Kauppakorkeakouluun pyrkimässä – ainakin melkein
Pari vuotta sitten ystäväni poika pyrki kauppakorkeaan. Silloin katselin koekysymyksiä netistä, kysymysten aiheet tuntuivat tutuilta ja leikilläni uhosin pyrkiväni itse sparrausmielessä.
Tänä keväänä pyrkijänä oli sukulainen ja ajattelin ottaa asian ainakin yhtä astetta “vakavammin“.
Kun kokeet olivat ohi, lainasin ko. kirjat. Uskoakseni en vienyt niitä keneltäkään tarvitsijalta, sillä todella vilpittömästi toivon, ettei kukaan aloita 2010 kokeisiin valmistautumista sentään heinäkuussa!
Opiskelin lähinnä 1980-luvulla taloustiedettä yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Sen jälkeen en ole kursseja suorittanut, vaan alan uudempien trendien seuraaminen on rajoittunut paljolti sijoittamisen oheistuotteeksi. Voisi lähes sanoa, että mää en ole mittä muut lukenu ku joskus Kauppalehte senjälkke ku mää vaivasest yliopistost pääsi.
Ko. pohjalla arvioisin yli 90 % kurssikirjojen sisällöstä olleen tutunpuoleista. Voitaneen olettaa, että kirjoihin oli sisällytetty toisaalta alan keskeisintä uutta aineistoa ja toisaalta parhaiten aikaa kestäneitä periaatteita.
Pari epäilystä kuitenkin heräsi silmäilyni aikana. Ensinnäkin usko laskentatoimeen tuntuu olevan järkkymätön. Kun taseet pitää tehdä riittävää varovaisuutta noudattaen, mitään muita yllätyksiä kuin rikoksia ei tilinpäätöksiin voisi sisältyä.
Käytännön kokemus on opettanut minua lisäämään oman henkilökohtaisen “varovaisuuteni” taseitten päälle (tai oikeammin ottamaan niistä pois…) ja siitäkin huolimatta olen muitten mukana ällistellyt viime syksystä alkaen puheita siitä, miten eräistä maailman arvostetuimmista rahalaitoksista hävisi pääoma ja oma pää niin tarkkaan, ettei edes hilsettä jäänyt kassakaapin nurkkaan.
Mitä taasen markkinointiin tulee, laittaisin kaikki suomalaiset kotimarkkinoilla operoijat pääsykokeisiin, siksi pätevältä alan kirja tuntui.
Sormituntumani on, että Suomessa markkinoidaan paljolti joko kaverisuhteilla tai sitten monotonisella puhelinmyynnillä, jossa puhuja ja kuuntelija ovat aivan yhtä turhautuneita. Mutta kun kilpailijalla on yhtä heikko taso, miksi pingottaa? Ei terve ruumis työtä kaipaa ja opiskelussa tulee vain pää kipeäksi!
Markkinoinnissa ja johtamisopissa viitattiin siellä täällä verkostoihin, mutta varsin hajanaisesti.
Epäilen, että tässä piilee kurssikirjojen suurin ongelma. Valmistuvatko kauppatieteilijät muutaman vuoden päästä edelleen suuriin matriisi- yms. organisaatioihin ja ennen kaikkea: jäävätkö he sellaisista eläkkeelle vuosikymmenien kuluttua.
Entä jos tulevaisuus onkin organisaatioiden yhä suuremmassa erikoistumisessa ja siten pienempien toimijoiden kyvyssä tehdä yhteistyötä ja verkostoitua.
Kun lisäksi epäilen opiskelijoiden jo ensimmäisenä opiskeluvuotenaan kuulevan erilaisista verkoista enemmän kuin ammattikalastaja konsanaan, en tiedä kuinka hyvin valintakoe valikoi verkottuvassa ympäristössä menestyjiä.
Niin, se meikäläisen “koetulos”. Kun katsoin netistä kysymyksiä, niissähän oli oikeat vastaukset valmiina! Se esti edes virtuaalisen kokeeseen osallistumisen. Onkohan selitykseni riittävän hyvä?
[Huomattakoon, että aihealue on “Kevyttaloutta“.]
