Kesä tulee ja monella alkaa lukunälkä kasvamaan sen myötä. Pitempi loma voi auttaa keskittymään kirjoihin eri tavalla kuin talvella. Asia on yksilöllinen, joten jotkut lukevat koko ajan ja toiset eivät koskaan. Itse törmäsin William Thorndiken kirjaan The Outsiders, jossa keskityttiin kahdeksan johtajan tapoihin hoitaa pääomien allokointia. He olivat seuraavat toimitusjohtajat:

• Tom Murphy, Capital Cities
• Henry Singleton, Teledyne
• Bill Anders, General Dynamics
• John Malone TCI
• Katharine Graham, The Washington Post Company
• Bill Stiritz, Ralston Purina
• Dick Smith, General Cinema
• Warren Buffett, Berkshire Hathaway

Talouslehdistö luo suurten yritysten toimitusjohtajista kuvaa suurina ulospäinsuuntautuneina rokkitähtinä, jotka kasvattavat yrityksiään entistä suuremmiksi ja vaikutusvaltaisimmiksi lentäen yksityiskoneilla konferenssista toiseen ympäri maailmaa. Tähän maailmaan eivät sovi edellämainitut kahdeksan toimitusjohtajaa, jotka ainakin ulkoisesti kirjoittajan mukaan muistuttivat lähinnä harmaata massaa ollen mieluummin piilossa kuin esillä. Tämän vuoksi kirjan nimi on Outsiders joka suomeksi käännettynä vastaa sanaa ulkopuoliset. Lisäksi he toimivat toisin kuin enemmistö suurten yritysten toimitusjohtajista.

Toimitusjohtajalla on kaksi tärkeää tehtävää: ensimmäinen on operatiivinen johto ja toinen pääomien allokointi. Yhteistä kirjan toimitusjohtajille on, että he hajauttivat ensimmäisen, mutta keskittivät jälkimmäisen. Lisäksi he keskittyivät pitkäaikaiseen kehitykseen kvartaalitalouden sijaan. Tämä näkyi mm. keskittymisenä kassavirtoihin tuloksenteon sijaan. Jälkimmäistä pystyy kasvattamaan hintavilla yritysostoilla, velkaantumalla, jne. Samalla toimitusjohtaja pystyy perustelemaan palkkansa korottamisen. Ensimmäinen näkyy pitkällä aikavälillä omistajien lompakossa positiivisena ilmiönä ja jälkimmäinen negatiivisena. Lopulta yrityksen arvo kasvaa enemmän ensimmäisessä tapauksessa.

Talouslehdistö käyttää lähinnä yrityksen kokoa ja lyhyen aikavälin tuloskasvua toimitusjohtajan menestyksen mittarina, vaikka ne kertovat todellisuudesta vähän. Koko ei suoraan kerro toimitusjohtajan menestyksestä mitään ellei kyseessä ole henkilö joka on perustanut yrityksen ja luonut kaiken tyhjästä. Olisi typerää väittää etteivätkö Jeff Bezos tai Bill Gates olisi olleet loistavia toimitusjohtajia, kun he olivat tai ovat olleet alusta asti yritystensä menestyksessä mukana. Koko ei kerro kaikkea varsinkaan mikäli toimitusjohtaja on aloittanut menestyneessä yrityksessä. Koosta on lisäksi todettava, että suurikokoisia ja pienikokoisia yrityksiä ei voi suoraan verrata toisiinsa. Selkeästi pienikokoisemmalla pörssiyrityksellä on paremmat mahdollisuudet kasvattaa mm. yritysarvoaan kuin pörssin jättiläisellä. Olisi tyhmää verrata niitä toisiinsa.

Kirjassa toimitusjohtajien menestyksen mittareina on käytetty heidän aikaansaamia vuosittaisia tuottoja omistajille. Niitä on verrattu toimialan muiden yritysten tuottoihin samalla ajanjaksolla sekä S&P500-indeksiin samalla ajanjaksolla. Ajanjaksojen pitää olla samat. Sama kestoaika ei kerro paljoa. Lisäksi ajanjakson pitää olla niin pitkä, että se sisältää niin heikot kuin hyvätkin ajat. Kymmenen vuotta on käytännössä minimi. Harva toimitusjohtaja ikävä kyllä nykyisessä kvartaalitaloudessa johtaa samaa yritystä niin kauan. Yritystä nopeammin vaihtaneiden johtajien vertailu ei ole yhtä hedelmällistä.

