. Tämä muuten on työnantajan sopimusoikeudellinen ratkaisu. Ay-maksujen ja 16 euron lakkoavustusten veroetuihin on sentään tarvittu jopa eduskuntaakin – ainakin muodon vuoksi.

Noista ajoista on muuttunut suunnilleen kaikki. Vuonna 2005 metsäteollisuus järjesti Suomessa kuusi viikkoa kestäneen työsulun 24.000 lähinnä paperiliittoon kuuluvalle työntekijälle. Koneet saatiin kuulemma huoltaa ja niitä kehitellä kerrankin riittävällä aikataululla samalla, kun tuotantoa leikattiin

Suomessa pääkonttoriaan pitävillä suurilla monikansallisilla metsäyrityksillä on ympäri maailmaa tuotantokapasiteettia yli kysynnän. En usko luottamuksen metsäteollisuuden toimitusten täsmällisyyteen menneen ahtaajalakossa yhtään minnekään. Jos UPM:ltä jotain tilataan, sama kai sen on ostajalle, mistä maasta toimitukset tulevat.

Ahtaajalakko maksoi kuulemma yli miljardin koko kansantaloudelle. Yksi firma, Stora Enso maksoi Consolidated Papersista viisi miljardia euroa.

Lopuksi vielä sananen “avainaloista”. Jäänmurtajien miehistö on avainala. 2000 – 3000 ahtaajaa ei ole ja sellaisen ryhmän lakkoilu on pienempi ongelma kuin 70.000 ihmisen lakko tai yleislakko, sillä silloin natisee jo koko yhteiskunta.

Vaikka ahtaajalakon tapaisen työtaistelun kieltäminen onkin ILO:n ja EU:n periaatteiden vastaista, teoriassa voi tietysti kysyä, millainen olisi nykyisen porvarihallituksen ja työnantajien lakon ihannekoko. Onko mukamas niin, että lakon haitat vähenevät lakkoilijoiden määrän kasvaessa eli vähiten haittaa tuottaisi ko. tahojen mukaan nimenomaan yleislakko?

Yleislakkoon nimittäin takuuvarmasti päästään, jos nykyistä lakko-oikeutta Suomessa pyrittäisiin kaikista kansanvälisistä sopimuksista huolimatta rajoittamaan hallituksen toimin.

Sijoittamisen perusteissa olen päässyt jo toiseksi viimeiseen merkintään, joka sekin näkyy vain kirjautuneille lukijoille.