Riskinhallinta: hajauttaminen hakkaa liiketoiminnan syvällisen ymmärryksen
Tunnetun sijoitussäännön mukaan kenenkään ei pitäisi ostaa yhtiötä, jonka liiketoimintaa ei ymmärrä selkeästi. Maksiimin ovat määritelleet monet sijoituskirjailijat Warren Buffetista alkaen. Samalla linjalla on Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju, joka toteaa tuoreessa blogissaan ”Osakkeen kaksitoista ostokriteeriä” ensimmäisen kriteerin olevan pörssihtiön toiminnan ymmärrrettävyys omistajan silmin: ”Jotta sijoittajalla olisi mahdollisuus arvioida perustellusti yhtiön tulevaa voitonjakokykyä, on pörssiyhtiön harjoittaman liiketoiminnan oltava mahdollisimman ymmärrettävää tavallisen kansalaisen näkökulmasta. Riviosakkeenomistajan näkökulmasta saattaa olla viisasta rajata sijoitusuniversumi esimerkiksi tietyille toimialoille, joita sijoittaja kykenee mielestään ymmärtämään parhaiten. Tärkeintä ei ole ostokohteiden skaalan leveys tai koko, vaan sen oikeaoppinen rajaus.”
Ensimmäiseksi sanon, että pidän Oksaharjun sijoitusteksteistä, ja olen pääpiirteissään samaa mieltä hänen arvosijoitusfilosofiansa kanssa (mikä on helppo todeta lukemalla hänen ja minun tekstejäni vaikkapa sarjasta Pohjoismaisia laatuyhtiöitä). Näkemyserot ovat lähinnä finessejä, ja sellaisesta on tässäkin kyse. Mielestäni po maksiimiin kannattaa suhtautua aika väljästi, vaikka en sitä suoranaisesti torju.
Olen selannut ja omistanutkin satoja yhtiöitä vuosien varrella, enkä ole koskaan törmännyt yhtiöön, jonka liiketoimintaa olisi mahdoton hahmottaa ainakin pääpiirteissään. Kone myy hissejä ja niiden huoltoa. Kesko on monialainen päivittäishyödykkeiden vähittäismyyjä. Fortum tuottaa ja myy sähköä. Hennes & Mauritz tuottaa ja myy vaatteita. Jne.
En tunne vakuutustoimintaa juuri lainkaan analyytikkomerkityksessä, mutta ei itse toiminnan periaatetta ole vaikea käsittää. Senpä vuoksi minulla ei ole ongelmia omistaa vakuutusyhtiöitä, vaikka niiden päivittäistoiminnoista en tiedä käytännössä tuon taivaallista. Tämä pätee useimpiin omistuksiini. En ole minkään bisnessektorin asiantuntija, enkä sellaiseksi havittele, ellei joku jostain syystä siitä minulle tarjoa vakituista työtä. Tuskin.
Sijoittajana keskityn lukuihin, koska yritysten kirjanpitotiedot ovat samanlaiset ja aina ymmärrettävät riittävässä mitassa. Pitkäaikaiselle sijoittajalle ovat mielestäni oleellisia pitkät lukusarjat ja arvopaperin hinta, ja niitä voi ynnäillä vähemmälläkin yrityskohtaisella tietopohjalla. Jos yhtiön liikevaihdon kasvu, kannattavuus, vakavaraisuus ja osinkohistoria ovat mieluisassa trendissä, en juuri muuta tietoa kaipaa osakkeen hinnoittelun ohella.
Salkussani on muun muassa tietotekniikan yhtiöitä, joiden liiketoiminnasta en paljoakaan ymmärrä, lähinnä siksi, etten ymmärrä paljoakaan tietotekniikasta ylipäätään. Tiedän kuitenkin tietotekniikan merkityksen nykyaikaiselle taloudelle ja elämäntavalle, eikä tietotekniikan asema ole tulevaisuudessa kuin kasvamassa. Tämä tieto riittää minulle, jos yhtiöiden pitkän aikavälin luvut kiehtovat.