Pari vuotta sitten ystäväni poika pyrki kauppakorkeaan. Silloin katselin koekysymyksiä netistä, kysymysten aiheet tuntuivat tutuilta ja leikilläni uhosin pyrkiväni itse sparrausmielessä.
Tänä keväänä pyrkijänä oli sukulainen ja ajattelin ottaa asian ainakin yhtä astetta “vakavammin“.
Kun kokeet olivat ohi, lainasin ko. kirjat. Uskoakseni en vienyt niitä keneltäkään tarvitsijalta, sillä todella vilpittömästi toivon, ettei kukaan aloita 2010 kokeisiin valmistautumista sentään heinäkuussa!
Opiskelin lähinnä 1980-luvulla taloustiedettä yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Sen jälkeen en ole kursseja suorittanut, vaan alan uudempien trendien seuraaminen on rajoittunut paljolti sijoittamisen oheistuotteeksi. Voisi lähes sanoa, että mää en ole mittä muut lukenu ku joskus Kauppalehte senjälkke ku mää vaivasest yliopistost pääsi.
Ko. pohjalla arvioisin yli 90 % kurssikirjojen sisällöstä olleen tutunpuoleista. Voitaneen olettaa, että kirjoihin oli sisällytetty toisaalta alan keskeisintä uutta aineistoa ja toisaalta parhaiten aikaa kestäneitä periaatteita.
Pari epäilystä kuitenkin heräsi silmäilyni aikana. Ensinnäkin usko laskentatoimeen tuntuu olevan järkkymätön. Kun taseet pitää tehdä riittävää varovaisuutta noudattaen, mitään muita yllätyksiä kuin rikoksia ei tilinpäätöksiin voisi sisältyä.
Käytännön kokemus on opettanut minua lisäämään oman henkilökohtaisen “varovaisuuteni” taseitten päälle (tai oikeammin ottamaan niistä pois…) ja siitäkin huolimatta olen muitten mukana ällistellyt viime syksystä alkaen puheita siitä, miten eräistä maailman arvostetuimmista rahalaitoksista hävisi pääoma ja oma pää niin tarkkaan, ettei edes hilsettä jäänyt kassakaapin nurkkaan.
Mitä taasen markkinointiin tulee, laittaisin kaikki suomalaiset kotimarkkinoilla operoijat pääsykokeisiin, siksi pätevältä alan kirja tuntui.
Sormituntumani on, että Suomessa markkinoidaan paljolti joko kaverisuhteilla tai sitten monotonisella puhelinmyynnillä, jossa puhuja ja kuuntelija ovat aivan yhtä turhautuneita. Mutta kun kilpailijalla on yhtä heikko taso, miksi pingottaa? Ei terve ruumis työtä kaipaa ja opiskelussa tulee vain pää kipeäksi!
Markkinoinnissa ja johtamisopissa viitattiin siellä täällä verkostoihin, mutta varsin hajanaisesti.
Epäilen, että tässä piilee kurssikirjojen suurin ongelma. Valmistuvatko kauppatieteilijät muutaman vuoden päästä edelleen suuriin matriisi- yms. organisaatioihin ja ennen kaikkea: jäävätkö he sellaisista eläkkeelle vuosikymmenien kuluttua.
Entä jos tulevaisuus onkin organisaatioiden yhä suuremmassa erikoistumisessa ja siten pienempien toimijoiden kyvyssä tehdä yhteistyötä ja verkostoitua.
Kun lisäksi epäilen opiskelijoiden jo ensimmäisenä opiskeluvuotenaan kuulevan erilaisista verkoista enemmän kuin ammattikalastaja konsanaan, en tiedä kuinka hyvin valintakoe valikoi verkottuvassa ympäristössä menestyjiä.
Niin, se meikäläisen “koetulos”. Kun katsoin netistä kysymyksiä, niissähän oli oikeat vastaukset valmiina! Se esti edes virtuaalisen kokeeseen osallistumisen. Onkohan selitykseni riittävän hyvä?
Kauppakorkeakouluun pyrkimässä – ainakin melkein
Moi!
Tein vuonna 2001 saman tempun eli pyrin Kauppakorkeaan "vanhoilla päivillä", ihan oikeasti.
