Suhdannekuvassa on orastavia merkkejä paremmasta

Saksan suhdannekello (IFO) on jo kolme kuukautta tehnyt käännettä kohti parempaa ja ennustaa nyt realitalouden käännettä kesäksi 2012. 

Maailman suhdannekuva on kuitenkin epäyhtenäinen eikä varmaa suuntaa ole. USA:n ja vientimaa Saksa:n orastavaa toiveikkuutta varjostaa kauko-idän vaisu kehitys.

Makrotalouden kasvulle on kohtuulliset ulkoiset edellytykset:

  • Korkotaso on lukuun ottamatta Kiinaa ja Intiaa erittäin alhainen ja yritykset saavat nyt helposti pääomaa investointejaan varten.
  • Raaka-aineiden ja rahtien hinnat ovat pienestä piristymisestä huolimatta edullisia.
  • USA:n työttömyys on kääntynyt laskuun, mutta toisaalta Euroalueen työttömyys on kasvussa. Kokonaisuutena työttömyys on investointipankki JP-Morgan mukaan edelleen hienoisessa nousussa. 
  • Inflaatio ei ole alhaisesta korkotasosta huolimatta riistäytymässä hallinnasta. Kiina on viimeisten kuukausien aikana saanut ylikuumentuneen taloutensa jäähdytetyksi ja inflaation taltutetuksi ja kauko-Itään voidaan odottaa uutta kasvuvaihetta jo ensi vuoden loppupuolelle. 

Elämme hyvin tyypillistä makrotalouden kasvun hidastumisvaihetta. On jo olemassa orastavia merkkejä käänteestä kohti parempaa, mutta toisaalta on vielä olemassa myös monia heikkoon talouskehitykseen liittyviä ennusmerkkejä. 

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt