Tasaisuutta puukauppaan

Jonkun aikaa keitin itseäni henkisessä sellukattilassa, jossa kloorin ja lipeän lisäksi oli aimo annos sappea. Sapella tarkoitan sisäelimen eritettä enkä eteläafrikkalaista metsäteollisuusyritystä. Aiheena oli oheinen metsäteollisuuden tuottama “uutinen”.

Suomalainen metsäteollisuus on ilmeisesti käännekohdassa. Devalvaatio ei ole enää keinovalikoimassa. Sen takia kaikkinainen vaatiminen, valittaminen, kinuaminen, kitiseminen ja kärttäminen on muutenkin tarpeetonta. Onneksi minulla on tarjota Suomen metsäteollisuudelle aivan konkreettinen vaihtoehtoinen väline. Se on peili.

Valittaminen, vaatiminen, kinuaminen, kitiseminen ja kärttäminen olivat etusijalla vielä 2008, jolloin Brunila vaati hallitukselta toimia Venäjän tullien suhteen. Mielestäni hallituksen mahdollisuudet olivat rajalliset. Suomen armeijan hyökkäys Venäjälle olisi ollut ainoa tapa varmistaa Venäjän raaka-aineet. Kun tätä jo kertaalleen kokeiltiin vuonna 1941 huonolla menestyksellä, 2008 asiaan ei enää palattu.

Venäjän puutuonnissa keskeisessä asemassa on koivu. Mitä tulee kotimaiseen koivuun, sitä hävitettiin Suomesta rikkaruohon tavoin vielä 1970-luvulla. Itselläni on kokemus vuodelta 2004, jolloin Metsäliitto ei suostunut maksamaan sentin pyörylää havupuuleimikon mukana tulleesta puolesta rekka-autollisesta koivua. Kun koivukin sentään kasvaa 50 vuotta, sitä ei yhdessä kvartaalissa hallitus pysty saamaan tyhjästä loihdittua millään ilveellä. Tämän ymmärtäminen voisi olla metsäteollisuudelle eduksi.

Entäpä metsäteollisuuden muut vaihtoehdot? Kartelleista tuli juuri tuomio enkä usko Suomen hallituksen lähettävän sotaväkeä myöskään metsänomistajien kimppuun pakkomyyntien aikaansaamiseksi. Metsäteollisuuden vanha alihankkija lapuanliikekin lakkautettiin jo vuosikymmeniä sitten.

Kun pakko ei ilmeisestikään ole käytettävissä, lienee välttämätöntä pohtia markkinatalouden pelisääntöjä.

Miten metsäteollisuus on käyttäytynyt? Kartelleja harrastettiin siis vuoteen 2004 asti. Samoihin aikoihin käsivarrenpaksuiset puut käytettiin metsäkoneiden ajouran alustana. Jos metsänomistaja olisi silloin ehdottanut kantojen korjaamista pois, vastauksena olisi ollut pitkä ja räkäinen nauru.

Itse olen saanut ostotarjouksia ajoittain vain yhdeltä firmalta. Eihän isoja firmoja Suomessa olekaan kuin kolme. Ja sitten mennäkseni olennaisimpaan asiaan: ensiharvennukselle on keksitty sellainen lystikäs nimi kuin kasvatushakkuu. Kun kasvatushakkuussa jäljelle jäävien puitten runkoja ja juuristoa voidaan vahingoittaa käytännössä systemaattisesti (kokemukseni vuodelta 1988), ainoa, mikä kasvaa on juurikääpä.

Näitten faktojen jälkeen olisi vielä eräitä kysymyksiä: millaiseksi metsäteollisuus itse kokee oman imagonsa?

Onko koskaan tullut mieleen, että metsänomistajalla voisi olla ikäviä ajatuksia kauppakumppanistaan? Jos puukauppaan halutaan tasaisuutta, tarkoittaako se vain ja ainoastaan sitä, että metsänomistajan pitää em. epäkohdista huolimatta myydä kiltisti puuta metsäfirmoille tasaiseen tahtiin? Olisiko mitenkään mahdollista, että metsäteollisuus itse voisi luoda puukauppaan tasaisuutta Suomen lakeja noudattavalla, kaukonäköisellä ja pitkäjänteisellä asennoitumisella metsänomistajiin, jossa metsänomistajaa pidettäisiin – jos ei nyt ihmisenä niin ainakin kädellisiin kuuluvana.

Vuokranantajan riskejä käsittelen tuolla

Jonkun aikaa keitin itseäni henkisessä sellukattilassa, jossa kloorin ja lipeän lisäksi oli aimo annos sappea. Sapella tarkoitan sisäelimen eritettä enkä eteläafrikkalaista metsäteollisuusyritystä. Aiheena oli oheinen metsäteollisuuden tuottama “uutinen”.

