Realismin tunnustaminen on menestyksen avain
On kurjaa ja hävettävää olla maassa joka ajaa yhdessä Saksan kanssa koko Eurooppaa kohti suurempaa kurjuutta. Nykyaikaisissa kansantalouksissa rahan kiertonopeus on aktiviteetin ja sitäkautta velanmaksukyvyn suurimpia indikaattoreita. Nyt tapetaan kiertonopeus niin Espanjassa, Portugalissa, Italiassa ja kaikissa Euroopan maissa. Kun moni työskentelee ja tuhlaa rahansa palveluihin niin koko maailmalla tai ainakin Euroopalla menee hyvin. Nobelisti Krugman on puhunut asiasta jo pitkään, vuosia. Nyt hän vääntää rautalangasta Euroopan mahdollisuudet.
1) Täysi intgraatio missä Saksa ja rikkaimmat maat ottavat köyhimpien maiden kaikki velat vastatakseen
2) Euron loppu ja palataan kaikki omiin valuuttoihin
3) Järjestellään suunnilleen kaikki velat uusiksi kuten tehtiin Kreikan kanssa
Ehdottomasti paras, niin rauhanaatteen, talouden kuin ihmisten tulevaisuuden kanssa on vaihtoehto yksi. Nyt puuhastellaan sellaista, mikä vain heikentää mahdollisuuksiamme. Päättäkää poliitikot mitä teette ja kantakaa vastuu. Tarkoitan nyt Kataista ja Urpilaista tehkää jotain! Älkää ainakaan jatkako tuota nykyistä linjaa.
Puolivillainen säätö
..ei johda mihinkään hyvään. Sitä juuri nyt harrastellaan ympäri eurooppaa.
Koko eurooppaprojektin ajuri – rauhanaate jossa vahvemman integraation avulla yritetään torjua uuden keskinäisen sodan mahdollisuus – on jäänyt taka-alalle. Tämän päivän toimijoilla ei ole omakohtaista kokemusta mailmansodasta.
Olen samaa mieltä että vaihtoehto 1 on paras kaikille. Se vain edellyyttää yhteisen eurooppalaisen identiteetin syntymistä. Tämä kuitenkin kestää sukupolvia. USA:ssakin tarvittiin toista vuosisataa ja sisällissota ennen kuin tähän vähitellen päästiin. Jos kansalaiset eivät ole projektin takana on politikkojen todella vaikea edistää sitä.
Nyt kun on meidän vuoro tukea muita EU:n kansakuntia eurooppa ei ole muodissa. Mutta kannattaa muistaa että on todennäköistä ellei suorastaan vääjäämätöntä että olemme itse josus tulevaisuduessa avun tarpeessa.
Identiteetti
Identiteetti syntyy yhteisistä kokemuksista ja myös mieli valtiosta. Suomesta sanottiin, että talvisota yhdisti maamme vasta Suomeksi ja voidaan kuvitella että yhteinen Eurooppa-kokemus voisi luoda myös Eurooppa-kansan. Aivan kuten Karl Mannheim on teoretisoinut sukupolvien avainkokemuksia. Jos mennään vielä Suomeen, niin koko Suomi keksittiin vasta 1800-luvun jälkipuolella ja vain eliitti uskoi siihen itsenäistymisen aikoihin. Meidän avainkokemukset syntyivät ulkoisten historiallisten tapahtumien vuoksi (Ruotsista irtaantuminen, sortovuodet, kansalaissota, talvisota), ei meidän omasta aatteesta. Näin voi käydä myös eurooppalaisuudelle, jos käy hyvin. Nyt täällä taistelee vain jotkut kansallisvaltiot keskenään ja saamme kansallisia kokemuksia ei eurooppakokemuksia. Yhdessä taistelisimme eurooppana Aasian nousevia taloukisa vastaan ja myös Amerikkaa, nämä voisivat luoda eurooppa-kokemuksia.
