Veteen piirretty viiva

15.5. KL julkaisi uutisen, jonka mukaan Erkki Sinkko ostaa Hkscanin osakkeita. Samana päivänä ko. osake nousi n. 5 %, asia, jonka saman mediayhtiön toinen lehti huomasi ja yhdisti Sinkkoon.

24.5. saman mediayhtiön AP julkaisi uutisen siitä, että yksi analyytikko suosittelee myymään samaa makkarafirmaa. Huomatkaa olemattomasta aiheesta tehty mahtava otsikko. 24.5. osake laski noin 1 %.

Sitten on vielä yksi skribentti nimeltään Finanssivalvonta. Se kirjoittaa näin: ”Kerrotaan sekä hyviä että huonoja tarinoita kurssimuutoksen aikaansaamiseksi.” Jotenkin minulla ikään kuin tulee melkein mieleen, että on kerrottu tarinaa ensin yhdestä piensijoittajasta – jollainen Sinkko takuuvarmasti on – ja sitten tarinaa yhdestä analyytikosta, joka suosittelee myymään ilman, että varsinaisesti tekee välttämättä mitään. En tiedä, miten kaukana irrelevanttien asioitten levittäminen suurentelevilla otsikoilla on Fivan mainitsemasta ”harhaanjohtavan tiedon levittämisestä”.

Sitten on tietysti olemassa vielä sellainen kysymys kuin hyötykäyttö. Kuvitellaanpa sellaista toimittajaa kuin Maiju Lassila. (Selvyyden vuoksi huomautan, että kyseessä on nimimerkki, jonka haltija kuului punaisiin ja kuoli 1918. Todellisuudessa hän ei välttämättä kirjoittanut pörssistä, vaikka sellainen toki Helsingissä oli jo tuolloin olemassa).

Kuvitellaanpa, että Maiju Lassila kirjoitti uutisen siitä, että J. K. Paasikivi ostaa KOP:ta (huomattakoon, että uutinen olisi ollut todella merkittävä, sillä JKP oli yhdessä vaiheessa KOP:n suurin henkilöosakas). Seuraavalla viikolla Maiju Lassila kertoo, että Rudolf Waldén myy KOP:ta. (Tuohon aikaan Rudolf Waldén todellisuudessa kokosi Yhtyneitä Paperitehtaita).

Varsinkin ensimmäinen uutinen olisi varmaan vaikuttanut kurssiin. Maiju Lassila tuskin itse olisi hyödyntänyt uutista ennen sen julkistamista, mutta entä jos sitä hyödynsivät päätoimittaja, toimituspäällikkö, uutispäällikkö, toimitussihteeri tai näitten lähipiiri, esim. eri nimeä ja osoitetta käyttävä tyttöystävä?

Siinäpä olisikin tutkivalle journalismille mielenkiintoinen aihe.

Täytyypä vinkata Alma Mediaan.

 

 

Omistan Alma Median osakkeita. Makkarafirmoja on muistaakseni ollut viimeksi joskus -80-90-luvun taitteessa, joten ei ole tarvis vedättää kumpaankaan suuntaan.

2 thoughts on “Veteen piirretty viiva

  1. ja makkarafirmat

    Mitä makkarafirmat tekevät? Ne ostavat yhtiöitä, laajentavat ulkomailla ja kotimaassa, saneeraavat, myyvät yhtiöitä, irtisanovat. Sitten kierros alkaa alusta. Tuon takia en omista makkarafirmoja.

    1. Hyvä perustelu em

      Ja kommentointikin toimii ilman kirjautumista, toivottavasti?

Comments are closed.

Related Posts