Suomalainen metsäteollisuus on ilmeisesti käännekohdassa. Devalvaatio ei ole enää keinovalikoimassa. Sen takia kaikkinainen vaatiminen, valittaminen, kinuaminen, kitiseminen ja kärttäminen on muutenkin tarpeetonta. Onneksi minulla on tarjota Suomen metsäteollisuudelle aivan konkreettinen vaihtoehtoinen väline. Se on peili.

Valittaminen, vaatiminen, kinuaminen, kitiseminen ja kärttäminen olivat etusijalla vielä 2008, jolloin Brunila vaati hallitukselta toimia Venäjän tullien suhteen. Mielestäni hallituksen mahdollisuudet olivat rajalliset. Suomen armeijan hyökkäys Venäjälle olisi ollut ainoa tapa varmistaa Venäjän raaka-aineet. Kun tätä jo kertaalleen kokeiltiin vuonna 1941 huonolla menestyksellä, 2008 asiaan ei enää palattu.

Venäjän puutuonnissa keskeisessä asemassa on koivu. Mitä tulee kotimaiseen koivuun, sitä hävitettiin Suomesta rikkaruohon tavoin vielä 1970-luvulla. Itselläni on kokemus vuodelta 2004, jolloin Metsäliitto ei suostunut maksamaan sentin pyörylää havupuuleimikon mukana tulleesta puolesta rekka-autollisesta koivua. Kun koivukin sentään kasvaa 50 vuotta, sitä ei yhdessä kvartaalissa hallitus pysty saamaan tyhjästä loihdittua millään ilveellä. Tämän ymmärtäminen voisi olla metsäteollisuudelle eduksi.

Entäpä metsäteollisuuden muut vaihtoehdot? Kartelleista tuli juuri tuomio enkä usko Suomen hallituksen lähettävän sotaväkeä myöskään metsänomistajien kimppuun pakkomyyntien aikaansaamiseksi. Metsäteollisuuden vanha alihankkija lapuanliikekin lakkautettiin jo vuosikymmeniä sitten.

Kun pakko ei ilmeisestikään ole käytettävissä, lienee välttämätöntä pohtia markkinatalouden pelisääntöjä.

Miten metsäteollisuus on käyttäytynyt? Kartelleja harrastettiin siis vuoteen 2004 asti. Samoihin aikoihin käsivarrenpaksuiset puut käytettiin metsäkoneiden ajouran alustana. Jos metsänomistaja olisi silloin ehdottanut kantojen korjaamista pois, vastauksena olisi ollut pitkä ja räkäinen nauru.

Itse olen saanut ostotarjouksia ajoittain vain yhdeltä firmalta. Eihän isoja firmoja Suomessa olekaan kuin kolme. Ja sitten mennäkseni olennaisimpaan asiaan: ensiharvennukselle on keksitty sellainen lystikäs nimi kuin kasvatushakkuu. Kun kasvatushakkuussa jäljelle jäävien puitten runkoja ja juuristoa voidaan vahingoittaa käytännössä systemaattisesti (kokemukseni vuodelta 1988), ainoa, mikä kasvaa on juurikääpä.

Näitten faktojen jälkeen olisi vielä eräitä kysymyksiä: millaiseksi metsäteollisuus itse kokee oman imagonsa?

Onko koskaan tullut mieleen, että metsänomistajalla voisi olla ikäviä ajatuksia kauppakumppanistaan? Jos puukauppaan halutaan tasaisuutta, tarkoittaako se vain ja ainoastaan sitä, että metsänomistajan pitää em. epäkohdista huolimatta myydä kiltisti puuta metsäfirmoille tasaiseen tahtiin? Olisiko mitenkään mahdollista, että metsäteollisuus itse voisi luoda puukauppaan tasaisuutta Suomen lakeja noudattavalla, kaukonäköisellä ja pitkäjänteisellä asennoitumisella metsänomistajiin, jossa metsänomistajaa pidettäisiin – jos ei nyt ihmisenä niin ainakin kädellisiin kuuluvana.

Vuokranantajan riskejä käsittelen tuolla

Related Posts

Sijoittaminen

EToron pörssilistautuminen

Eräs sijoittajan tärkeimmistä työkaluista urallaan on oikea kaupankäyntialusta. Oikean kaupankäyntialustan valitsemalla kykenet helpottamaan elämääsi ja sijoitusten tekemistä uskomattoman paljon, kun taas valitsemalla väärän alustan, rajoitat

Sijoittaminen

Norwegianin unelma haihtui

Monet piensijoittajat, etenkin kokemattomat, ravaavat kuraojaan kaatuneiden yhtiöiden perässä osakekurssin sukellettua taloudellisen tilanteen mukaisesti.

Halpuus houkuttaa, kuten surkeisiin kauppoihin aina ajautuvaa Sulo Viléniä takavuosien hittikomediassa Tankki