Valtiovarainministerin toiminta on säästäjän suurin riski

Suomeen tehdyt kaikki investoinnit, varallisuus ja infrastruktuuri perustuvat siihen, että täällä on halua säästää ja että  omistusoikeuteen voi luottaa. Valtiovarainministerin toimet ja kannanotot murentavat suomalaista omistajuutta sen kaikissa lajeissa.

Useimpien suomalaisten osakesalkun arvo on, niin kuin Juha Vahe kirjoituksessaan toteaa, viimeisten viiden…kymmenen vuoden aikana laskenut. Suomalaisiin yrityksiin luottaneiden säästäjien kyykyttämiseksi kaavaillaan nyt vielä lisäksi transaktioveroa, jota valtiovarainministeri haluaa suunitella yhdessä Euroalueen muiden maiden kanssa. Säästäjää lyödään nyt joka suunnasta.

3% inflaatio syö säästäjien reaalituloista puolet, 6% inflaatio vie kaiken

Säästäjien omaisuuden nimellinen arvo kasvaa tasatahtia inflaation kanssa. Jos inflaatio kiihtyy, niin tämä tietää arvonnosuja ja se taas tietää myyntivoittoveroja, jotka ovat noin 30% inflaatiosta. Asunto-, osake- ja korko- säästäjät joutuvat siis maksamaan kohta käynnistyvästä inflaatiosta 30% suuruusluokkaa olevan veron.

Jos inflaatiovauhti kiihtyy esimerkiksi kolmeen prosenttiin, niin säästäjät maksavat silloin vuosittaisina veroina keskimäärin 1% asuntonsa, osakesalkkunsa tai korkosalkkunsa arvosta. Tämä on noin puolet pörssiosakkeiden tai asuntojen vuodessa tuottamasta reaalisesta bruttokansantuotteen kasvun ylittävästä tuotosta. (kun BKT:n reaalikasvuksi oletetaan noin 2% ja sijoitusten oletetaan tuottavan noin 2% yli tämän BKT:n kasvun).

Kuuden prosentin inflaation takia maksettavat verot syövät kaiken reaalisen tuoton sekä asunto-, korko- että osakesijoituksista.

0,1% transaktiovero pudottaa pörssiosakkeiden tuotot viidenneksen pienemmiksi

Vaikuttaako transaktiovero harvakseltaan kauppaa käyvään säästäjään?

Kyllä se vaikuttaa. Lähes kaikki kauppa pörssissä tapahtuu yksityisen sijoittajan ja pörssin osto- ja myynti- laitoja ylläpitävien pankkien koneiden välillä. Esimerkiksi kaavailtu 0,1% transaktiovero kasvattaa osto- ja myynti- laitojen välistä eroa 0,2%. Osto ja myyntilaitoja ylläpitävien pankkien on nimittäin maksettava tuo vero.

Kun vielä lisäksi mukaan lasketaan säästäjän tietystä kohteesta maksamat myynti- ja osto- tapahtumien transaktioverot kohoaa summa jo 0,4% suuruiseksi. Ei kuulosta vieläkään merkittävältä.

Jos ottaa huomioon että keskimääräinen rahasto kierrättää salkkunsa kerran vuodessa niin tuo 0,4% vuosituotosta on jo suuri summa. Pörssiosakkeet tuottavat noin 2% bruttokansantuotteen kasvun ylittävää tuottoa vuodessa ja tuo 0,4% on viidesosa tuotosta. Ja jos inflaation takia ajoittain maksettavat myyntivoittoverot otetaan huomioon niin tuo 0,4% taitaa jo nykyinflaatiolla olla puolet keskimääräisen säästäjän nettotuloista.

Valtiovarinministeriön toiminta muodostaa säästäjän suurimman riskitekijän

Kokonaiskuva on säästäjän kannalta surkea. Valtiovarainministeriön toimet (myyntivottoveron ja varainsiirtoveron korotukset) ja kannanotot (transaktioveron ajaminen) uhkaavat nyt murentaa vaivalla kerätyn kotimaisen vaurautemme. Populistiset ehdotukset ja toiminta ovat säästäjän suurin riskitekijä. 

Related Posts

Sijoittaminen

Paska osuu osakemarkkinoilla tuulettimeen joko syksyllä tai keväällä

Tarkoitan otsikossa sitä, että Yhdysvaltojen S&P500 indeksin nopeat pörssilaskut tapahtuvat yleensä joko syksyllä tai keväällä. Laskut voivat jatkua, mutta noina aikoina ne yleensä jyrkkenevät nopeasti.

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä