Strategia ja sen testaus: Osa7

Jotta voisimme testata syteemejä, meidän täytyy ensin hieman pohtia millaisia ovat pörssissä tapahtuvat kurssiliikkeet. Ostajat ja myyjät vaikuttavat kursseihin ei muut. Mutta ostajiin ja myyjiin vaikuttaa lukemattomat eri syyt. Voidaan helposti kuvitella, että näitä syitä on molempiin suuntiin äärettömän paljon ja ne ovat useasti vielä vastakkaisia. Tällöin logaritmisista muutoksista pitäisi tulla normaalijakauman muotoisia.

Yllä olevassa kuvassa tein S&P 500 indeksin 180 000 minuuttimuutoksesta logaritmisen histogrammin. Kuva ei oikein hyvin tue meidän yllä olevaa kuvitelmaa. Selkeästi aivan pieniä muutoksia tapahtuu liikaa ja myös ylisuuria muutoksia tapahtuu liikaa. Eli pörssin luonne on olla tylsä, mitään sanomaton nyhjääjä tai väkivaltainen paniikissa ryntäilijä. Ryntäily tilanteissa ilmeisesti on joitakin yksittäisiä syitä mitkä aiheuttavat muutoksen. Kyseessä on siis indeksin minuuttikuvasta laskettavat muutokset eli vaihdetaan hieman aikajännettä, nyt päiväkuvaan. Katsomme 10 000 logaritmista päivämuutosta vuodesta 1970 asti.

Kuvasta tuli jo huomattavasti enemmän normaalijakauman muotoinen, vaikka vielä näemme näitä samoja ilmiötä. Tutkimme asian kuukausikuvalla, mutta nyt joudumme vaihtamaan indeksiä DJIA indeksiin jotta saamme lisää aineistoa.

Vuosikuva on vinoutunut, johtuen varmasti jo aineiston pienuudesta (vain noin 80 vuotta)

Eli pörssi liikkuu yleensä vähän, mutta sitten kun se liikkuu, se liikkuu paljon! Tämä on panoksien hallinnan takia erittäin haasteellista koska hiljaisena aikana on suuri vaara lisätä panoksia, koska liikettä ei juuri ole. Mutta se kostautuu katastrofaalisena tuloksena kun liikettä syntyy.

Nyt nähdään taas mielenkiintoinen ilmiö eli liikkeen ryvästyminen. Markkinoilla oleva liike tuppaa seuraamaan suurta liikettä. Ja alimmasta panesta näemme, että suurta nousua yleensä seuraa suuri lasku ja päinvastoin. Eli Suomessa osta ja pidä sijoittajien hokema että 40 suurinta nousupäivää unohtamalla missaa suuren osan noususta on mieltä vailla, koska silloin missaa myös laskupäiviä. Katsotaan miten liike alkaa.

Vastaus on, että liikkeen alku yllättää. Kommentoikaa tarina markkinan luonteesta jatkuu. Kun rakennetaan strategiaa tai testataan sitä, meidän pitää ymmärtää minkälaiseen ympäristöön sen teemme.

Related Posts

Yhteiskunta

EU alueelle tulee tänä vuonna käyttöön yksi ja yhtenäinen vahva tunnistautuminen ”digitaalinen identiteettilompakko”

Pankit ovat hallinneet EU alueella vahvaa tunnistautumista, jota tarvitsevat esim. viranomaispalvelut ja maksulliset internet palvelut. Tähän tulee muutos. EU alueelle tulee yksi ja ainut kaikkialla

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka