Lukaisin katsauksen alkuvuoden asuntokaupoista. Kauppa on vilkastunut tammi- helmikuussa. Ensiostajat ovat olleet liikkeellä. Artikkelissa oli eroteltu ensiasunnon ostajat ja vuokralla asuneet? Eikö vuokralaisissa ole ensiasunnon ostajia? Eivätkö ensiasunnon ostajat ole asuneet ensin vuokralla? Kyseiset ryhmät hoitivat kaupasta 55%, sijoittajat 15%. Oliko 30% vaihtajia? Jos jotain haluaisin kovasti tietää niin ostajien tulotaso ja rahoitus sekä varsinkin ikä. Elämänkokemuksen merkitystä asuntokaupoissa ei voi jättää huomiotta. Edellyttäen, että kokemuksesta oppii.

Hyvä aika vaihtaa? Hyvä kysymys ryyditettynä todella hyvällä kommentilla. Nolla-asunnonloukku. Ensin painotetaan sitä, että oma pitää saada myytyä ennen uuden hankintaa. Tuossa nollaloukussa kehoitetaan kyllä johonkin muuhun mikä ainakin välittäjälle kelpaa. Ja sitten siihen elämänkokemukseen. Seurasin useita asuntokauppoja joko osallisena tai muuten vaan sählääjänä 1987-1996. Täytyy sanoa, että kokemus on kallis koulu, mutta eiväthän tyhmät muuallakaan opi.

Parikymppisenä pyörittelin silmiä tehdessäni kaupat uudesta yksiöstä. Juuri intistä päässeelle elämää suurempi härdelli. Muutama vuosi myöhemmin yksiöstä piti päästä kaksioon josta tein kaupat ennen yksiön myyntiä. Olin välittäjien peloteltavissa ja vietävissä. Onnekkaiden sattumien kautta pysyin pinnalla. Perusvedätys tapahtui yksiöni ostajalle. Nuorelle naiselle ja ensiasunnon ostajalle. Olin kirjoituttanut sopimuksen laitaan vähimmäissumman myyjälle. Toinen välittäjä oli hoitanut sopimuksen tehneen välittäjän puolesta kaupan. Hyväksyin tarjouksen, mutta firman osakas huomasi ettei välityspalkkiota jää tarpeeksi. Ilmoitti, että kauppa syntyy, mutta kovemmalla hinnalla ostajan kannalta. Syntyikin. 255 oli muuttunut 265 tuhanneksi. Ostaja sama jolle oli väitetty tulleen parempi tarjous. Sisäsiistiä.

Kaksiosta kolmioon tulikin takkiin ihan huolella. Sama juttu. Esisopimus uudesta ja hermo petti vanhan myynnin kanssa. Halusin vetäytyä, mutta sekin olisi maksanut. Kaksiosta nuori jamppa väitti saavansa 500. Käypä hinta oli 480 ehkä. Välitysliikkeen omistaja tarjosi suorassa kaupassa 430. Yritin itse. Pyynti 495. Laskin hätäpäissäni 465. Monenlaista ostajaa siinä tuli tavattua. Eräs vanhempi herra oli katsomassa asuntoani, kun yksi valittaja-tinkijä soitti viidettä kertaa. – Sano sille, että tää meni. Kyseinen lause olohuoneesta kesken puhelun on jäänyt yhdeksi huojentavimmista lauseista elämässäni. Myöhemmät kaupat onkin sujuneet huomattavasti paremmin.