Sisään pääsin ja nopeasti kiinni nykyiseen koulutusputkeen. Omat korkeakouluopinnot ovat 80-luvun alusta ja moni asia on muuttunut, suurin osa parempaan suuntaan. Ainakin veronmaksajien kannalta.
Nykyinen kylteri on motivoitunut ja haluaa valmistua nopeasti. Opintolaina on psyykattu kuolemaakin pahemmaksi kiroukseksi ja harva rahoittaa opintonsa velalla. Vanhempien kukkaro ja töissäkäynti antavat pelivaraa. Kulupuolella suurimmat komponentit ovat vuokra (asutaan mieluiten muualla kuin Ylioppilaskylän solussa) ja matkustelu sekä juhliminen (jotain on vanhastakin jäljellä).
Verkostoitumisesta ei kannata olla huolissaan. Jokainen opiskelija on useamman yhteisön tai heimon jäsen. Ollaan online LinkedIn:issä, Facebookissa ja monessa muussa. Koulusta joutuu aktiivisia ainejärjestöjä joka lähtöön. Suurin ero entiseen on kansainvälinen opiskelijavaihto. Loistava systeemi. Koulu takaa ensimmäisen vaihdon haluttuun kohteeseen ja lisävaihtojakin saa tehdä, vaikkei juuri haluttuun kohteeseen silloin pääsisikään. Verkostoidutaan tehokkaasti yli maan ja Euroopan rajojen.
Opiskelijat ovat aika kriittisiä ja heidän oma osaamisensa monessa aineessa (erityisesti tietotekniikka, verkostot ja netin käyttö) on kovaa luokkaa. Kielitaito on pääosin hyvä ja monipuolinen. Englanti on päivittäinen käyttökieli ihan oikeasti. Ruotsia voitaisiin hallita hiukan paremmin, muttei sekään aivan heikkoa ole.
Kaikki kansainväliset aineet ja markkinointi ovat kovassa huudossa. Laskentatoimea pidetään (aiheesta) varmana valintana ja monikansalliset konsultit / tilitoimistot rekrytoivat aktiivisesti omiin koulutusputkiinsa. Kriittisyys kasvaa varmaan kunhan työelämään päästään. Itse yritin valistaa siitä, etteivät "Jeesuksen aikaiset" systeemitkään ole välttämättä huonoja. Monen "vanhan" sovelluksen käyttöön on hyvä syy, jos ei muu niin raha.
Kyllä sieltä vielä kelpo työvoimaa saadaan. Työnjohdon haasteeksi jää motivoiminen "ura-putkeen" kun vaihtoehtona saattaa olla vuoden duuni ja vuoden vapaa Bangaloressa (minimipalkalla) tai surffaus Australiassa. Eläkevirkaa hakee harva, eikä sitä nykyfirmoissa tunnuta tarjottavaankaan.
Matti Miettunen
Kokemuksia kaipasinkin
Ajattelin, josko joku tuore pyrkijä olisi kommentoinut valintakokeita, jotka lienevät valkolakin tienaamisen päälle kohtalainen urakka. Viisi kirjaa, valmennuskurssit ja valintakoe, jossa vaihtoehdot erottaa toisistaan usein vain yksi sana. – Katsoin minä kysymyksiä sen verran
T. Juha
Pääsykoe voitaisiin korvata monella lailla…
Tästä joku professori huokailikin että "kun se valinta on jotenkin pakko tehdä"… Ei monivalintatehtäviä pilkunhivelykysymyksineen kukaan rakasta. Eikä niillä oikein ymmärtämistä mitata. Dustin Hoffmanin Rainman olisi saattanut pärjätä kokeessa parhaiten.
Muutama vaihtoehto tulee mieleen:
Ranskassa on helppo päästä sisään (periaatteessa kaikki pääsevät) mutta sitten on 6-12 kk aikaa menestyä opinnoissa riittävällä tahdilla. Jos et suoriudu, niin ulos. Yhdysvalloissa sisään pääsee myös rahalla ja suhteilla – ei taida sopia tänne Pohjolaan.
Ylioppilaskirjoitusten tuloksen mukaan. Jos kerran lukio huipentuu ylioppilaskirjoituksiin, niin miksei niitä paikkoja jaeta näiden tulosten perusteella? Varataan sitten joku 10-20 % paikoista pääsykoekilvoitteluun niille, joilla herääminen tapahtuu kirjoitusten jälkeen.
