Mitä ihmettä – pörssissä vihertää

Viime viikot on saatu nauttia harvinaisesta herkusta: nousevista pörssikursseista. Joko maailmantalouden lama, pankkikriisit, Meksikon influenssa ja yleinen apatia ovat taakse jäänyttä elämää?

Ensin on ehkä hyvä harjoitella prosenttilaskua. Kun pörssikurssit putoavat 70%:a, on niiden noustava 233 %:a ennen kuin ollaan alkupisteessä. OMHex on noussut vuoden alusta 9,84 %:a, Nasdaq 10,88 %:a ja heikon kruunun vauhdittama Tukholman pörssi kokonaiset 22,21 %:a – kruunuissa mitattuna. Olemme siis kovin kaukana viime vuosien huipuista. Ehkä syystäkin, moni asia on muuttunut. Eikä ole mitään takeita siitä, että vanhaan kurssitasoon päästään – edes keskipitkällä aikavälillä.

Sanotaan, että ennustaminen on aina vaikeaa – varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Lausetta on joskus laitettu Ahti Karjalaisen suuhun, vaikka enemmän Matti Nykäseltä kuullostaakin. Konsultti on eri mieltä. Ennustaminen on aina helppoa, pörssikursienkin. Vaikeampaa on ennustaa oikein. Nyt samat investointipankkiirit, jotka maalasivat synkin värein koko maailman tulevaisuutta, näkevätkin roosaa ja auringonpaistetta. Kovin varmoja lausuntoja ei uskalla kuitenkaan antaa kukaan. Kansantaloustieteessä todettiin että a:sta seuraa b, ceteris paribus – mikäli muut seikat eivät muuta lopputulosta. Oikeassa elämässä muut seikat tuppaavat yllättämään.

Mitä sijoittajan pitäisi nyt tehdä? Ostaa äkkiä “pohjilla”, ennen kuin kurssit nousevat? Helpommin sanottu kuin tehty. Timing the market is an expensive hobby. Markkinoilla on tapana ylireagoida, ylös ja alas. Kun kurssit liikkuvat kymmenenkin prosenttia päivässä, on hyvä panna jäitä hattuun ja palata perusasioihin.

Jos salkun sulaminen vei yöunet ja perherauhan, on salkku väärin rakennettu. Nyt meneillään oleva kurssinousu antaa mahdollisuuden tasapainottaa salkkua. Osan osakkeista voi myydä ja jättää salkkuun enemmän käteistä tai vähäriskisiä korkopapereita. Silloin sijoittaja hyväksyy – mahdollisesti – huonomman tuoton mutta saa salkun liikkeet rauhallisemmiksi.

Ovatko kaikki osakkeet Suomesta? Nyt voisi olla mahdollisuus tehdä kansainvälistä hajautusta, vaikka kurssit liikkuvatkin Internet-ajassa valitettavan synkronoidusti.

Jos uskot, että Ruotsin kruunu vahvistuu tulevaisuudessa lähemmäksi pitkän aikavälin tasoaan, niin katsetta voi suunnata lahden yli Tukholmaan. Konsultti on tyytyväinen H&M:n omistaja ja on ostellut myös Intrum Justitiaa ja SCA:ta. On vaikea kuvitella lamaa, jossa perintäpalvelut ja wv-paperi / terveyssiteet jäävät käyttämättä. Oslon pörssissä on runsas valikoima energia- ja öljyosakkeita, jos uskoo että öljyn hinta nousee pidemmällä tähtäimellä. Venäjällä ei mene koskaan niin hyvin taikka niin huonosti, kuin yleisesti uskotaan. Toipuvan Venäjän tarinaan pääsee suomalaisillakin osakkeilla: Nokian Renkaat, Stockmann, YIT, Fortum ja Sanoma ovat esimerkkejä yrityksistä, joille on välitöntä hyötyä Venäjän talouden elpymisestä.

Tärkeä on välttää nopeita ja suuria liikkeitä. Eivät osakkeet pörssistä lopu, busseja tulee ja menee. “All in” sopii paremmin (virtuaali)pokeriin kuin pörssiin. Jännitystä hakevat voivat  kokeilla rulettia tai benji-hyppyä. Saman adrenaliiniruiskeen saattaa saada halvemmalla. Sijoittaminen pienissä erissä, omassa aikataulussa on turvallisempaa. Et osta pohjilta, et myy huipulla – muuten kuin selektiivisellä muistilla. Ei täydellisen ajoituksen tarinoissa mitään vikaa ole, ovat vain harvoin tosia.

