(Otsikko Bulgakovia mukaillen)

Muistan oikein hyvin, kun 1980 Potusin virkaan pyrki luku- ja kirjoitustaidoton sotahullu hirveän vanha ukkeli, jota onneksi ei tehtävään valita.  Iästä tosin ei kovin pitkään Suomessa puhuttu, koska UKK oli paljon vanhempi. Ehdokas oli Ronald Reagan.

Tunnen itseni aika kummassa tehtävässä, jos minun pitäisi jotenkin ”puolustella” Trumpia. Tässä kuitenkin eräitä asioita:

-vaalit ovat aina sisäpoliittiset. Aiemmista ehdokkaista esim. Bush jr oli siihen asti käynyt vain kahdesti ulkomailla.

-vaikka Trump on rahaa perinyt, lienee hän perintöä hiukan kasvattanutkin.

-kysymys ”napista”. Sotilaskäskyasiat pitää puolustusministerin vahvistaa. Watergaten loppuaikoina Nixon ryyppäsi ankarasti ja oli ilmeisen epästabiilissa kunnossa. Pentagon piti tarpeellisena muistuttaa väkeään puolustusministerin vahvistuksen välttämättömyydestä.

-en ollenkaan usko, että minkään alan huipulle noustaan kiltteydellä. Trumpin eräs piirre on ollut se, että hän on vetänyt julkisuudessa totutusta poikkeavaa roolia. Meillä kenelläkään Suomessa tuskin on selvää käsitystä hänen todellisesta luonteestaan. Vertailun vuoksi voi mainita, että Nixon päätti puheensa aina sanoihin ”God bless America” ja Watergate-nauhoilla kiroili kaiken aikaa. En tiedä, oliko suurta diplomatiaa, että julkaistuilla nauhoilla Nixon kutsui naapurimaan PM:ää ”asshole Trudeauksi”.

Selvyyden vuoksi sanon, että Trump ei ollut eikä ole minun suosikkini, asia, jolla on harvinaisen vähän mitään merkitystä. Mikäli tulevat ministerit muistuttavat etäisesti jotain julkkisten diiliä, siis esillehän on nostettu esim. Sarah Palin, Trump jr ja tämä herra, niin eiköhän kurssit osaa vielä laskeakin.

Eilisestä helpotusrallista mieleeni tuli Pohjantähti I osa, s. 104-110 kuvaus siitä, miten Koskelan Jussi ymmärsi torpparielämän epävarmuuden. Asia tiivistyy sanoihin: ”Omituista se vain oli, sillä lohdutushan lähti siitä tietoisuudesta että he olivat turvattomia joka tapauksessa.”

Sellaista se tulevaisuus on.