Toisaalta, tietoteknikkabisnes ei ymmärtääkseni eroa muista sektoreista. Yritykset myyvät tietoteknisiä laitteita ja ohjelmistoja monenlaisiin tarpeisiin. Niillä on kassavirta ja kulurakenne. Molemmat muodostuvat kuten yleensä yrityksillä. Viivan alle jää jotain tai sitten ei. Jos yritys kasvaa ja maksaa kasvavaa osinkoa ilman hurjaa velkavipua, se on arvosijoittajalle ainoa oleellinen tieto, vaikka ei muistaisi edes nimeltä yhtiön päätuotetta.
Salkkuni suurimpia – ja parhaita – omistuksia on ruotsalainen tietotekniikkayhtiö Lagercrantz, jonka esittelin Pohjoismaisten laatuyhtiöiden sarjassa lokakuun lopussa. (Tuon jälkeen sen osake on muuten noussut 140 kruunusta jo päälle 180:n – onnea osallistuneille). Kyseessä on yritysrypäs, joka koostuu yli 30 pienestä yhtiöstä, ja luku kasvaa hiljakseen yritysostojen kautta. Tuollaista rypästä on kenenkään vaikea tuntea kuin pinnallisesti. Itse en muista edes yhtään ryppään yhtiöistä, saati että voisin analysoida niiden liiketoimintaa. En sellaista murehdi, koska minulle riittää yhtiön taloudellisten raporttien lukeminen. Niin pitkään kuin yhtiöllä menee osapuilleen odotusteni mukaisesti, pidän osakkeen. Jos odotukset pettävät, sitten paneudun asiaan syvällisemmin ymmärtääkseni, mistä on kyse.
On tietysti eduksi, jos sijoittaja ymmärtää yhtiöiden liiketoiminnan mahdollisimman hyvin. Mutta kovin korkealle asetetuista kriteereistä voi tulla este hyville sijoituksille. Kukaan ei voi ymmärtää kaikkea, eikä liiketoimintaa voi ymmärtää syvällisesti ilman ankaraa paneutumista. Sen vaatiminen kaventaa oleellisesti sijoitushorisonttia.
Olen ammatiltani toimittaja, ja periaatteessa tunnen alan kohtuullisen hyvin, jos kohta kuka tahansa ymmärtää alani luonteen yhtä hyvin, jos siihen vähänkään paneutuu. Ammattini ei anna minulle sijoittajana mielestäni tiedollista kilpailuetua kehenkään suhteessa media-alan yhtiöihin. Työni on kirjoittaa juttuja, ei paneutua lehtitalojen talouteen.
Olisi mielestäni absurdia, jos keskittyisin oman toimialani yhtöihin, koska muka tunnen ne työni puolesta (en tunne). Moni saattaa tehdä näin, jo narsistisista syistä: korostaakseen omaa tietotaitoaan ja ammatillista identiteettiään. Minusta se on suuri virhe. Media-ala on suurissa vaikeuksissa, joten työni tulevaisuuden osalta riskeeraisin varallisuutenikin, jos keskittyisin mediaosakkeisiin mukamas sektorin tuntijana.
Tällainen strategia on varmasti tuottanut kasan henkilökohtaisia konkursseja. Tunnen Nokialla aikanaan työskennelleitä, jotka pistivät rahansa likooon yhtiöön, koska halusivat uskoa omaan ja kollegoidensa työhön. Monelta paloi duunin ohella säästöt.
Liika tieto yhtiöistä ja alasta voi olla haitallista, jos heittäytyy liian viisaaksi. Olen sijoittajakeskusteluissa törmännyt valtavaan määrään huikeita analyyseja yrityksistä, ja miten nuo analyysit ovat menneet rankasti metsään valtavasta tietopohjasta huolimatta. Paljon tietoa ei auta, jos siitä tekee vääriä päätelmiä syystä tai toisesta.