Pessimistiksikö tässä pitäisi alkaa? Ei suinkaan. On vain hyvä pitää mielessä että  jos kurssipudotuksissa nähtiin ylilyöntejä, niin samanlaisia ylilyöntejä nähdään ihmeparantumisissa. Maailman talous näyttää nyt olevan parantumassa, hyvä näin. Kun vuosi sitten peruutettiin kasapäin valmiita tilauksia, niin nyt on saatu osaan tilauksista rahoitus valmiiksi. Selvää on, että pyörät pyörähtävät eteenpäin. Pomppuja ja kuoppia löytyy kuitenkin monelta tieltä, enemmän kuin tarpeeksi. Talousjärjestelmän elvyttämiseen on panostettu tuhansia miljardeja, nekin maksetaan joskus takaisin. Inflaatio ja merkittävästi korkeampi korkotaso ovat konkreettisia riskejä.

Viisas sijoittaja kasvattaa salkkuaan kärsivällisesti. Hän jättää sijoittamatta yrityksiin, joiden toimintaa ei ymmärrä. Jos kurssinousu tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, on hyvä ottaa aikalisä. Nyt on hyvä tehdä itselle listaa yrityksistä, joihin haluaa sijoittaa ja laskea tarkkaan millä hinnalla sijoitus kannattaa tehdä. Pörssissä on edelleen huokeita ostokohteita, kiirettä ei ole. Jos taas omaan salkkuun suunniteltu osake läpäisee vaatimukset ja luotat yrityksen johtoon, niin ei pelkästä periaatteesta kannata istua käsiensä päällä.

Syksyllä olemme taas viisaampia maailman talouden tilasta. Siihen asti on hyvä jättää aikaa vapaa-ajalle, mökkielämälle, purjehdukselle ja aikaan perheelle. Jos vielä kurssikehitys tuo hymyä huuleen, niin hyvä.

Konsultti on ostanut myös osakkeita saaduilla osingoilla. HKScan, UPM, YIT ja Stockmann tuntuvat nyt oikein onnistuneilta ostoksilta. Muutama ulkomainen ostoskin on onnistunut hyvin. Tärkeämpää on kuitenkin, että osakkeet voi pitää salkussa pitkäänkin – oli nykyisessä nousussa sitten keväthuumaa taikka ei.  Nyt on aika laittaa vene vesille, ottaa kesämökki käyttöön, nauttia Suomen kesästä ja irrottaa katse näyttöruudulta. No… jos ei aivan kokonaan, niin ainakin ajoittain.

2 thoughts on “Mitä ihmettä – pörssissä vihertää

  1. Jaa että maailmantalouden

    Jaa että maailmantalouden tila parantumassa? Mistä kaffinporoista sää noita kattelet?

    Reaalitaloudessa kyllä ole nähty vielä ainuttakaan aitoa signaalia, että asia näin olisi.

    Taidat sotkea pörssikurssin (liian aikaisen) nousun reaalitalouteen? Se mikä nousi (ansiotta) ylös, tulee kyllä alas. Mikä näyttääkin heinäkuussa käynnistyneen lupaavasti.

    1. Kaffinporoista…

      Maailmantalouden tilan paranemisella viittaa siihen, että odotettu koko rahoitussysteemin romahtaminen jäi tapahtumatta. Pankkien välinen luottamus (osittain valtioiden takauksella) on palautumassa sille asteelle, että raha alkaa liikkua. Kun raha liikkuu, voidaan jo aikaisemmin sovitut kaupat toteuttaa. Tavara ei jää satamaan makaamaan odottamaan remburssin hyväksyntää.

      Totta on, että BKT:t putoavat vielä monta kvartaalia. Vientitilastot ovat rumaa luettavaa.

      Optimistit sanovat, että putoamisen vauhti on hidastunut. Pessimistit (kutsuvat itseään realisteiksi) että putoavat edelleen.

      Työttömyys kasvaa vielä ja näkyy varmasti kulutuskayttäytymisessä, viimeisin vahvistus oli Keskon luvut tänään rautakaupan ja autokaupan osalta. Citymarketeilla ja päivittäistavarassa taas meni ihan hyvin.

      Kuk koko juttuni luet, niin viittaan juuri siihen että kurssit ylireagoivat aina – ylös ja alas.

      Itse uskon, että loppuvuodesta ollaan korkeammalla kuin nyt. Varmaa tietoa ei ole kuitenkaan kenelläkään.

      Defensiivisiä papereita ainakin uskaltaa katsella. Ruoka, juoma, tupakka, lääkkeet (valikoiden) ovat historiallisesti hyvällä tasolla ja antavat usein mukavan osinkovirran talouden parantumista odotellessa. Jos saat osakkeesta 4-5 prosentin osingon ja lyhyestä korosta ale prosentin, niin turvamarginaalia on odottamiseen.

      Matti

Comments are closed.

Related Posts