Talous

  • Artikkelit
  • Mallisalkut
    • Timon lista
    • Homo Economicus
    • Jyrkin Mallisalkku
    • Kaizun salkku
    • Piksun salkku
  • Työkalut
    • Sergion osakevalinta
    • Tuloskalenteri
    • Tasetietoja
    • Arvostuskertoimia
    • Optiolaskuri
    • Käänneyhtiöt
    • USA Screener
    • Osakevalinta
    • Tavoitelaskuri
    • Yritysrekisteri
  • Markkinat
    • Pörssikurssit
    • Raaka-aineet
    • Valuuttakurssit
    • Osake ETF rahastot
    • Korko ETF rahastot
Search
Salkun rakenne

Kaizun salkun tuotto oli viimeisen 12 kk aikana 11%

Kaizun salkku tuotti viimeisen 12kk aikana voittoa noin 11 % vuonna kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 tuotti tappiota noin 6%. Viimeinen 3kk oli kuitenkin kurja. Intellego osakkeiden arvo käytännössä nollaantui samalla

23 maaliskuun, 2026
kai-nyman
0
Yhteiskunta

SAFE on Eurooppajohtoinen puolustusteollisuuden liitto

3 SAFE on 150 mrd€:n puolustusteollisuuden liitto, jolla rahoitetaan EU:n halukkaiden (19 kpl) puolustusteollisuuden yhteishankintoja keskittyen ensisijaisiin suorituskykyihin. Kanada on ensimmäinen Euroopan ulkopuolinen maa, joka osallistuu EU:n pulustusteollisuuden liittoon. Tavoitteena

28 helmikuun, 2026
kai-nyman
3
Talous Yhteiskunta

EU:n ja keskeisten EU-úlkopuolisten tyynenmeren demokratioiden (CPTTP-maat) välille on tulollaan tulliliitto

3 Eurooppa on hiljattain tehnyt tai tekemässä vapaakauppasopimukset Mercosur:n (etelä-Amrerikka), Intian ja Australian kanssa ja nyt on neuvottelun alla tärkein, CPTTP, johon kuuluvat muun muassa Australia, Kanada, Englanti, Japani, Korea,

24 helmikuun, 2026
kai-nyman
0
Talous Yhteiskunta

Kiinan Yuan:n suosiota yleisvaluuttana kasvattaa pyrkimys pois USA/Dollari -riippuvuudesta

4 USA pystyy monitoroimaan kaikkia SWIFT järjestelmässä välitettyjä kansainvälisiä rahatransaktioita (noin 90% maailmankaupasta) ja tämän tiedon perusteella USA on asettanut  pakotteita ja uhkauksia niille toimijoille, jotka sen mielestä käyvät epämieluisaa

11 helmikuun, 2026
kai-nyman
1
Yhteiskunta

Työttömyyden ytimeen on yksinkertainen syy: palkanmuodostuksen kankeus

Tilastokeskuksen tietojen mukaan yhä useampi suomalainen haluaa töihin, mutta työpaikkoja ei ole riittävästi tarjolla ja monet päätyvät työttömiksi. Markkinatalous toimisi niin, että työtä tarjotaan hieman alemmilla palkoilla, jolloin tuotteita tehdään

31 tammikuun, 2026
kai-nyman
2
Talous

Dollarin arvon aleneminen rapauttaa USA sijoitusten arvoja

7 USA:n dollarin arvon viime vuotinen runsaan 10% rapautuminen painoi amerikkaan tehtyjen sijoitusten tuottoja ja alkanut vuosi voi hyvinkin olla edellisen kaltainen.

19 tammikuun, 2026
kai-nyman
3
Yhteiskunta

Huoltovarmuutemme on USA:n armoilla, tähän on olemassa parannuskeino

5 Yhteiskuntamme lähes kaikki toiminnot ovat riippuvaisia USA:n hallinnon hyväksi toimivista yrityksistä kuten Microsoft, Visa, Mastercard ja Google. Tästä haavoittuvuudesta on mahdollista päästä eroon ja siitä pitää päästä eroon.

