Muutamat valuutat 50% aliarvostettuja – sijoittajalla tilaisuus

Vientiteollisuuden menestykseen vaikuttaa oleellisesti valuutan ali tai yliarvostus. Tätä ali- tai yli- arvostusta mittaa hyvin Economist lehden keräämä BigMac indeksi. Tarina kertoo että indeksi muodostettiin alkujaan siten, että economist lehden toimittaja soitti välittäjille eri maissa ja kysyi mitä hampurilainen siellä maksaa. Tänä päivänä indeksi muodostetaan laajemmasta ostoskorista, joka sisältää universaalisti kaikkialla maailmassa saatavilla olevia tuotteita.

Tällä hetkellä (4.9.2009 tieto) Euro on noin 25% yliarvostettu ja taas Kaukoidän ja Venäjän valuutat ovat vahvasti aliarvostettuja. Tilanteessa on jotain hyvin luonnollista. Euroon luotetaan dollaria stabiilimpana valuuttana, jolle saa vielä dollaria paremman koronkin. Lisäksi euroalueen kasvunäkymät nähdään yleisesti ainakin yhtä hyvinä kuin USA:n. En kuitenkaan pysty täysin tyhjentävästi ymmärtämään miksi kaukoitä ei vedä rahaa puoleensa – miksi kaukoidän valuutat ovat näin pahasti aliarvostettuja. Osa selityksestä liittyy varmasti poliittisiin riskeihin, osa selittyy vahvan Euron kaltaisen valuutan puuttumisella ja merkitystä on myös valtioiden (keskuspankkien) valuuttainterventiopolitiikalla. Mutta tyhjentävää ja riittävää selitystä en pysty antamaan.

Sijoittajan kannalta tilanne on kuitenkin selkeä. Sinne kannattaa sijoittaa missä valuutat ovat aliarvostettuja:

  • vahvalla valuutalla on helppo ostaa heikon valuutan maista arvokasta omaisuutta (saa halvalla)
  • heikon valuutan maiden vientiteollisuudet menestyvät ja siellä kasvukin on parasta ja osakekurssit nousevat
  • sijoittaja korjaa kurssimuutoksen tuottona jos jossakin vaiheessa valuuttojen epäsuhta korjaantuu

Maantieteellisille alueille ja eri maihin on helpoin sijoittaa ETF rahastojen kautta. Niitä löytyy muun muassa Piksu:n FundPlace avulla: www.piksu.net/fundplace_5

Valuuttojen yli- / ali- arvostukset Economist mukaan:

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8