Valmennuskurssit ja pääsykoerumba ovat aikamoinen business, ei siinä mitään. Huolestuttavinta on se, että osalla hakijoista opintojen aloittaminen vaihtuu yhteen tai useampaan "välivuoteen". Sitkein (?) tuntemani tapaus haki viisi vuotta haluamaansa tiedekuntaan. Pääsi loppujen lopuksi kuitenkin, välillä epäilimme jo kaverin sisälukutaitoa.
Matti
Opiskelijavalinnan kehittämisestä…
… olen aivan samoilla linjoilla Matin kanssa.
1) "Ylioppilaskirjoitusten tuloksen mukaan. Jos kerran lukio huipentuu ylioppilaskirjoituksiin, niin miksei niitä paikkoja jaeta näiden tulosten perusteella?"
> Suomen YO-kirjoitukset syntyivät 1800-luvulla silloisen ainukaisen opiskelupaikan HY:n pääsykokeiksi, jossa eri koulujen opetukset pantiin samalle viivalle. Ja nykyiset YO-kirjoitukset ovat todella monipuoliset, eri reaalikokeissa on kysymyksiä vaikka millaisista aineista, esim. terveystiedosta.
2) Ranskassa on helppo päästä sisään (periaatteessa kaikki pääsevät) mutta sitten on 6-12 kk aikaa menestyä opinnoissa riittävällä tahdilla. Jos et suoriudu, niin ulos.
> Jos nyt puhutaan niistä "vanhoista opiskeluajoista", niin kyllä silloin mielestäni lähinnä pilattiin opiskelija-ainesta. [Nuoremmille tiedoksi: korkeakoulujen valintakokeet ovat todella vanha asia, olen minäkin sellaisen läpäissyt 4 eri paikkaan]. Mutta esim. yhteiskuntatieteellisessä tdk:ssa pantiin eteen sellaiset rätingit, että neuvostojärjestelmä on erinomainen systeemi. Nämä viisaudet on muuten vieläkin luettavissa monista sen ajan kurssikirjoista (jos on edes vaihdettu kurssikirjoja…
)
T. Juha
Samoilla linjoilla
Itse kävin kauppakorkean myös vähän vanhempana, oltuani lukion jälkeen ensin kolme-neljä vuotta työelämässä. Tuolloin omaan kouluuni pääsi sisään noin 11% hakijoista, joista ensimmäinen puolikas oli pelkän pääsykoetuloksen perusteella parhaita hakijoita ja toisella puolella huomioitiin pääsykokeen lisäksi myös lukion todistus. Mielestäni tuo menettely oli ihan ok kompromissi.
Itse luin pääsykokeeseen todella kovalla motivaatiolla ja lyhyen aikaa. En mennyt maksullisille kursseille, jotka omasta mielestäni ovat pitkälle huonon motivaation omaavien pyrkijöiden rahastusta. Tarvittava tieto kokeen läpäisyyn kun on kuitenkin noissa pääsykoekirjoissa. Onnistuin pääsemään sisään ensimmäisten joukossa, mutta en suinkaan tarkoita sitä että olisin ollut jotenkin paras ja esimerkiksi lukion tulosten perusteella en ollut ollenkaan lahjakkaimpia. Motivaatio ja halu opiskella oli kuitenkin erinomainen.
Joskus jälkeenpäin olen seurannut keskustelua, jossa esitetään kauppakorkean valintoja tehtäväksi ainoastaan lukion tulosten perusteella. Pitäisin tuota huonona päätöksenä, kompromissiratkaisu on parempi. Monella suoraan lukiosta tulleella opiskelijakaverillani oli ehkä liiankin ’opiskelupainotteinen’ asenne päällä, eli istuttiin luennolla ja luettiin kirjoja. Ajatukset eivät olleet vielä siinä miten opittua tietoa oikeasti yrityksissä sitten sovellettaisiin. Toki sitä sitten myöhemmin työelämässä asioita oppii ja ajattelee, mutta väittäisin että usein opiskelu on tehokkaampaa jos on jo tuntumaa yritysmaailmaan silloin kun opiskelemaan lähtee.