Taloudellinen kehitys
Meidän ihailemaa kapitalistista talousjärjestelmää voidaan kritisoida monesta asiasta. 1930-luvun laman aiheutti ensimmäinen maailmansota ja 1930-luvun laman ratkaisu oli toinen maailmansota. Sitten alkoi yhdysvaltalaisten yritysten monopolistinen aikakausi mikä päättyi Vietnamin sotaan ja öljykriisiin. Toisen maailmansodan jälkeen alkoi voimakas kahden maailmannäkemyksen vastakkainasettelu minkä johdosta Yhdysvallat 1960-luvulla muutti koulutusjärjestelmäänsä luonnontieteelliseen suuntaan ja yksinkertaistettiin historiaa. Tämä positivistinen ajattelu levisi myös yhteiskuntatieteisiin jonka johdosta maailmaa yksinkertaistettiin edelleen, niin että se on järkyttänyt myös talousjärjestystä. Tämä muutos on syyttä suotta laitettu useasti Reaganin ja Thatcherin nimiin. Kun 1990-luvulla Neuvostoliitto romahti, niin ei ollut tarvetta enää niin monelle rakettitieteilijälle sotateollisuudessa ja osa näistä matematiikan ”ihmelapsista” siirtyi finanssimaailman puolelle. Näitä alettiin kutsua leppoisasti quanteiksi ja heitä kunnioitettiin miljoona-palkkojen edestä. Samaan aikaan menneisyyden, ihmisten käyttäytymisen ja muiden kulttuurien tuntemista halveksittiin ja puhuttiin monenlaisista kukkatäti-ilmiöistä. Kuviteltiin liberalistisen tai eurooppalaisen ja amerikkalaisen talousjärjestelmän ylivertaisuutta. Kuitenkin todellinen voittokulku on kaiken aikaa tapahtunut joidenkin muiden talousjärjestelmien parissa kuin eurooppalaisissa. Esimerkiksi Etelä-Korea oli Korean sodan jälkeen erittäin köyhä maa ja sen kansalaisia kuoli noin kolme miljoonaa tässä verilöylyssä ja puolet sen teollisuudesta tuhoutui. Nyt maa on maailman suurimpia talouksia ja BKT/capita on noin 30 000 dollaria ja reaalinen talouskasvu on noin 6 %. Vielä 1960-luvulla se oli Pohjois-Koreaa köyhempi ja maan talouden kasvu oli vuosina 1962–1989 keskimäärin yli 8 % vuosi. Monessa muussakin talousjärjestelmässä on ollut hurja kasvu kuten vaikka Turkissa nyt ja Japanissa ennen 1980-lukua. Maailman nykyinen talouskasvu syntyy pääosin muualla kuin perinteisissä liberalistissa maissa. Suurimmat kasvuveturit ovat Kiina, Intia sekä useat afrikkalaiset valtiot. 1990-luvun klassikkoteos joka kuvasi historian loppua ei juuri olisi voinut olla enempää väärässä ja enempää todistaa herra Fukuyaman omaa historiattomuutta. Voi hyvin olla, että tulevaisuudessa toisen maailmansodan jälkeinen aika muistetaan taloushistoriassa aivan muusta kuin liberalistisen talousjärjestelmän voittokulkuna.
Miten sen ottaa
Etelä-Korean ja muidenkin kehittyvien talouksien vauhti on kyllä peräisin siitä, että ne ovat osallistuneet avoimeen kansainväliseen markkinatalouteen. Lyhyesti sanottuna ne ovat alkaneet tuoda ja viedä sellaista, josta on niille itselleen hyötyä. Talouskasvun vauhdin takana on matala lähtätaso. Vaikkapa Afrikassa on tänä päivänä mahdollista päästä hurjaan kasvuun pelkästään sen ansiosta, että modernia teknologiaan voidaan hyödyntää osapuilleen nollatasolta lähtien. Vaikkapa kännykät ovat tuoneet tietoliikenteen radikaalisti uudelle tasolle varsin kustannustehokkaasti. Sitä kautta ovat tehostuneet lukemattomat sektorit – vaikka maatalous, jossa tuottajat saavat nyt reaaliaikaista tietoa markkinatilanteesta. Tai rahoitus, joka toimii it-pohjalta seudulta toiselle (iso asia kehitysmaissa) valon nopeudella.
Pohjois-Korea on nimenomaan esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun maa sulkeutuu ja alkaa toimia vastoin markkinatalouden ja avoimen kaupan mielekkäitä käytäntöjä. Kiina, Intia ja muut kasvutaloudet kasvavat juuri siksi, että ne eivät ole sulkeutuneet, ja toisaalta ovat alkaneet toimia markkinatalouden pohjalta.
Yhteiskunnan rakenne
Korea, Kiina, Japani ja Intia osallistuvat kansainväliseen kauppaan aktiivisesti, mutta niiden yhteiskuntarakenne on varsin erilainen kuin perinteinen länsimaalainen järjestelmä. Etelä-Koreaan tuli esim. normaalit vaalit vasta 1987 ja se siirtyi siviilihallintoon vasta 1993. Siellä suku ja erilaiset poppoot käyttävät varsin paljon valtaa aivan kuten monessa muussakin Aasialaisessa maassa. Kansainvälistä kauppaa voi käydä varsin monenlaiset yhteiskunnat ja jotkut niistä näyttävät olevan siinä tehokkaampia kuin meidän ymmärtämä "paras" yhteiskuntarakenne.
Jos mietitään enemmän mitä Koreassa tapahtui, niin se ei todellakaan ollut uusliberalismia tai markkinataloutta. Vuosina 1960-1980, eli Korean nousun aikana, valtio valitsi yhdessä teollisuuden lajit joita se päätti kasvattaa. Valtio asetti kaupparajoitteita ja tuki valitsimiaan teollisuuden aloja. Valtio omisti myös kaikki pankit, jotta se pystyi ohjaamaan rahavirtoja haluamaansa suuntaan. Jotkut yritykset olivat suoraan valtionomistuksessa kuten vaikka POSCO. Valtiolla oli myös täydellinen kontrolli valuuttoihin. Tämä kuvitelma Etelä-Korean vapaasta kaupasta on jonkinlainen harha ehkä johtuen Pohjois-Koreasta ja Etelä-Korean tiedotuksesta ja vientimenestyksestä. Itse asiassa jos katsotaan vaikka Suomen teollistumista sodan jälkeen siinä on ollut myös mukana valtion ohjaus. Sama on ollut lähes kaikissa maissa. Usko vapaiden markkinoiden ja sen "käden" mahtavaan ohjaavaan vaikutukseen on lähes uskonnollista höpötystä. Markkinat toimivat tehokkaasti vain jossakin määrin ja saadakseen (maat/yritykset) kilpailuetua tarvitsevat vahvaa ohjausta. Kuinka ohjaus toteutetaan on jo toinen juttu. Joskus kun kuuntelee ekonomisteja tulee oikein ihmetelleeksi, että kuinka homogeenisesti ajatteleva joukko se on. Teknokraatit ajattelevat vain laskutikulla ei päällään.
Panostukset olivat vientiin
Tiesin osapuilleen tuon, en tosin noin tarkasti, kiitos valotuksesta. Pointtini oli kuitenkin se, että Etelä-Korean menestys perustui markkinatalouteen siinä mielesssä, että se keskitti resurssinsa vientisektoreihin, eli lopputuotteet se kauppasi markkinoilla – keskeisiä tuotteita olivat laivat. Vaikka sen kasvu siis tapahtui valtiollisessa kontrollissa, vienti toteutui kv-markkinoilla.
Suomen teollistumisessa valtiolla oli iso rooli. Toisaalta Suomen teollistumisen toinen aalto, it-sektorin kehitys, toteutui yksityisten yritysten (keskeisesti Nokian) voimin. Kiinassa valtiolla on suuri rooli nykyisessä teollisessa vallankumouksessa ja vaurastumisessa, Intiassa valtion rooli on vaatimaton, siellä kasvu on ollut yksityisen sektorin aloitteellisuudesta lähtöisin. Totuus ei ole yksiselitteinen mihinkään suuntaan.
Heikki