Tieto on tärkeää sijoittajalle, mutta vähintään yhtä tärkeää on rajojensa tunteminen. Älä kuvittele itsestäsi liikoja. Moni alkaa järkeillä, miksi jokin hyvin pärjäävä yhtiö lakkaa menestymästä, vaikka menestyvillä yhtiöillä on tapana selvitä ongelmistaan. Tai järkeillä, miksi kuralla olevasta puljusta tulee käänneyhtiö. Käänteitä tapahtuu, mutta ne ovat harvinaisempia kuin kuvitellaan.
Minun strategiani on, että yhtiöitä ei tarvitse tuntea lainkaan perinpohjin. Se ei ole paras tapa hallita riskejä. Siihen tarvitaan laajaa hajautusta. Hanki salkkuusi riittävän paljon taloudelliset kriteerisi täyttäviä osakkeita murehtimatta liikaa niiden liiketoiminnan syvällistä perkaamista. Sekaan tulee silloin sellaistakin liiketoimintaa, jota et järin perusteellisesti ymmärrä. Sen kanssa on osattava elää, ellei vaadi itseltään mahdottomia. Tai kuvittele sellaisia itsestään.
Tällä – kuten kaikilla! – strategioilla tekee virheitä, mutta laaja hajautus vähentää kokonaisriskin oikealle tasolle. Jos muutamalla salkkuyhtiöllä alkaa mennä huonosti, on aika tutkia tilanne lähemmin. Jos koet omistuksen muuttuneen huonoksi, tunnusta se ja myy. Älä rakastu omistuksiisi, äläkä varsinkaan näkemyksiisi – perkele minäkö tekisin virheitä! Sijoittajan itserakkaus on yleensä hänen pahin vihollisensa.
Laaja hajautus hyviin yhtiöihin tarkoittaa, että onnistuneet sijoitukset korvaavat menetykset. Ne on helppo hyväksyä, kun seassa on tarpeeksi onnistumisia.
Sijoittaminen perustuu aina todennäköisyyksiin, ei koskaan varmaan tietoon – koska sellaista ei ole. Jos sitä kuvittelet, sijoitat hurjalla riskillä. Valitsemalla todistetusti hyviä yhtiöitä pärjäät todennäköisesti pitkällä aikavälillä. Virheet ovat väistämättömiä, mutta ne kuuluvat sijoittamiseen kuten kaikkeen elämään. Jos ripustaudut omaan erehtymättömyyteesi, joudut vaikeuksiin. Samoin uhkaa käydä, jos luotat liikaa spesifiiin yritystietouteesi, koska rajoitat sijoitusvalikoimasi riskialttiin kapeaksi.
Toimimme vastoin ymmärrystämme
Enemmistö suomalaisista sijoittajista ostaa vain kotimaisia osakkeita, koska niiden yhtiöiden toiminnan me ymmärrämme, niistä on helppo saada lisää tietoa ja ne ovat meille niitä "tuttuja ja turvallisia". Ostotilanteessa koemme tunteissamme, että olemme ostaneet kotimaista laatua, emmekä jotain epämääräistä ulkolaista höttötuotetta. Usein keskitymme myös niille toimialoille, jotka ovat helposti sisäistettävissä. Bioteknologia sun muut teknologiat sekä uudet nousevat trendit kuten pilvipalvelut, mobiili-internet sovellutuksineen, tietoturva ja ns. teollinen internet ovat tulevaisuuden tähtiä, mutta niihin emme uskalla kajota. Valtaosa sijoittaa vain Suomen osakemarkkinoille, onhan Suomi kotimaamme ja sen poltiikkaa ja elämää me seuraamme ja elämme. Globaali hajautus näyttää olevan vain harvempien herkkua – ehkä nyt sentään Yhdysvaltojen vahvaan talouteen ja Kiinan talouden nousuun olemme hieman eurojemme uskaltaneet laittaa – kyllä pankit osakerahastojaan sen verran mainostavat.
Me tunsimme ja tunnemme taannottain uudistuneen Nokian. Tuttavallani on salkussa Nokiaa, jota hän osti yli 60€:n hintaan. Vielä pari kuukautta ennen Talvivaaran konkurssia Nordnet tiedotti, että yhtiö oli piensijoittajien kolmen eniten tankkaaman osakkeen listalla. Mehän tunsimme Talvivaaran, ymmärsimme kaivoksen laajuuden, potentiaalin ja uskoimme valtion vakuutteluihin, ettei Talvivaaraa päästetä konkurssiin. Jos jollakin pörssiyhtiöllä sattuu olemaan toimipaikka asuinpaikkakunnallamme tai aivan naapurissa, niin sitä salkkuun! Kai lähituttava sentään pysyy joten kuten aisoissa, onhan sillä sentään jonkinlaisia häpeän tunteita.
Tuttuun luottaa, ei sen uskota pettävän meitä – olihan se kamalaa, kun kymmenien vuosien takainen tuttavamme Nokia rupesi kaveeraamaan ulkolaisen Elopin kanssa ja jätti meidät nuolemaan näppejämme. Nokia oli meidän suomalaisten kaveri, ei Elopin. Talvivaaran Pekka Perä on pulskea ja leppoisan näköinen – tunsimme sekä kaivoksen, että sen toiminnanjohtajan ja saatoimme halutessamme myös tavata Pekan. Minäkin vaihdoin kerran muutaman sanan hänen kanssaan. Hyvät olivat puheet – ei kun tuttua lisää osakesalkkuun. Usein käy niin, että tuttua ei edes seuraa, kyttää – ei verhojen tarvitse aina heilua, kun tuttu kävelee talomme ohi kulkevalla tiellä.
Kun jonkun tuttavamme terveydentilassa tapahtuu muutos, kunto heikkenee, me huolestumme – toivottavasti olemme sen verran empaattisia. Kun tutun pörssiyhtiön kunto heikkenee, sen toimintaa ruvetaan ruuvaamaan kuntoutusjaksoilla, niin emme helposti huolestu – se on vain ohimenevää, onhan se tähänkin asti porskutellut erinäisten "flunssa-aaltojen" läpi. Vasta myöhään uskallemme myöntää: Nokialla on vakava sydänsairaus. Talvivaaralla on kuolemaan johtava syöpä ja Nokian Renkaisiin ja YIT:hen on tarttunut Venäjältä kuntoa heikentävä mykoplasma.
Hajautus on todella tärkeää ja se, että löytää tässä joukkuepelissä pelaajia globaalisti, jotta ottelua käydään parhaalla mahdollisella joukkueella. Siinä on toki sijoittaja-managerille tekemistä, mutta jos aikoo pärjätä keskimääräistä paremmin vaivaa on nähtävä. Jos joku kotimainen, tuttu pelaaja, loukkaantuu, sairastuu ja taantuu pelaajana, niin hänet on istutettava penkille tai siirrettävä ystävällisesti kokonaan syrjään pelaavasta kokoonpanosta. Uuden pelaajan hankkiminen kaukomailta on tietenkin riski: lähimenneisyydestä voi olla vain vähän näyttöjä, pelaajalla on sentään terveen paperit ja olemme ensimäisten joukossa iskemässä silmämme uuteen lahjakkuuteen. Tulevaisuudesta emme voi tietää. Otan esimerkin. Maakohtaisesti Vietnamissa on kaikki elementit talouskasvulle ja hyvälle pörssiesitykselle kasassa: väestön ikäjakautuma ja työikäisten määrän lisääntyminen, se nousee tuotantomaana ja turismi kasvaa kohinalla. Ukoinen kysyntä Vietnamin tuotteille lisääntyy ja taloudessa koettu shokkivaihe on jäänyt taakse. Vietnam näyttää olevan matkalla Kaakkois-Aasian talousihmeeksi. Pysynkö tuttavallisesti kuitenkin Suomessa ja peluutan yhä vain Littiä, Litmasesta on mukava muidenkin penkkiurheilijoiden kanssa pärinöidä. Vietnam on toista maata, sen osakekurssit kulkevat vielä flättinä, Vietnamin talouden seuraaminen on työlästä – tulevaisuuden lupaus se kuitenkin on. Eikä siitä synny kunnon keskustelua. "Minulla on vähän Vietnamia salkussa" – "jaa, vai niin".
