Oikeudenmukaisuus – uusi trendi verotuksessa?

Oikeus on sokea

Oikeudenmukaisuus verotuksessa – siinä syy remontiin jossa mm. perityn kiinteistön arvo määritetään markkinahintaan eikä perineteisellä ns. verotusarvolla. Taka-ajatuksena on mitä ilmeisimmin ollut myös verotulojen lisääminen ikään kuin huomaamatta, ilman asteikkojen ja prosenttien kiristystä. Kun eri puolilla matta käytännöt ovat olleet erilaisia on selkeytys epäilemättä paikallaan.

Taustalla on kuitenkin aavistettavissa trendi joka vaikuttanee tulevaisuudessa laajemmin verotukseen, ja siten myös sijoitustoimintaan eri muodoissaan.

Lähin vertauskohta on epäilemättä kiinteistöverotus. Siirtyminen markkinahintaiseen arvostukseen nostaisi tuottoa roimasti. Tämä olisi myös poliittisesti helppo päätös: Kuka voi väittää että markkinahinta olisi jotenkin väärä? Lisäksi suuri osa äänestäjistä (asunto-osakeyhtiössä asuvat) eivät näkisi veroa suoraan, ainoastaan välillisesti hoitovastikkeen nousun kautta. Talousvaikeuksissa olevat kaupungit saisivat automaattisesti nuosevat verotulot ilman mitään ikäviä päätöksiä valtuustossa. Täydellistä! Sijoitusasuntoihin panostavaa saattaa siis odotta ikävä yllätys. Kustannusten siirtäminen vuokriin saattaa olla vaikeaa.

Laajemmin ajateltuna pitää miettiä miten oikeudenmukaisuus mielletään. Suomessa – naapurikateuden napapiirillä ja kyräilyn keskuksessa – tämä tarkoitta sitä että on tärkeää että muut näyttävät maksavan vähintään yhtä paljon veroja kuin minä. Tärkeä sana on "näyttävät". Koska verokalenterissä ei näy osinkojen tuplaverotusta Homo Economicus ennustaa että osinkojen verotusta kiristetään. Koska työpaikkoja pitää olla yrityksissä – myös "minulle" – ennustan että yritysverotusta kevennetään vastaavasti. Talouslehdissähän tätä jo perustellaan kansainvälisen verokilpailun kiristymisenä. Olkaa siis huoleti pitkäjänteiset arvosijoittajat, vaikka osinkoverotus näyttää kiristyvän yritysverotuksen keveneminen kompensoi tätä.

Todelliseen verotasaukseen jossa kaikkia yksityishenkilön tuloja verotettaisiin täysin samalla tavalla hankintatavasta riippumatta meille ei tule.  Löytyy pyhän lehmän tasolla olevia veropoikeuksia joihin kellään politikolla ei ole munaa koskea. Miksi esimerkiksi oman asunnon myyntivoiton pitäisi olla veroton? Kyseinen verohelpotushan viime kädessä sataa rakentajien ja luotonantajien laariin. Kysynnän ja tarjonnan lain mukaan verohelpotus (kysynnän lisäys) heijastuu suoraan tajontaan asuntojen hintojen nousuna. Keskituloisella perheellä on aina varaa samaan keskimääräiseen asuntoon…

Miten vielä saisi riski/tuotto- ajatuksen uppoamaan kansaan? Jos otat riskin ja harjoitat yritystoimintaa, pitääkö onnistumisesta rangaista kevyemmin kuin "riskittömästä" palkkatulosta?

Entä jos olet sijoituksissasi epäonnistunut rankasti ja taloutesi on hukkumassa mädän turskan alle? Miksi ei sijoitusten tappioita vähennetä suoraan palkkatuloista verotuksessa? Ikään kuin sijoitustappiot eivät olisi oikeaa rahaa vaan jotakin toista monopolirahaa jota voi vähentää vain sijoitusvoitoista. Toki tappioiden vähennysoikeuden kaavailtu pidennys viiteen vuoteen parantaa tilannetta, mutta miten se auttaa epäonnista sijoittajaa tänään? Ehkä suora vähennysoikeus olisi "veroporkkana" joka saisi useamman suomalaisen ryhtymään sijoittajaksi?

Oikeudenmukaisuus on katsojan silmässä. Ehkä siksi kuvan Justitialla on silmät peitettynä. Laki lukee vain kirjainta, oikeutta, ei oikeudenmukaisuutta.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8