Siihen vaihtamiseen. Kyseisenä ajanjaksona olin todistamassa useampaa ketjutusta. Pointti oli se, että ensin piti löytää joku vanhempi pariskunta joka oli jäänyt kahden suureen asuntoon. Luvattiin järjettömiä hintoja ja kerrottiin miten kaupan jälkeen olisi ylimääräistä rahaa. Eihän varovaiset vanhukset sellaiseen mene ellei… kuseteta. Kusetuksessa on pointtina tehdä varovaisesta ahne. Ja sehän toimii. Jollakin toisella myyntineuvottelijalla on kaksio alueelta jota vanhukset eivät tunne, mutta hinta sopii hyvin heidän mielikuvaan. Kyseistä kuvaa maalataan lisää kertomalla paljonko rahaa jäisi vaikka matkusteluun. Samalla muistutetaan, että kaupat olisi syytä tehdä nopeasti, kun on harvoin tarjolla. Yllättävän usein vanhukset tekivät kaupat ennen vanhan myyntiä, kun oli muistettu pelotella myös siitä ettei sitä sopivaa välttämättä löytyisikään nopeasti. Vanhusten suurempaa asuntoa esitellessä kerrotaan, että onhan tää pyynti vähän epärealistinen, mutta tehkää tarjous. Näin yleensä hinta saatiin dumpattua niin, että oli taas hyvää tarjolla halpaan hintaan, mutta pitäisi toimia nopeasti.

Tästä päästäänkin yhteen suosikkiaiheistani. Kuntotarkastus. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta sillä paperilla voi pyyhkiä perseensä raastuvanoikeuden vessassa mikäli prosessi vie vatsan kuralle. Olen muutamaa kuntotarkastuksen aiheuttamaa loppuhärdelliä seurannut enkä olisi uskonut kuinka nopeasti sekä välittäjä, että tarkastaja haihtuvat takavasemmalle milloin jotain menee pieleen. Siihen jää vain myyjä ja ostaja sekä juristit.

Kuntotarkastusta ei tarvitse mikäli asunto on kunnossa. Kuntotarkastus ei auta, mikäli ei ole. Kummallista kyllä tarkastajat myyvät piilovirhevakuutusta jossa on suuri omavastuu. Kyseistä vakuutusta ei saa ilman kuntotarkastusta. Eikö ole mielenkiintoista ja kysymyksiä herättävää. Miksei IF tai joku muu voisi tarjota vastaavaa ilman kuntotarkastusta? Mikäli ostaja ja myyjä tarkistavat kohteen niin varmaan isänöitsijältä saa kosteusmittarin siksi aikaa lainaksi.

Otsikosta. Olen pihalla.

Lukaisin katsauksen alkuvuoden asuntokaupoista. Kauppa on vilkastunut tammi- helmikuussa. Ensiostajat ovat olleet liikkeellä. Artikkelissa oli eroteltu ensiasunnon ostajat ja vuokralla asuneet? Eikö vuokralaisissa ole ensiasunnon ostajia? Eivätkö ensiasunnon ostajat ole asuneet ensin vuokralla? Kyseiset ryhmät hoitivat kaupasta 55%, sijoittajat 15%. Oliko 30% vaihtajia? Jos jotain haluaisin kovasti tietää niin ostajien tulotaso ja rahoitus sekä varsinkin ikä. Elämänkokemuksen merkitystä asuntokaupoissa ei voi jättää huomiotta. Edellyttäen, että kokemuksesta oppii.

Hyvä aika vaihtaa? Hyvä kysymys ryyditettynä todella hyvällä kommentilla. Nolla-asunnonloukku. Ensin painotetaan sitä, että oma pitää saada myytyä ennen uuden hankintaa. Tuossa nollaloukussa kehoitetaan kyllä johonkin muuhun mikä ainakin välittäjälle kelpaa. Ja sitten siihen elämänkokemukseen. Seurasin useita asuntokauppoja joko osallisena tai muuten vaan sählääjänä 1987-1996. Täytyy sanoa, että kokemus on kallis koulu, mutta eiväthän tyhmät muuallakaan opi.

Parikymppisenä pyörittelin silmiä tehdessäni kaupat uudesta yksiöstä. Juuri intistä päässeelle elämää suurempi härdelli. Muutama vuosi myöhemmin yksiöstä piti päästä kaksioon josta tein kaupat ennen yksiön myyntiä. Olin välittäjien peloteltavissa ja vietävissä. Onnekkaiden sattumien kautta pysyin pinnalla. Perusvedätys tapahtui yksiöni ostajalle. Nuorelle naiselle ja ensiasunnon ostajalle. Olin kirjoituttanut sopimuksen laitaan vähimmäissumman myyjälle. Toinen välittäjä oli hoitanut sopimuksen tehneen välittäjän puolesta kaupan. Hyväksyin tarjouksen, mutta firman osakas huomasi ettei välityspalkkiota jää tarpeeksi. Ilmoitti, että kauppa syntyy, mutta kovemmalla hinnalla ostajan kannalta. Syntyikin. 255 oli muuttunut 265 tuhanneksi. Ostaja sama jolle oli väitetty tulleen parempi tarjous. Sisäsiistiä.