Vietnam ETF rahasto, VNM, on seuraava ostokohteeni
Ystäväni ovat vierailleet paljon Vietnamissa.. Toiminta on laadukasta ja tuotantokustannukset ovat laatuun nähden ihan huippuluokkaa ja maa on turvallinen. Vietnamilaiset ovat ylpeitä siitä, että ovat tarkkoja ja huolellisia. Aion ostaa hieman jotain Vietnam rahastoa.
Sitä ostetaan mitä tunnistetaan
Kotimaisessa mediassa ei juuri ulkomaisia suuriakaan yrityksiä seurata. FT on toki hyvä ja monipuolinen uutislähde sijoitajalle, mutta moni varsinkin pienempi yritys ei sielläkään ylitä uutiskynnystä ellei satu olemaan brittiyritys. Siksi suosin osakescreenereitä kun etsin sijoituskohteita mm FT:n mainio osakescreeneri joka on hyvin kattava, jopa suomaliset osakkeet löytyvät :).
Mistä minä tietäisin että/arvaisin että jokin Saksalainen mittelstand-yritys on halpa ja hyvä ellei screeneri sitä ehdota? Toki on silti perehdyttävä lisää yritykseen ennen ostonappulan pinamista, mutta hyviä ideoita sieltä voi saada.
Omassa salkussa ei tällä hetkellä satu olemaan ensimmäistäkään Helsingissä noteerattua yritystä. Välillä on kyllä 1-2 ollut, noin neljästäkymmenestä. Kun valinnanvaraa on 38000 eri yritystä sattuu pelkkien lukujen varassa valinta harvoin Suomeen.
Entäs jos
lukisi kylmiä lukuja. Millaiset salkut on menestyneimmillä sijoittajilla. Siellä on joitain hajauttajia, mutta väitän, että enimmäkseen he eivät hajauta ja salkku koostuu kotimaisista yhtiöistä tai yhdestä kotimaisesta yhtiötä (Paasikivet, Herlin, Laine, Erkon klaani, …). Kun hajautat niin varmistat samalla, että et rikastu äkisti.
Pikahypervoittoa haetaan hurjalla riskillä
On tietystuí totta, että nopea rikastuminen sijoittamalla onnistuu vain hurjalla keskittämisellä eli hurjalla riskillä. Onnea vain, jos sitä kuka yrittää. En suosittele. Joudut hakemaan nasuoria pieniä kasvuyhtiöitä, joiden tulevaisuus on aina epävarma. Saattaa onnistua, mutta sitä yrittäneitä tyhjätaskuja on varmasti maailma pullollanan.
Suuret omaisuudet mallia Herlin jne eivät ole yleensä syntyneet pörssiostojen kautta vaan luomalla yritys itse oman työn kautta. Bill Gate ei ole sijoitaja vaan yrittäjä. Siinä on iso ero normaaliin sijoittamiseen ja varsinkin pienehköllä rahalla.
Heikki
Nimenomaan
piensijoittajan kannattaisi välttää hajauttamista. Hajauttaminen lisännee lähes poikkeuksetta kauppojen määrää ja se taas kasvattaa kuluja. Lisäksi se tarkoittaa, että hajauttaja maksaa kiltisti pääomatuloveron arvonnoususta. Pari kolme lappua riittää oli salkun koko mikä tahansa. Arvonnnousu kannattaa pitää salkussa tekemässä työtä, eikä sitä kannata antaa verottajalle kuten hajauttaja tekee.
Höpö Höpö
Miten ihmeessä hajauttaja maksaa pääomaveroja sen enempää kuin hajauttamaton? Palkkiot ostoista ovat pääosin prosenttipohjaisia.
Osakeliiton jäsenenä pääset aina vähintään tasolle 3 eli kulut ovat 0,15% minimissään 7€. Alle 5000 kertaostoksella pääset puhtaaseen prosenttipohjaiseen hinnoitteluun ja 1000 euron kaupoissa kulut ovat alle 1%. Olkoon salkku millainen tahansa et maksa pääomaveroa ennenkuin myyt (osingot ovat erikseen). Hajauttamaton joutuu aina välillä paniikissa tyhjentämään salkkunsa kovan heilunnan vuoksi jolloin tulee veroseurauksia ja enneenkaikkea on suuri vaara, että jää noususta paitsi.
