Vuokranantajana on kivaa!

Asunnot ja metsä

Vuodesta 1988 lähtien olen vuokrannut pientä peltoalaa. Vuokraajista voi kertoa yhden valaisevan esimerkin. Kylän akat haukkuvat kaikki muut paitsi läsnäolijat sekä kyseisen vuokraajaperheen. Ja kylän akathan asiat parhaiten tietävät.

V. 2013 tutustuin erääseen toiseen pellonvuokraajaan. Tästä toisesta vuokralaisesta kukaan ei ole koskaan sanonut mitään hyvää, ainoastaan pahaa. Ja kyllä asiat toisellakin paikkakunnalla tiedetään.

Ko. isännän ongelmien lähde on kaulan yläpuolella enkä välttämättä tarkoita edes hampaistoa tai kampausta. Tällaisen ongelmanlähteen paikantaminen ei tietenkään asianomaiselle itselleen ole helppoa. Paljon helpompaa on nähdä ongelmien syynä muut ihmiset, esim. vuokranantaja.

Tällainen ajattelu ei ole harvinaista. Enemmän tai vähemmän ajattelua esiintyy noin 200 kansanedustajalla. Ajattelua edistää huomattavasti se, ettei kukaan kannata ihmistä, joka kehottaa äänestäjiä lukemaan läksynsä, tekemään töitä ja ryyppäämään vähemmän. Kaikenlaisten avustusten lisääminen kelpaa sen sijaan kaikille ihmisille kaikilla aloilla ja kaikkina aikoina.

Uudempi sopimus umpeutui 8.5. 2021, vaihdettiin vuokralaista ja 11.5. paikalle tuotiin ex vuokralaisen tilaamana kuvan suurta kuorma-autolastillista ehtaa paskaa.

Ikävä vain, että olin paikalla. Mutta ennen kuin ennätin lausua sanan ”paska” kuorma-auto alkoi peruuttaa, mutta juuttui sitten kiinni. Sitten sain yhteyden kaikkein uusimpaan vuokralaiseen ja selvisi, ettei hän ollut lastia tilannut. Siinä vaiheessa suutuin.

Ja kun suutuin, sanoin tasaisella äänellä, että tämä alkaa olla rikosasia. Kuorma-autokuski uskoi. Ilman paikallaoloani houkutus olisi varmaan ollut ylen suuri kipata paskakuorma suoraan pihalle.  Nyt suuren vekslaamisen jälkeen kuski sai autonsa irti.

Entiselle vuokralaisellekin sanoin eräitä kommentteja. Vaikka kukaan tätä tuskin uskoo, en alkuunkaan neuvo riitelemään vuokralaisten kanssa suullisesti, vaan hoitamaan asiat kuivan asiallisesti kirjallisesti käräjäoikeudessa.

Tämä oli kuitenkin eri juttu. Asia oli pieni ja siihen liittyy kohtalaisen paljon tragikomediaa, jolle seuraavana päivänä pystyn jo hymyilemään, vaisusti toisesta suupielestä. Peltoa ei nimittäin onneksi pysty saamaan ihan siihen kuntoon kuin vuokra-asuntoa, vaikka kuinka eläisi ”kuin pellossa”.

Mutta vuokranantajana on kivaa. Tutustuu ihmisiin, joita muuten näkisi vain auton ikkunasta käsin, autosta, jonka ovet ovat lukossa.

7 thoughts on “Vuokranantajana on kivaa!

  1. ”Ajattelua edistää huomattavasti se, ettei kukaan kannata ihmistä, joka kehottaa äänestäjiä lukemaan läksynsä, tekemään töitä ja ryyppäämään vähemmän.” Mä voin äänestää kyseistä henkilöä kunhan se ei esimerkiksi satu löytymään vasemmistoliitosta, vihreistä tai SDP:stä. Löytyykö sellanen jostain?

    Mitä vuokranantajan hommaan tulee niin siihen hommaan en kyllä koskaan ryhtyisi. Tsemppiä sinne!

    1. Tsemppiä sinne!”

      Kiitokset.

      Olen joskus epämääräisesti viitannut, että joskus -97 yksiöihin innostuttiin meillä oikein tosissaan, mutta aika työlästä se on, eikä kaikki vika ole edes vuokralaisissa 😀 olen minäkin v:lla asunut, työn takia lyhyesti toisella paikkakunnalla vielä joskus n. v. 2000. Vuokralaisille on laki taannut tietyt oikeudet ja niillä mennään.

      Tuo kuvan tapaus on ihan vain mökkiin liittyvää ja tragikomedia on tarkahko kuvaus. Ikäväähän se on, kun ihminen pilaa oman elämänsä, mutta minä en ole syyllinen.

      V-a:n hommaan olen liian empaattinen, tätä tosin on toki vaikea uskoa 😀

  2. Juhan artikkeleita on aina kiva lukea. Tulee hyvä mieli.

      1. Toivottavasti sääli kohdistuu vuokralaiseen.

        Kun en nyt taida kehdata täällä kovin paljon puhua RAUMAN LUKON SUOMEN MESTARUUDESTA, niin vastattakoon Hikkaj:lle hänen omalla palstallaan esittämään kysymykseen, että parempi, että se aivoton möly on toisaalla.

        Lätkän mömmöm on kaiken huippu. Niihin mömmöihin osallistuvat vain ne pelaajat, jotka leipätöiltään ennättävät 😀

Comments are closed.

Related Posts