Tasaisuutta puukauppaan

Jonkun aikaa keitin itseäni henkisessä sellukattilassa, jossa kloorin ja lipeän lisäksi oli aimo annos sappea. Sapella tarkoitan sisäelimen eritettä enkä eteläafrikkalaista metsäteollisuusyritystä. Aiheena oli oheinen metsäteollisuuden tuottama “uutinen”.

Suomalainen metsäteollisuus on ilmeisesti käännekohdassa. Devalvaatio ei ole enää keinovalikoimassa. Sen takia kaikkinainen vaatiminen, valittaminen, kinuaminen, kitiseminen ja kärttäminen on muutenkin tarpeetonta. Onneksi minulla on tarjota Suomen metsäteollisuudelle aivan konkreettinen vaihtoehtoinen väline. Se on peili.

Valittaminen, vaatiminen, kinuaminen, kitiseminen ja kärttäminen olivat etusijalla vielä 2008, jolloin Brunila vaati hallitukselta toimia Venäjän tullien suhteen. Mielestäni hallituksen mahdollisuudet olivat rajalliset. Suomen armeijan hyökkäys Venäjälle olisi ollut ainoa tapa varmistaa Venäjän raaka-aineet. Kun tätä jo kertaalleen kokeiltiin vuonna 1941 huonolla menestyksellä, 2008 asiaan ei enää palattu.

Venäjän puutuonnissa keskeisessä asemassa on koivu. Mitä tulee kotimaiseen koivuun, sitä hävitettiin Suomesta rikkaruohon tavoin vielä 1970-luvulla. Itselläni on kokemus vuodelta 2004, jolloin Metsäliitto ei suostunut maksamaan sentin pyörylää havupuuleimikon mukana tulleesta puolesta rekka-autollisesta koivua. Kun koivukin sentään kasvaa 50 vuotta, sitä ei yhdessä kvartaalissa hallitus pysty saamaan tyhjästä loihdittua millään ilveellä. Tämän ymmärtäminen voisi olla metsäteollisuudelle eduksi.

Entäpä metsäteollisuuden muut vaihtoehdot? Kartelleista tuli juuri tuomio enkä usko Suomen hallituksen lähettävän sotaväkeä myöskään metsänomistajien kimppuun pakkomyyntien aikaansaamiseksi. Metsäteollisuuden vanha alihankkija lapuanliikekin lakkautettiin jo vuosikymmeniä sitten.

Kun pakko ei ilmeisestikään ole käytettävissä, lienee välttämätöntä pohtia markkinatalouden pelisääntöjä.

Miten metsäteollisuus on käyttäytynyt? Kartelleja harrastettiin siis vuoteen 2004 asti. Samoihin aikoihin käsivarrenpaksuiset puut käytettiin metsäkoneiden ajouran alustana. Jos metsänomistaja olisi silloin ehdottanut kantojen korjaamista pois, vastauksena olisi ollut pitkä ja räkäinen nauru.

Itse olen saanut ostotarjouksia ajoittain vain yhdeltä firmalta. Eihän isoja firmoja Suomessa olekaan kuin kolme. Ja sitten mennäkseni olennaisimpaan asiaan: ensiharvennukselle on keksitty sellainen lystikäs nimi kuin kasvatushakkuu. Kun kasvatushakkuussa jäljelle jäävien puitten runkoja ja juuristoa voidaan vahingoittaa käytännössä systemaattisesti (kokemukseni vuodelta 1988), ainoa, mikä kasvaa on juurikääpä.

Näitten faktojen jälkeen olisi vielä eräitä kysymyksiä: millaiseksi metsäteollisuus itse kokee oman imagonsa?

Onko koskaan tullut mieleen, että metsänomistajalla voisi olla ikäviä ajatuksia kauppakumppanistaan? Jos puukauppaan halutaan tasaisuutta, tarkoittaako se vain ja ainoastaan sitä, että metsänomistajan pitää em. epäkohdista huolimatta myydä kiltisti puuta metsäfirmoille tasaiseen tahtiin? Olisiko mitenkään mahdollista, että metsäteollisuus itse voisi luoda puukauppaan tasaisuutta Suomen lakeja noudattavalla, kaukonäköisellä ja pitkäjänteisellä asennoitumisella metsänomistajiin, jossa metsänomistajaa pidettäisiin – jos ei nyt ihmisenä niin ainakin kädellisiin kuuluvana.

Vuokranantajan riskejä käsittelen tuolla

Jonkun aikaa keitin itseäni henkisessä sellukattilassa, jossa kloorin ja lipeän lisäksi oli aimo annos sappea. Sapella tarkoitan sisäelimen eritettä enkä eteläafrikkalaista metsäteollisuusyritystä. Aiheena oli oheinen metsäteollisuuden tuottama “uutinen”.

Suomalainen metsäteollisuus on ilmeisesti käännekohdassa. Devalvaatio ei ole enää keinovalikoimassa. Sen takia kaikkinainen vaatiminen, valittaminen, kinuaminen, kitiseminen ja kärttäminen on muutenkin tarpeetonta. Onneksi minulla on tarjota Suomen metsäteollisuudelle aivan konkreettinen vaihtoehtoinen väline. Se on peili.