Hajauttaminen on halpa vakuutus
Hajauttamisen kaupankäyntikustannukset ovat tosiaan merkityksettömät pitkässä juoksussa. Vaikka kustannus olisi 1-2 prosenttia – eli aika paljon periaatteessa – ei sillä ole mitään merkitystä, kun sijoitusaika on vuosia. Jos ostat 7 osaketta ja maksat 7 euroa kaupasta, ovat kustannukset 49 euroa. Jos ostat laajan hajautuksen ja vaikka 20 osaketta, kaupankäynti maksaa 140 euroa. Jos pääoma on useita tuhansia ja sijoitusaika vuosia, vuosikustannuksen ero jää täysin olemattomaksi suhteessa pääomaan.
Ja volatiliteetti tosiaan ajaa myymään herkästi isot positiot toisin kuin pienet. Köyhän säästäminen tuppaa käymään kalliiksi…
Pääomatulot verotetaan tosiaan vasta myyntivoittojen yhteydessä, hajautus ei vaikuta siihen mitenkään. Eikä osinkokaan, koska jos salkusta saa osinkoa x-prosenttia, on vero sama riippumatta siitä, monestako yhtiöstä summa on peräisin.
Heikki
mulla
olikin tuo oletus, että keskimääräinen hajauttaja päätyy käymään enemmän kauppaa kuin se joka ei hajauta. Olen päätellyt sen siitä, että pankit järjestelmällisesti kehoittavat meitä hajauttamaan. Ei se muuten olisi niiden ykkösviesti meille jos ei siitä olisi niille hyötyä. Voi olla, että miljardiluokan siivua esim. Koneesta pitävä ei-hajauttaja ei ole maksanut pääomaveroa sijoituksensa _arvonnoususta_ 30 vuoden aikana ollenkaan. Hajauttaja on samana aikana ehkä omistanut Konetta useamman kerran ja aina irtautumisen yhteydessä maksanut pääomaveron arvonnoususta.
tietty jos noin
Jos hajautus johtaa tuohon niin sitten tietysti asia on toinen. Minun ajatukseni hajautuksesta on juuri se, että salkkua ei tarvitse veivata usein, jos kyse on ns pitkästä salkusta.
Tykkään kyllä treidaamisesta, mutta se on kustannusherkkä laji, joten aika vähälle ole jättänyt.
Heikki
ETF
Voit hoitaa hajautuksen vaikka yhdellä ETF:llä. esim.
Täällä on saksassa noteraattuja maailma-indeksejä.
http://www.boerse-frankfurt.de/en/etfs/etfs+indexfunds#1211
Veivaaminen ei liity milläänlailla hajautukseen. Itse veivaan pitkää salkkuani nopemmin kuin indeksit, koska säädän allokaatiota aktiivisemmin kuin indeksit, mutta se ei liity hajautukseen vaan allokaatioon.
ETF hyvä väline
ETF on paras hajauttaja, ja toimii etenkin jos ei halua, jaksa tai uskalla toimia osakepikkerinä eli valita omat yhtiönsä. Indeksien lyöminenhän ei ole helppoa, joten voi olla siksikin viisasta.
Itse kuitenkin tykkään valita yhtiöt, koska ETF sisältää väistämättä paljon sellaistakin, jota en halua omistaa. Ja osakepikkaaminen antaa puuhaa ja jännitystäkin, jota moni tästä hommasta kaipaa. Minä myös johonkin mittaan…
Heikki
Pätevän johdon tunnistaminen olisi tärkeää jos sen osaisi tehdä
Kuulut mielestäni suomalaisten taloustoimittajien ehdottomaan eliittiin. Kiitos hyvistä artikkeleistasi.
Minä en ole ymmärtänyt kovin paljon noista liiketoiminnan prosesseista ja yritysten kilpailutilanteesta. Olen aiemmin yrittänyt ostaa sellaisia yrityksiä, joilla on pätevän oloinen toimitusjohtaja ja muu toimiva johto. Strategiani ei toiminut kovin hyvin. Toimitusjohtajat ovat taitavia esiintyjiä ja joskus taitavan oloinen esiintyjä ei olekaan osannut tehdä oikeita liiketoimintapäätöksiä eikä hänen organisaatiossaan ole ollut sitä oikeaa tekemisen meininkiä.
Nyt yritän seurata enemmän tunnuslukuja ja johdon pysyvyyttä. Jos joku toimitusjohtaja on useita vuosia pystynyt tekemään hyvää tulosta, niin sitten ostan hänen yritystään. En vielä tiedä toimiiko strategia.
Olet oikeassa siinä, että hajautus ja oman erehtyvyyden tunnustuminen ovat erittäin tärkeitä juttuja. Huonosta yrityksestä on osattava vetäytyä.
Lämmin kiitos!
Lämmin kiitos tunnustuksesta! Entinen pitkäaikaistyötön 90-luvulta osaa taatusti arvostaa tällaista palautetta, semmingin kun tietää Piksun lukijoiden taloudellisen valistuksen tason. Taidanpa pistää tuon raameihin ja jakaa tutuille joululahjaksi…
Pitkäaikaisen strategiansa löytäminen vie aikansa. Itse olen omaksunut nykyisen pitkien lukusarjojen ja laajan hajautuksen menetelmän vuosien oppirahojen myötä, ja olen siihen nykyään erittäin tyytyväinen.
Minun yksinkertainen linjani on hakea tasaisesti kasvavia ja jatkuvasti kannattavia osinkoyhtiöitä. Salkussani on liki puolensataa yhtiötä. En pidä määrää liian korkeana, koska se on hajautettu tällä hetkellä viiteen pörssiin ja neljään valuuttaan. Enemmänkin voi olla edessä. Hyviä yhtiöitä löytyy kyllä kymmeniä tai satojakin, mutta vaivansa niiden perkaaminen vaatii.
Itse olen käynyt läpi ainakin satoja yrityksiä, ja työlästä se toki on, mutta kokemus opettaa näkemään nopeasti yhtiössä oleelliset asiat, ja ne löytyvät vuosiraporttien luvuista. Sitten tietty tarkempi perehtyminen. Tässä systeemissä on se etu, että hyvän yhtiön löydettyään siitä kannattaa pitää kiinni periaatteessa maailman tappiin, jos yhtiö pitää hyvän kuntonsa.
Ulkomaisiin yhtiöihin sijoittaminen on aluksi kynnyksen takana, mutta länsimaissa taloussäädökset, osingot jne toimivat ongelmitta, joten sen suhteen ei riskiä ole. Kirjanpitotiedot ovat samanlaiset kautta maailman, joten sitä ei tarvitse murehtia. Kun lähtee merta edemmäs kalaan, on paljon helpompi löytää leveä hajautus, jossa on silti riittävästi kasvupotentiaalia.
Kotimaisiin ja muuten lähipiirin osakkeisiin turvautuminen antaa herkästi väärän turvallisuuden tunteen. Jos yhtiö taapertaa, ei siinä auta, vaikka tj ja hall pj olisivat sukulaisia. Tunnepohjalta omistaminen on vaarallista. Sitä paitsi minusta on erittäin isänmaallista omistaa ulkomaisia osakkeita, koska niistä ropsuvat osingot käytän kotimaassa. Ei asialla minulle on suoranaista merkitystä, mutta tästäkin vinkkelistä voi sitä katsoa, jos tunnepuolella on merkitystä.
Suomessa on pulaa hyvistä kasvuyhtiöistä, ja varsinkin sellaisista, jotka eivät ole syklisiä teollisuusyhtiöitä. Rohkeasti vaan katse rajojen taakse, aivan kuten Lars toteaa. Tuosta hänen linkistään on hyvä lähteä liikenteeseen.
Heikki