Kirjan toimitusjohtajat ovat ylittäneet selkeästi vertailuyritysten sekä S&P500-indeksin tuotot pidemmillä aikaväleillä. Esimerkiksi Capital Citiesin Tom Murphyn aikaansaamat tuotot olivat 1966-1995 välillä n. 19.9%:ia, kun S&P-indeksin tuotot olivat 10.1%:ia ja suurten mediayritysten tuotot olivat 13.2%:ia samalla ajanjaksolla. On muistettava etteivät edes mediayritykset ole täysin vertailukelpoisia keskenään, koska ajanjakson alussa tilanteet ovat voineet olla merkittävästi erilaiset. Varsinkin toimialat eroavat niin paljon toisistaan ettei vertailu muihin toimialoihin ole toimitusjohtajien osalta hedelmällistä.

Kirjassa mainitut toimitusjohtajat eivät ole yhden tempun poneja. He osaavat tarvittaessa myydä myös kalliilla halvalla ostamisen sijaan. Heistä suurin osa oli valmiita tarvittaessa myymään kaikki liiketoimintansa mikäli joku tarjosi heille liikaa rahaa niistä, vaikka se tarkoitti heidän ”valtakuntansa” pienenemistä. He ostivat yrityksensä osakkeita, kun ne olivat halpoja ja jotkut heistä järjestivät osakeanteja, kun he pystyivät saamaan osakkeista selkeästi kovemman hinnan kuin mitä olisivat itse olleet valmiita ostamaan. Yksi merkittävä asia oli se etteivät heidän investointipäätöksensä vaatineet monimutkaisia matemaattisia yhtälöitä tai ulkopuolisia tahoja niiden avuksi. Investoinneilla, yritysostoilla ja omien osakkeiden ostoilla oli tarkat ja korkeat vaatimukset eikä niistä tingitty. Osingonjakoa kirjan johtajat harrastivat harkiten, jos ollenkaan. Se ei ollut ensimmäinen vaihtoehto omistajien palkitsemisessa ja heidän etujensa ajamisessa. Ennen kaikkea jokainen heistä oli säästäväinen ja piirre näkyi myös omistajien rahojen huolenpidossa. Heidän aikanaan yritykset eivät rakennelleet kalliita pääkonttoreita tai pitäneet ylimääräistä työvoimaa niissä. Hallintoa pidettiin minimissä.

Yksi merkittävä asia oli se ettei yksikään heistä ollut toiminut vastaavassa roolissa samalla toimialalla aloittaessaan toimitusjohtajana. Heillä ei ollut etukäteen kuvaa miten asiat toimialalla pitäisi hoitaa. Tärkeimmät henkilökohtaiset eroavaisuudet muihin toimitusjohtajiin tulivat heillä luonteenpiirteissä eikä älyssä. Suurin osa pörssiyritystenkin toimitusjohtajista on huippuälykkäitä ja sama varmasti päti näiden kahdeksan johtajan kilpailijoihinkin. He eivät kiinnostuneet parrasvaloista, eivät olleet ulospäinsuuntautuneita, eivät ”seurustelleet” investointipankkeerien kanssa vaan olivat itsenäisiä ajattelijoita. He myivät silloin, kun muut ostivat ja ostivat kun muut myivät. He olivat tai ovat kärsivällisiä eivätkä hätiköineet yritysostojen kanssa. Harva heistä myös viihtyi ympäri vuorokauden työpaikallaan. He lähtivät mieluummin ajoissa kotiin työpäivänsä päätyttyä.

Kaiken kaikkiaan kirja oli laadukas eikä mahdottoman pitkä. Se on vuodelta 2012, mutta sisältää ajankestäviä viisauksia tuleviksi vuosikymmeniksi. Se oli noin 200-sivuinen. Mikäli haluaa kuluttaa vähemmän aikaa niin johdannon ja yhteenvedon lukemisella pääsee jo pitkälle. Tykkäsin kirjasta paljon. Se oli minulle ensimmäinen laatuaan siinä mielessä ettei minulle tule mieleen ainoatakaan muuta kirjaa, jossa olisi käsitelty monien eri toimitusjohtajien tapaa allokoida pääomia. En tiedä onko muita vastaavia kirjoja olemassa. Yleensä vastaavia kirjoja löytyy elämänkertoina, mutta niissä on yleensä vain yhden johtajan tapoja tehdä asiat. Jos niitä on lisää niin allekirjoittaneelle voi vihjata. Lukisin mielelläni vähintään toisenkin.

Eipä muuta,

-Tommi T