Nyt jollain lailla meidän kokemus 90-luvun lamasta selviämisestä estää meitä ajattelemasta laajemmin eurooppalaisuutta. Ensin pitää saada kokemuksia ja sitten syntyy identiteetti. Ei valtiota tai identiteettia synny ilman vahvoja yhteisiä kokemuksia. Tämä edellyttää poliitikoilta valtiomiestekoja. Mistä saisimme Saksan ja euroopan johtoon uuden vahvan Helmut Kohlin?
Yhteenkuuluvaisuus syntyy arvoista ja toimintatavoista
Olen joskus pohtinut tuota Suomalaisuuden identiteettiä ja sen syntymistä.
Kansallisvaltiollinen ja kulttuurillinen tiedostettu identiteetti syntyi vasta 1800 luvun loppupuolella.
Paljon tekijöitä oli syntynyt jo ennen tätä:
1800 luvun loppupuolelle tultaessa piti vain huomata että emme ole osa Venäjää emmekä osa Ruotsia. Meillä oli molempiin suuntiin tullirajat ja meillä oli oma valtiollinen hallinto ja lainsäädäntö. Meillä oli omat kielet ja meillä oli ihka oma sivistyneistö. Olimme itsenäisempiä ja erityisempiä kuin tänä päivänä. Se piti vain huomata.
Voisiko sama toistua Euroopan mittakaavassa ja haluammeko sitä? Paljon riippuu arvoista. Jos Eurooppalainen indentiteetti voidaan samaistaa korkeaan moraaliin, hyveeseen, arvostamaamme kulttuuriin, lähimmäisen hyäksymiseen niin mikä ettei.
Suomalaisuus
Suomalaisuuden historian voi kirjoittaa niin monella tavalla. Kun ruotsalaiset hävisivät Pultavan taistelun ja Itäiset maakunnat liitettiin Venäjään, niin moni sanoo suomalaisuuden syntyneen Porvoon valtiopäivillä.(oikeammin olisi puhua maapäivistä, mutta on hienompaa sanoa valtiopäivät) vuonna 1809. Myöhemmin on keksitty, että tällöin syntyi Suomen valtio. Keisari saadessaan uusia alueita haltuunsa halusi pitää koulutetun (sotilaat) aateliston Suomessa. Armfelt, jonka muotokuvan alla Wahlroos kirjoittelee teoksiaan, oli merkittävin aateliston käännyttäjä venäläismieliseksi. Kun keisari alkoi kaikesta huolimatta pelkäämään, että koulutettu aatelisto muuttaisi Ruotsiin, hän päätti antaa vuonna 1810 aatelistolle finnairimaisen stay-bonuksen. Ruotsalainen ruotuväkiarmeija oli lakkautettu ja jopa 1500 upseeria oli jäämässä ilman palkan maksajaa. Keisari antoi kaikille syntyperäisille upseereille elinikäisen palkan ilman palvelusvelvollisuutta. Tämä motivoi armeijaamme siirtymään uuden hallitsijan alamaisuuteen (=maanpetos). Pitääkseen vielä loikkarityyppiset ihmiset uskollisena keisari antoi vielä pikkuvihassa Venäjään liitetyn Viipurin läänin takaisin Suomelle. Näin suomalaiset upseerit oli ostettu uudelle hallitsijalle ja olimme uskollisimpia alamaisia koko Venäjän maassa. Ei niin kauhean urheaa vaan täydellistä oman edun politiikkaa.
