Apple <> Samsung

Maailmassa on vain kaksi kannattavaa matkapuhelinvalmistajaa, joten niitä on hyvä vertailla. Apple on enemmän pelkästään matkapuhelinvalmistaja (tabletti on suuri matkapuhelin) kuin Samsung. Samsungin tuloksestakin kuitenkin valtaosa tulee puhelinliiketoiminnasta. Molemmilla näillä

Nokialle vihjettä

Nokia on innokkaasti lähtenyt karttaliiketoimintaan, hienoa. Staattiset kartat eivät riitä ohjamaan itseliikkuvia autoja tarpeeksi hyvin määränpäähän. Aina voi tulla yllättäviä liikenne-esteitä kuten onnettomuuksia, myrsky tai tietöitä. Tähän tarvitaan realiaikaisesti päivittyviä

Julkinen talous ja velkaantuminen

Julkisyhteisöillä on paljon velkaa, mutta onneksi velkojen vastapuolella on myös omaisuutta.  Sosiaaliturvarahastoista suurin osa on työeläkevakuutusta hoitavien yhtiöden hallinoimat työeläkevarat. Työeläkelaitokset määriteltiin osaksi Suomen julkista sektoria EU:n päätöksellä vuodelta 1997,

Ukraina

Ukrainan tilanne on sekaisin ja se on ollut sitä jo vähintään 20 vuotta. Kyse ei ole pelkästään Venäjän ilkeydestä tai hyväntahtoisuudesta vaan ukrainalaiset eivät vain tule toimeen omillaan. Heillä ei

Epätasa-arvo

Erään pankkiirin siirrettyä kirjansa Ruotsiin ilmeisesti jotta perikunta ei joutuisi maksamaan perintöveroa minulle heräsi muutama ajatelma: 1. Mitä maailmassa tapahtuu jos pääomatulot kasvavat nopeammin kuin palkkatulot? 2. Mitä tapahtuu suvuille

Rahansiirto ja selvitys

Tase mielessä pankkitalletukset ovat vastattavaa. Kun talletat rahaa pankkiin annat velkaa pankille. Ei siellä kölli missään sitä sinun talletusta, annat pankille velkaa talletuksesi verran. Englanniksi talletus on pankille credit, mikä

Allokaatio

En tiedä olenko tyypillinen sijoittaja, mutta kaukomaille siirrän ja olen siirtänyt omia sijoituksiani. Suomessa sijoituksissani on enää muutama prosentti. Suurimmat suomisijoitukseni ovat Huhtamäki, Lassila&Tikanoja, Tikkurila, Okmetic sekä Sampo. Tikkurilaa katselen

Kansantuote

Kansantuote termiä käytetään keskustelussa tai ainakin keskustelujen kuulijoiden piirissä enemmän väärin kuin oikein. Kansantuote saadaan kun lasketaan kaikkien tuotantoyksiköiden tuottamat arvonlisät yhteen. Se ei siis ole sama kuin LIIKEVAIHTO. Kun

Myin outotecini

Myin liian myöhään Outoteckini. Sijoitus oli hyvä, mutta onhan tuo laskenut ja syystä.  Outotecin liikevaihto koostuu materiaaleittain seuraavasti: Kupari 33% Rauta 11% Ferroseokset 14%   Kuparin hinta on laskenut jo

Topdanmark

Ostin eilen ja toissapäivänä Topdanmarkia. Nyt unohdan osakkeet ja keskityn yhtiöön. Tanskalainen vakuutusyhtiö julkaisi eilen vuosikertomuksen. Sen tulos laski vuonna 2013 vuodesta 2012. Miksi ihmeessä ostin moista luuseria? Tuloksia tulee

Inflaatio ja pörssi

Pörssikursseista puhutaan hurjasti ja puhe vain lisääntyy. Yleensä otetaan yksi suurre millä selitetään koko pörssiavaruus. Ei se toimi, pörssikursseihin vaikuttavat kaikki ja vielä vuorovaikuttaisesti ja yhdellä suureella ei voida käytännössä

Kaupan tasapaino

Maailma näyttää taloudellisesti katsoen taas paremmalta kuin moneen vuoteen. Euro–alue on ponnistanut pois lamasta hitaaseen kasvuun, mutta kasvuun kuitenkin. Vuosi tai kaksi sitten moni ennusti euro–alueeen romahdusta, nyt ne ennustajat

Kuka seuraa mitäkin

Kaikki tai ainakin kaikkien, jotka harrastavat osakesijoittamista pitäisi ymmärtää, että osakkeen oikea hinta on siitä saatavien kassavirtojen nykyarvo. Ihmiset ostavat tunteettomia pörssiosakkeita saadakseen niistä rahaa ja tällöin kokonaisuutena ainoastaan osinkotuotot ovat