Vakaumuksellisen holdaajan omaisuustulot muodostuvat osingoista. Ihanteellinen sijoituskohde on yritys, joka pystyy vuodesta toiseen kasvattamaan ulos maksettua osinkoa. Kuten mm. Henri Elo on viitannut, kannattavasti kasvaminen on vaikea taito.

Lain mukaan osinkoja ei makseta tulotaseesta, vaan konsernin emoyhtiön omaisuustaseesta ilmenevästä erästä "jakokelpoiset varat", mikä erä usein on moninkertainen viimeisen tilivuoden tulokseen verrattuna.

Melko ristiriitaisesti pörssiyhtiöt kuitenkin ilmoittavat osingonjakopolitiikkansa prosentteina viimeisen tilivuoden tuloksesta. Usein perään tulee epämääräistä tekstiä hurskaista toiveista tasaisesta osingonjaosta.

Olisi tutkimisen arvoinen asia selvittää, miten hyvin ilmoitetut osingonjakopolitiikat toteutuivat keväällä 2009, kun tilivuoden 2008 tuloksesta osinkoja maksettiin. "Bulleron" asemesta nimenomaan yritysjohto panikoi. Vaikka monella yrityksellä oli niin tulosta, tilauksia kuin jakokelpoisia varoja vaikka kuinka, yhtiöt tinkivät osingonjaostaan pitääkseen likviditeettinsä ideaalisessa kunnossa.

Sopii kysyä, miksi kalliita virheitä tekevää yritysjohtoa sitoutetaan ja kannustetaan uusiin möhläyksiin, mutta vain osakkeenomistaja on se, jonka on joustettava.

Kuitenkin tasainen osingonmaksu olisi tuiki välttämätön esim. säätiölle, joista jotkut 1990-luvun alkupuolella joutuivatkin vaikeuksiin osinkotulojen ehtyessä.

Lopuksi on vielä todettava valittaen, että Suomessa osingot maksetaan vain kerran vuodessa, kun ne eräissä maissa maksetaan kvartaalituloksista neljä kertaa vuodessa.

Voi olla, että osingoistakin saa voita leipänsä päälle, mutta jos voin päälle haluaa vielä leikkeleitäkin lisukkeiksi, siihen tarvitaan kurssivoittoja, joita seuraavaksi käsittelen.

Vakaumuksellisen holdaajan omaisuustulot muodostuvat osingoista. Ihanteellinen sijoituskohde on yritys, joka pystyy vuodesta toiseen kasvattamaan ulos maksettua osinkoa. Kuten mm. Henri Elo on viitannut, kannattavasti kasvaminen on vaikea taito.

Lain mukaan osinkoja ei makseta tulotaseesta, vaan konsernin emoyhtiön omaisuustaseesta ilmenevästä erästä "jakokelpoiset varat", mikä erä usein on moninkertainen viimeisen tilivuoden tulokseen verrattuna.

Melko ristiriitaisesti pörssiyhtiöt kuitenkin ilmoittavat osingonjakopolitiikkansa prosentteina viimeisen tilivuoden tuloksesta. Usein perään tulee epämääräistä tekstiä hurskaista toiveista tasaisesta osingonjaosta.

Olisi tutkimisen arvoinen asia selvittää, miten hyvin ilmoitetut osingonjakopolitiikat toteutuivat keväällä 2009, kun tilivuoden 2008 tuloksesta osinkoja maksettiin. "Bulleron" asemesta nimenomaan yritysjohto panikoi. Vaikka monella yrityksellä oli niin tulosta, tilauksia kuin jakokelpoisia varoja vaikka kuinka, yhtiöt tinkivät osingonjaostaan pitääkseen likviditeettinsä ideaalisessa kunnossa.

Sopii kysyä, miksi kalliita virheitä tekevää yritysjohtoa sitoutetaan ja kannustetaan uusiin möhläyksiin, mutta vain osakkeenomistaja on se, jonka on joustettava.

Kuitenkin tasainen osingonmaksu olisi tuiki välttämätön esim. säätiölle, joista jotkut 1990-luvun alkupuolella joutuivatkin vaikeuksiin osinkotulojen ehtyessä.

Lopuksi on vielä todettava valittaen, että Suomessa osingot maksetaan vain kerran vuodessa, kun ne eräissä maissa maksetaan kvartaalituloksista neljä kertaa vuodessa.

Voi olla, että osingoistakin saa voita leipänsä päälle, mutta jos voin päälle haluaa vielä leikkeleitäkin lisukkeiksi, siihen tarvitaan kurssivoittoja, joita seuraavaksi käsittelen.