Suomalainen tiedonvälitys on poliittisten asiaohjelmien osalta yksipuolistunut. Noin 75 prosenttia kansasta saa näkemyksensä poliittisesti ajankohtaisista asioista YLE asiaohjelmien kautta. Näitä asiaohjelmia juontaa parikymmentä henkilöä, joiden näkemykset ohjaavat kysymyksenasettelua ja sitä ketä haastatellaan ja minkälaiseen valoon mikin näkemys asettuu.

MTV ei tuota poliittisia asiaohjelmia ja niinpä ainoa televisiotoimitus, jonka kautta poliittisia aiheita käsitellään on käytännössä YLE. Ja monopolilla on aina, hyvinkin toteutettuna, kääntöpuolensa. YLE on eduskunnan ohjauksessa ja sikäli sen tulisi edustaa kansan mielipidettä. Mutta se ei takaa oleellista. YLE ajankohtaisohjelmien toimituskunnasta, ohjelmasisällöstä ja sen tavasta tuoda erilaisia asioita esille vastaa kuitenkin yksi, samaan lounaspöytään sopiva organisaatio joka käytännössä ohjaa sen miten suomen kansa eri asioista ajattelee.

Tuo melko pieni organisaatio on tehnyt sinänsä hyvää työtä, mutta se on tehnyt myös virheitä. Vuosia oli tapana, että jos poliittinen koneisto tuottaa jonkin muutosehdotuksen niin YLE asiaohjelmat haasta tuota ehdotusta raivoisasti marssittaen esiin jos jonkinlaisia pienryhimiä, joiden etuja tällä muutoksella loukataan. Ei ihme että poliittinen päätöksenteoko on jumiutunut ja jotain aikaan saaneet poliitikot saavat huomata kannatuksensa murentuneen ja kansan kaikonneen heidän takaansa. Muutokset eivät sellaisessa ilmapiirissä etene.

Ovatko YLE asiaohjelmien toimittajat ja juontajat olleet tarkoituksella hankalia ? Ei varmaankaan. Toimittajat ovat hekin vain ihmisiä jotka yrittävät parhaansa ja yrittävät hakea totuuden ja oikeudenmukaisuuden esille. Selvästi näkee että heitä kutakin ohjaa jokin tendenssinomainen asennoituminen aivan niin kuin jokaista meistä. Toimittajat on myös opetettu, että kaikki asiat pitää julkisuudessa haastaa. Tuosta tehokkaasta vastakkainasettelusta syntyy mielenkiintoista keskustelua ja tunteiden paloa ja paljon katsojia. Ongelman suurin aiheuttaja on vaihtoehtojen puute. Yksittäisten toimittajien henkilökohtaiset tendenssit tai YLE toimituskunnan yrityskulttuuri eivät olisi ongelmia, jos tiedonvälityksessä olisi vaihtoehtoja. Mutta kun harvalukuinen, saman yrityskulttuurin ja kahvipöydän jakava toimittajajoukko päättää mitä Suomen kansa ajattelee, niin riskit sattumanvaraiseen suuntautumiseen ovat suuret.

Ongelmia ei samassa määrin esiinny uutistoimituksen puolella. Uutisia tulvii myös MTV:n kautta ja niitä käännetään aktiivisesti ulkomaisista lähteistä. Uutiset ovat myös toisella tavalla puolueettomia kertomuksia siitä mitä tapahtui, eikä niihin liity tulkintaa.

Myöskään kaikki asiaohjelmat eivät ole olleet ongelmallisia. Esimerkiksi YLE aamu TV on ilmeisen riippumaton muusta YLE asiaohjelmien toimituksesta. Ainakin minusta on vaikuttanut että sen tuottamissa ohjelmissa ei ole ollut samaa jatkuvan kyseenalaistamisen tendenssiä kuin muussa ajankohtaisohjelmatuotannossa. Kyllä sielläkin on esitetty erilaisia näkemyksiä, mutta toisella, vähemmän raivoisalla ja vähemmän kaikkea jatkuvasti kyseenalaistavalla tyylillä.

Tämän tyyppisiin ongelmiin on vain yksi kestävä lääke – luoda joko YLE:n sisälle taikka ulkopuolelle täysin erillisiä asiaohjelmien toimituskuntia tai ryhmiä jotka toimivat itsenäisesti. Yleisö ansaitsee aitoja vaihtoehtoja.