Sateensuojassa

Optimismi on karissut, ja perjantain Yhdysvaltojen julkaisemat ostopäällikköindeksit ovat karmeata katseltavaa. Lähivuosina ei vastaavanlaisia pudotuksia ole näkynyt. Uudet tilaukset eivät nekään antaneet aihetta riemuun. Kiinan varjopankkisektori ei ole enää niinkään kysymysmerkki ongelman suhteen, vaan kysymys on nyt siinä kuinka paha ongelma on. Kehittyvien markkinoiden kaaos ei ole helpottanut, ja mielialat ovat vaihtuneet täysin pois riskihalukkuudesta.

Positiiviset uutiset ovat vähissä. Ristiriitaisia tietoja tulee esimerkiksi Saksasta: vähittäiskauppa kompuroi, kun taas ostopäällikköindeksit lupaavat parempaa. Myös mieliala on korkealla, mutta onko se sitä kuinka kauan?

Pohjathan kyllä saavutetaan tälläkin kertaa, joten nyt on hyvä hetki olla sateensuojassa ja katsella milloin pudotus päättyy.

Euroopassa on kuitenkin tulossa EKP:n korkokokous, jossa odotellaan repliikkipuheenvuoroja inflaation hidastumisesta. Itse odotan EKP:n kertovan toimista. Koronlaskuilmoitukset eivät kuulu näihin. Europankkien ylimääräinen likvidi on ollut pitkän aikaa 160-170 miljardin euron välillä ja se on jarruttanut talouskasvun lähtemistä käyntiin. Se on aiheuttanut erityisesti Etelä-Euroopassa pk-yrityksille rahoituslukkoa. Korot ovat reippaasti ylitse EKP:n ohjauskoron, joten koronlaskulla ei ole mielestäni suurta merkitystä, sillä tämä polku on käytännössä kuljettu loppuun. 300 korkopisteen pudotuksia ei voida enää suorittaa. Mikäli EKP:lla ei ole selkeitä suunnitelmia siitä, miten rahoitusjumi avataan, ollaan heikoilla jäillä.

Yksittäisiä onnistujia sen sijaan löytynee tästäkin markkinatilanteesta. Odotukset tuloskaudesta voivat olla kuitenkin liian suuret liian monen yrityksen kohdalla. Viime vuoden osinkotuotot eivät välttämättä peilaa enää aivan täyttä laskettelurinnettä, joten lyhyen ajan pitopohjan luulisi löytyvän sitä kautta. Perinteinen kevään osinkoralli voi jäädä kuitenkin sivu suun. Osinkojen irtoamisen jälkeen katseet kääntyvät taas makro- ja keskuspankkipuolelle ja pudotukset ovat tavallisesti olleet hieman suurempia kuin maksettu osinko.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8