Tarvitaanko Helsingin pörssiä?

Keskuskauppakamarin tuoreessa tiedotteessa varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa pelkää Helsingin pörssin kuolevan viiden vuoden sisällä.

Homo Economicus kysyy puolestaan mihin Helsingin pörssiä tarvitaan? Onko oma pörssi jo lähinnä kansallisromanttinen jäänne? Osakesäästäjä ei sitä oikeastaan tarvitse, koska tavallisetkin pankit välittävät osakekauppoja useaan ulkomaiseen pörssiin. Kaupankäynti on aivan yhtä helppoa ja tiedotkin välittyvät verottajalle automaattisesti jos pysytään kotimaisissa välittäjissä. Konservatiiviset suomalaiset säästäjät saattaisivat jopa hyötyä kun heidät pakotetaan katsomaan Helsinkiä kauemmas. Miksi juuri Helsingissä noteeratut arvopaperit ovat parhaita, kun mailmassa löytyy n. 45-tuhatta osaketta?

En ole itse keskimääräinen sijoittaja, mutta huomaan että tällä hetkellä salkussani ei ole ensimmäistäkään Helsingin pörssissä noteerattua arvopaperia.

Entä pääomia kaipaavat yritykset? En voi uskoa että byrokratiassa olisi kovin suurta eroa esim. Helsingin ja Tukholman välillä. Suurin ero on todennäköisesti julkisuudessa. Suomessa Helsingin pörssissä noteerattu yritys ylittää uutiskynnyksen huomattavasti helpommin kuin jos olisi noteerattuna ulkomailla. Talvivaara taisi ottaa rinnakkaisnoteerauksen Helsinkiin juuri tästä syystä.

Olisiko yhteispohjoismainen kauppapaikka (Helsinki-Tukholma-Kööpenhamina) hyvä ratkaisu? Sopivan kokoinen kokonaisuus kotimarkkinaksi josta talouslehdet voisivat ammentaa kirjoitettavaa ja piensijoittajaktin voisivat tuntea omakseen. Mutta kenen säännöillä? Kesksukauppakamari on siinä oikeassa ettei Suomella ole varaa muista EU-maista poikkeaviin säännöksiin.

One thought on “Tarvitaanko Helsingin pörssiä?

  1. Minusta olisi mukavaa jos

    Minusta olisi mukavaa jos moni suomalainen yritys noteerattaisiin pörssissä (siis jossain pörssissä; vaikka sitten pohjoismaisessa pörssissä). Ja tietenkin olisi myös mukava jos kaupankäyntijärjestelmän avulla on mahdollisuus lajitella osakkeita maakohtaisten hakukriteerien mukaan.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8