Kaksiosta kolmioon tulikin takkiin ihan huolella. Sama juttu. Esisopimus uudesta ja hermo petti vanhan myynnin kanssa. Halusin vetäytyä, mutta sekin olisi maksanut. Kaksiosta nuori jamppa väitti saavansa 500. Käypä hinta oli 480 ehkä. Välitysliikkeen omistaja tarjosi suorassa kaupassa 430. Yritin itse. Pyynti 495. Laskin hätäpäissäni 465. Monenlaista ostajaa siinä tuli tavattua. Eräs vanhempi herra oli katsomassa asuntoani, kun yksi valittaja-tinkijä soitti viidettä kertaa. – Sano sille, että tää meni. Kyseinen lause olohuoneesta kesken puhelun on jäänyt yhdeksi huojentavimmista lauseista elämässäni. Myöhemmät kaupat onkin sujuneet huomattavasti paremmin.

Siihen vaihtamiseen. Kyseisenä ajanjaksona olin todistamassa useampaa ketjutusta. Pointti oli se, että ensin piti löytää joku vanhempi pariskunta joka oli jäänyt kahden suureen asuntoon. Luvattiin järjettömiä hintoja ja kerrottiin miten kaupan jälkeen olisi ylimääräistä rahaa. Eihän varovaiset vanhukset sellaiseen mene ellei… kuseteta. Kusetuksessa on pointtina tehdä varovaisesta ahne. Ja sehän toimii. Jollakin toisella myyntineuvottelijalla on kaksio alueelta jota vanhukset eivät tunne, mutta hinta sopii hyvin heidän mielikuvaan. Kyseistä kuvaa maalataan lisää kertomalla paljonko rahaa jäisi vaikka matkusteluun. Samalla muistutetaan, että kaupat olisi syytä tehdä nopeasti, kun on harvoin tarjolla. Yllättävän usein vanhukset tekivät kaupat ennen vanhan myyntiä, kun oli muistettu pelotella myös siitä ettei sitä sopivaa välttämättä löytyisikään nopeasti. Vanhusten suurempaa asuntoa esitellessä kerrotaan, että onhan tää pyynti vähän epärealistinen, mutta tehkää tarjous. Näin yleensä hinta saatiin dumpattua niin, että oli taas hyvää tarjolla halpaan hintaan, mutta pitäisi toimia nopeasti.

Tästä päästäänkin yhteen suosikkiaiheistani. Kuntotarkastus. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta sillä paperilla voi pyyhkiä perseensä raastuvanoikeuden vessassa mikäli prosessi vie vatsan kuralle. Olen muutamaa kuntotarkastuksen aiheuttamaa loppuhärdelliä seurannut enkä olisi uskonut kuinka nopeasti sekä välittäjä, että tarkastaja haihtuvat takavasemmalle milloin jotain menee pieleen. Siihen jää vain myyjä ja ostaja sekä juristit.

Kuntotarkastusta ei tarvitse mikäli asunto on kunnossa. Kuntotarkastus ei auta, mikäli ei ole. Kummallista kyllä tarkastajat myyvät piilovirhevakuutusta jossa on suuri omavastuu. Kyseistä vakuutusta ei saa ilman kuntotarkastusta. Eikö ole mielenkiintoista ja kysymyksiä herättävää. Miksei IF tai joku muu voisi tarjota vastaavaa ilman kuntotarkastusta? Mikäli ostaja ja myyjä tarkistavat kohteen niin varmaan isänöitsijältä saa kosteusmittarin siksi aikaa lainaksi.

Otsikosta. Olen pihalla.