08 tammikuun, 2026
kai-nyman
11
Salkun rakenne

Kaizun salkun vuosi 2025

6 Kaizun salkku tuotti 33% vuonna 2025 kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 tuotti noin 0%. Nordnet bank ilmoittaa tämän salkun tuotoksi liki 40% vuodessa, mutta tätä lukua olen korjannut alaspäin. Salkussa

30 joulukuun, 2025
kai-nyman
0
Yhteiskunta

USA:n tavoittena on Euroopan hajaantuminen kansallisvaltioiksi

3 USA:n turvallisuusstrategia ”National Security Strategy” on kauniisti kirjoitettu, selkeä kuvaus, joka selkeytensä vuoksi todennäköisesti määrittelee maailman toimintatapaa moniksi vuosiksi eteenpäin. USA ajaa muiden kansallisvaltioiden tapaan vain omia etujaan Strategian

20 joulukuun, 2025
kai-nyman
5
Yhteiskunta

Aalto-yliopisto on ollut mukana mittaamassa eri maissa tapahtunutta tuloerojen muutosta

Tuloeroja mittaa niinsanottu gini mittari (alla oleva kuva gini mittarista on viitteellinen, mutta antaa silti jotain käsitystä tilanteesta). Äärimmäisyydet ovat tyypillisesti haitallisia ja estävät kehitystä. Liiallinen tulojen tasajako johtaa työn

08 joulukuun, 2025
kai-nyman
0
Kevyttä Yhteiskunta

Itsemääräämisoikeuden keskinäisestä kunnioittamisesta syntyy luottamus, yhteishenki ja yhteenkuuluvuus

3 Haluamme olla itsenäisiä ja kunnioitaa ystäviämme nimenomaan heidän riippumattomuutensa takia. Itsenäisinä he seisovat vankkumattomina läheistensä rinnalla. Vahva yhteiskunta syntyy itsenäisyyden kunnioituksesta ja vaalimisesta:

05 joulukuun, 2025
kai-nyman
0
Kevyttä Sijoittaminen Yhteiskunta

Markkinatalous kutsuu kansalaiset kehittämään haluamiaan yhteiskunnallisia asioita

2 Markkinatalous tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua haluamiensa ja osaamiensa asioiden kehittämiseen kun taas demokratia tarjoaa mahdollisuuden valita vaaleilla itseään edustamaan joku toinen henkilö.

03 joulukuun, 2025
kai-nyman
3
Salkun rakenne

Kaizu taisi päätyä petoksen uhriksi

3 Kaizun salkku laski viimeisen 3kk aikana 2025 peräti 11.45%. Suurimman siijoituksen, Intellego AB, toimitusjohtaja on pidätetty ja viety kuulusteluihin epäiltynä törkeästä petoksesta koskien kvartaaliraporttien Q1, Q2 ja Q3 sisältöä.

27 marraskuun, 2025
kai-nyman
3
Talous Yhteiskunta

Yhteiskunnasta tulee dynaamisempi kun listaamattomien ja listattujen yritysten verokohtelu yhdenmukaistetaan

0 Yrityksen listaaminen pörssiin (esim. FirstNorth listalle) helpottaa yrityksen kehittämistä ja avaa mahdollisuuksia omistusjärjestelyille:

16 marraskuun, 2025
kai-nyman
2
Yhteiskunta

Suomi on YK:n mukaan maailman paras maa jos kriteerinä on kansalaisten kaikinpuolinen hyvinvointi

2 Suomi on edelleen maailman onnellisin maa YK:n julkaisemassa  onnellisuusraportissa. Osa maahamme muuttaneista osaajista on valinnut Suomen juuri siitä syystä että täällä on yleisesti ottaen hyvä elää.