Valittaminen, vaatiminen, kinuaminen, kitiseminen ja kärttäminen olivat etusijalla vielä 2008, jolloin Brunila vaati hallitukselta toimia Venäjän tullien suhteen. Mielestäni hallituksen mahdollisuudet olivat rajalliset. Suomen armeijan hyökkäys Venäjälle olisi ollut ainoa tapa varmistaa Venäjän raaka-aineet. Kun tätä jo kertaalleen kokeiltiin vuonna 1941 huonolla menestyksellä, 2008 asiaan ei enää palattu.

Venäjän puutuonnissa keskeisessä asemassa on koivu. Mitä tulee kotimaiseen koivuun, sitä hävitettiin Suomesta rikkaruohon tavoin vielä 1970-luvulla. Itselläni on kokemus vuodelta 2004, jolloin Metsäliitto ei suostunut maksamaan sentin pyörylää havupuuleimikon mukana tulleesta puolesta rekka-autollisesta koivua. Kun koivukin sentään kasvaa 50 vuotta, sitä ei yhdessä kvartaalissa hallitus pysty saamaan tyhjästä loihdittua millään ilveellä. Tämän ymmärtäminen voisi olla metsäteollisuudelle eduksi.

Entäpä metsäteollisuuden muut vaihtoehdot? Kartelleista tuli juuri tuomio enkä usko Suomen hallituksen lähettävän sotaväkeä myöskään metsänomistajien kimppuun pakkomyyntien aikaansaamiseksi. Metsäteollisuuden vanha alihankkija lapuanliikekin lakkautettiin jo vuosikymmeniä sitten.

Kun pakko ei ilmeisestikään ole käytettävissä, lienee välttämätöntä pohtia markkinatalouden pelisääntöjä.

Miten metsäteollisuus on käyttäytynyt? Kartelleja harrastettiin siis vuoteen 2004 asti. Samoihin aikoihin käsivarrenpaksuiset puut käytettiin metsäkoneiden ajouran alustana. Jos metsänomistaja olisi silloin ehdottanut kantojen korjaamista pois, vastauksena olisi ollut pitkä ja räkäinen nauru.

Itse olen saanut ostotarjouksia ajoittain vain yhdeltä firmalta. Eihän isoja firmoja Suomessa olekaan kuin kolme. Ja sitten mennäkseni olennaisimpaan asiaan: ensiharvennukselle on keksitty sellainen lystikäs nimi kuin kasvatushakkuu. Kun kasvatushakkuussa jäljelle jäävien puitten runkoja ja juuristoa voidaan vahingoittaa käytännössä systemaattisesti (kokemukseni vuodelta 1988), ainoa, mikä kasvaa on juurikääpä.

Näitten faktojen jälkeen olisi vielä eräitä kysymyksiä: millaiseksi metsäteollisuus itse kokee oman imagonsa?

Onko koskaan tullut mieleen, että metsänomistajalla voisi olla ikäviä ajatuksia kauppakumppanistaan? Jos puukauppaan halutaan tasaisuutta, tarkoittaako se vain ja ainoastaan sitä, että metsänomistajan pitää em. epäkohdista huolimatta myydä kiltisti puuta metsäfirmoille tasaiseen tahtiin? Olisiko mitenkään mahdollista, että metsäteollisuus itse voisi luoda puukauppaan tasaisuutta Suomen lakeja noudattavalla, kaukonäköisellä ja pitkäjänteisellä asennoitumisella metsänomistajiin, jossa metsänomistajaa pidettäisiin – jos ei nyt ihmisenä niin ainakin kädellisiin kuuluvana.

Vuokranantajan riskejä käsittelen tuolla

Related Posts

M2-rahavaranto EU:ssa
Yhteiskunta

Ylilyöntien aikakausi?

2020-luku on alkanut monessa mielessä ikävästi. Suomessa vuosikymmen alkoi vähälumisimmalla talvella yli vuosisataan, mikä nosti ilmastonmuutoskeskustelua hetkeksi pöydälle. Talven vähälumisuus jäi kuitenkin huomionaiheena nopeasti taka-alalle,

Sijoittaminen

Sijoittamisen teoria ja käytäntö

Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju on vuosien ajan kirjoittanut korostetun paljon säännöllisestä osakkeiden ostamisesta, allokaatiosta, osinkojen merkityksestä, korkoa korolle –efektistä ja osinkoa kasvattavista firmoista, osinkoaristokraateista.

Oksaharjun kunniaksi

Osakemarkkina suuntaa jo kohti taivaan sineä
Sijoittaminen

Nousumarkkinan vahva tuoksu

Näin tunnelmat ramppaavat markkinoiden ikuisessa vuoristoradassa. Kehotin marraskuun alussa jättämään hermoilun, vaikka Fed jyrähteli poikkeuksellisen haukkamaisesti inflaatiota vastaan.

Osakkeet olivat sukeltaneet ja konsensus odotti pulkkamäen jatkuvan.

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com