Johtajan puhuttelu

Piksussa on viime päivinä keskusteltu riskistä. Ennen kuin alan esitellä alan kummallisuuksia, kiinnitän huomiota siihen, että rahoitus on kovasti nuori tieteenala. Kun tiedeyhteisö noudattaa käsittääkseni täsmälleen samoja sosiaalisia malleja kuin paviaanilauma (kaikki rapsuttavat alfauroksen selkää), ajatukset kehittyvät lähinnä sitä vauhtia kuin alfaurokset kuolevat, eikä rapsuttajien määrällä ole niin suurta merkitystä.

Volatiliteetti

Volalla on merkitystä johdannaissijoittajalle, jonka johdannaiset erääntyvät jonain tiettynä päivänä. Osakkeita holdaavalle volan merkitys on varsin vähäinen. Probleemaa käsitellään tuosta alkavassa 4-osaisessa kirjoituksessa.

Lisäksi vola riippuu markkinaosapuolten määrästä. Saman yhtiön eri osakesarjoilla voidaan käydä kauppaa hyvinkin erilaisilla volyymeilla, jolloin vähävolyymisen sarjan vola on suurempi.

Oikein kova pilkunnyysijä voisi puhua osinko-oikeuden eroista, mutta käytännön tasolla en usko, että esim. Kesko A:n putoaminen B:tä halvemmaksi johtuisi siitä, että K-kauppiaat vapisevat pelosta, ettei osinkoa makseta. Viimeksi näin tapahtui nimittäin 1960-luvulla.

Tuotto ja riski

Rahoitusteoria on kehittänyt ajatuksen, jonka mukaan liikkeelle laskijan ja muun myyjän pitää maksaa suuremmasta riskistä suuremmalla tuotolla. Akateemisessa norsunluutornissa tuo saattaa vaikuttaa jopa järkevältä. Kuitenkin :

A) Kuten tunnettua, USA:ssa keksittiin kääriä luottokelvottomille työttömille myönnettyjä asuntolainoja bondeiksi, joitten päälle lätkäistiin AAA-luokitus. Paskasta tuli kultaa, kuten jo alkemistit suunnittelivat.

B) Kaikki markkinaosapuolet olivat pitkään täysin kyvyttömiä hinnoittelemaan mitenkään järkevällä tavalla huonokuntoisten euromaitten valtionlainoja. Korot pysyivät alhaalla, luottoa otettiin kaksin käsin, kunnes markkinat jälleen kerran kertarysäyksellä panikoivat. Kehitys poikkesi siitä, mitä esim. nykyinen pres. Niinistö tuossa arvioimassani artikkelissa oletti tapahtuvan.

A– ja B-kohtia en vakavalla naamalla kutsuisi miksikään anomalioiksi. Kyllä kysymys on täysin perustavanlaatuisesta järjestelmän viasta.

A-tapauksessa on käsittämätöntä, että niin laajoilla markkinoilla kuin USA:ssa onnistui ”sosiaaliluottojen” arvopaperistaminen. Faktisella tasolla kysymys oli puhdasverisestä väärentämisestä, vaikkei se sitä ehkä juridisesti ollutkaan.

Tapauksessa B näen markkinoitten sopulimaisen käyttäytymisen. Ensin esim. Kreikan valtionlainoja pidettiin turvallisena kohteena, kunnes markkinat eräänä hetkenä alkoivat ymmärtää yhteen- ja vähennyslaskua. Tonnin tuloilla ei makseta millin velkaa.

Tuossa esittelemässäni kirjassa sen kirjoittajat ottavat esille ”epäjatkuvuuden” (nonroutine change) käsitteen, jonka olen suomentanut murrokseksi. En usko markkinaosapuolten tiedostavan murroksen mahdollisuuksia ollenkaan riittävästi, mutta hyvä, että asiaan edes kiinnitetään huomiota tuon verran.

___________________________________________________________________________________

Lopuksi pari omaa ja taatusti täysin epätieteellistä havaintoa. Graham kirjassaan The Intelligent Investor neuvoi suorasukaisesti sijoittamaan ”hyviin” yhtiöihin. (Graham ei täsmällisesti määrittele, mitä hän tarkoittaa, mutta asiayhteydestä olettaisin hänen tarkoittaneen DJIA:n indeksin muodostavia yhtiöitä.)

 Itse pidän sijoittajan suurimpiin kuuluvana riskinä luottamista ”hyviin” yhtiöihin, kuten esim. Nokiaan. Jälkiviisaasti voi sanoa, että 40 %:n maailmanmarkkinaosuus ei välttämättä ollut 60 euron arvoista, koska sellainen asema saattaa lähinnä vain huonontua.

Sijoitusten hajauttaminen indeksirahastolla ei ole mielestäni mikään patenttiratkaisu, koska indeksirahastossa suurin painoarvo on niillä yhtiöillä, joitten markkina-arvo on suurin eli joita markkinat sillä hetkellä pitävät ”hyvinä” yrityksinä. Markkina-arvoltaan suuret yritykset ovat paitsi liiketoiminnaltaan suuria, yleensä myös kalliiksi hinnoiteltuja ja alttiita Nokian tapaiselle kurssikehitykselle. Indeksirahasto katsoo peruutuspeiliin.

Mielestäni näihin ongelmiin on paras ratkaisu sijoittaa kasvaviin markkinoihin ja sijoittaa tilanteessa, jossa yleinen kurssitaso on laskenut voimakkaasti.