Yliopistoa mielellään korostetaan, mutta hyvin pieni se oli. Opiskelijoita oli 1800-luvun alussa noin 200, eli yhden maalaislukion verran. Snellman oltuaan ulkomailla alkoi oikeastaan vasta puhua kansallisuudesta. Hän sanoi että valtio on kansallisuuden kehitys isänmaallisuuden avulla. Tästä kuultaa vahvasti Hegelin filosofia ja se onkin ohjannut koko ajan suomalaisuutta, eli valtio edellä edetään. Tämä suomalaisuus on pitkälle muokattu ja kirjoitettu jälkeen päin. Kun Maamme-laulu esitettiin ensimmäisen kerran 1848, niin suurimmat hurrahuudot kohdistettiin keisari Nikolaille (Klinge). Pyrimme silloinkin saamaan etua ja palvelemaan loppuun asti keisaria, kunnes kavaltaisimme sen muutamasta ruplasta.
PS. Carl Erik Mannerheim oli ensimmäinen Mannerheim suvun Suomessa asunut jäsen ja hän oli sitä mieltä että fennomanian leviäminen oli estettävä opiskelijamääriä supistamalla. Tuolloinkin pelättiin omien etuoikeuksien menettämistä.
On tärkeää, että jokainen maa kirjoittaa oman historiansa. Ei siitä muuten saa ylevää ja hienoa. Kouluhistoria vääristelee joka maassa omaa historiaansa, se on vallassa olevan historiaa. Siksi historia kirjoitetaan aina uudestaan, kun vallassaolijat muuttuvat.
velkakriisi
"Täysi intgraatio missä Saksa ja rikkaimmat maat ottavat köyhimpien maiden kaikki velat vastatakseen"
tämä Krugmanin ajatus on mielestäni todellisuudelle vieras. kannatan itse kapitalismia en marxia. jos joku toimii ennennäkemättömän vastuuttomasti ja löperösti niin silloin on jouduttava kantamaan siitä itse vastuunsa. jokainen maa vastakoon omien pankkiensa valvonnasta ja tukemisesta aivan itse.
Valtio ja yksilö
Valtio on jonkunlainen ryhmä ja valtion huonosta politiikasta on epäinhimillistä syyttää ja rangaista kaikkia sen valtion asukkaita. Tuo on rasismia. Yhdysvallat on tehnyt jo useamman kerran niin, että rikkaammat tai maata lainoittavat maat maksavat heidän velkansa.Näin sosialisoitiin mm. Vietnamin sodan kustannukset ja niin on rahoitettu myös 90-luvun noususuhdanne. Aina kun valuutta heikkenee, niin vieraan maan lainoittajat maksavat. Noususuhdanne on tarkoittanut pääosin rahan kirtonopeuden nousua.
Tuo ingraatio tarkoittaa tietenkin myös poliittista integraatioita jotta voitaisiin harjoittaa Eurooppa-laajuista politiikkaa. Kyseessä ei ole kapitalismi eikä Marx vaan pyrkisimme vain tekemään mahdollsimman monelle mahdollisimman vauraan tulevaisuuden. Krugman ei tosiaankaan ole näiden ajatustensa kanssa yksin. K. on ollut monessa väärässä muun muassa hän epäili USA:n kykyä selvitä tästä 2008 kriisistä. Hän on ollut negatiivinen, mutta nyt hänkin on vaihtamassa mieltään positiiviseen suuntaan. Eurooppa on ongelmissa, yleensä nämä meidän poliitikot tekevät oikeat päätösket kun ei ole enää varaa vääriin päätöksiin. On ikävä kun asiat ajetaan vain pakkotilanteeseen asti, silloin ei ole kuin erittäin vaikeita oikeita päätöksiä valittavana. Kun luemme 1900-luvun historiaa, niin optimismiin on kauheuksien keskellä ollut syytä, ainakin hyvin on käynyt. Kommunistinen (olen viehättynyt kommunisteihin he ajattelevat yleensä laajemmin, kapitalisti ajattelevat itseään) historioitsija E. Hobsbawm on kirjoittanut hyvän 1900-luvun historian minkä nimi on kuvaavasti Äärimmäisyyksine aika. H. funtsii hieman ääneen tässä artikkelissa: http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2009/apr/10/financial-crisis-capitalism-socialism-alternatives