06 marraskuun, 2025
kai-nyman
0
Sijoittaminen Yhteiskunta

Strategiset omistajuudet kertovat yrityksen kehitysmahdollisuuksista

5 Suurten yhtiöiden omistajiin on hiipinyt yhteisöllisesti hallitun pääoman rinnalle myös strategisia yritysomistuksia, viimeisenä Nvidian suorittama Nokian nurkkaus. Omistajista löytyy myös muutamia aidosti omien rahojensa tuotosta kiinnostuneita yksityishenkilöitä ja family

01 marraskuun, 2025
kai-nyman
2
Salkun rakenne

Kaizun salkun päivitys

4 Kaizun salkku laski syys-lokakuun aikana 2025 peräti 15%. Syynä oli suurin sijoitus Intellego, jonka osuus salkusta oli jakson alussa 25%, ja jonka arvo laski 62%. Näihin joutuu tottumaan kun

12 lokakuun, 2025
kai-nyman
0
Sijoittaminen

Pienet yritykset tuovat sijoittamiseen vauhtia

3 Olen parin vuoden aikana hankkinut kokemuksia sijoittamisesta pieniin listattuihin yrityksiin. Tässä havaintoja:   Ruotsin markkinoilla, muun muassa First North listalla, on satoja (noin 500) vaihtoehtoja, joiden joukosta löytyy hyviä

01 lokakuun, 2025
kai-nyman
0
Talous

Rahoitusjärjestelmän seuraava kriisi voi käynnistyä varjopankkisektorin riskeistä

2 EKP:n puheenjohtaja Chirstine Lagarde nostaa ”Next financial crisis?” tilaisuuden puheellaan esille sen, että varjopankkien paikoitellen puuttellinen valvonta ja regulaatiokontrolli muodostavat Euroalulle merkittävän riskitekijän. Suomessa suuria varjopankkitoimintoja pyörittävät esimerkiksi Suomen

22 syyskuun, 2025
kai-nyman
1
Kevyttä Yhteiskunta

Suomi ottaa ilmastonmuutoksen hyödyistä vaarin ja varautuu parempaan tulevaisuuteen

Fossiilisten polttoaineiden kulutus maailmassa lisääntyy eikä muutosta ole vielä tilastojen mukaan (alla referoitu tutkimus) näköpiirissä. Suomen on järkevää ennen kaikkea varautua vääjäämättömään ja pitkäkestoiseen ilmastomuutokseen ja vasta toissijaisesti yrittää taistella

04 syyskuun, 2025
kai-nyman
5

Artikkelien sivutus

1 2 … 33 Seuraava

Kirjautuminen

Kirjaudu sivustolle
Kirjaudu ulos sivustolta
Artikkelin luonti

Tärkeitä palveluita

Sijoitussentimentti: Fear and Greed
Borsdata
Handelsbanken suosituslista
JP-Morgan: markkinanäkemys
Talouden tulkki
Short Register
Superinvestor portfolios
Lipper: rahastot ja markkinat

Kommentit

  • Kaizu artikkeliin Pisteytykset ja AI-analyysi niiden perusteella: “Tekoäly tekee monasti ihmistä parempia analyysejä. Koen kuitenkin saavani toimitusjohtajien ja talousjohtajien kvartaalikatsauksista sellaista tunnelmaan liittyvää tietoa jota tekoälyn on…”
  • Kaizu artikkeliin Likvidit varat: “Minulla näytti olevan 7% käteisenä. Jollakin pitää olla käteistä jos toisella on velkaa. Käteistä on tileillä suurin piirtein yhtä paljon…”
  • Tapio Haavisto artikkeliin Likvidit varat: “” Ja sellainen ”markkinakommentti”, että markkinat ovat ylen vastaanottavaisia Trumpin itsekehulle. Sitä ei yhtään mietitä, että tähän mennessä on tuki-…”
  • Asikainen artikkeliin Hormuzin miinat talouden joukkotuhoase: “Yhdysvallat vaatii muilta pidättäytymään kaupasta Venäjän kanssa, samaan aikaan kun itse suosii Venäjän öljykauppaa. By Rédaction Africanews with AP Last…”
  • Seurailija artikkeliin Volatiliteettia: “Kiitoksia! Keskittymällä (melko) varmaan kassavirtaan kotiin päin on varmasti yksi selkeä yrittää hyötyä tilanteesta. Ja vähän kulunutta sanontaa mukaillen, täytynee…”
  • JV artikkeliin Volatiliteettia: “Niin, aloitin oman tekstin sanoilla ”Markkinat koettavat joka päivä päättää uusimman sodan voittajan.” ja sitten kuvaan konfliktien vuosikymmenten pituutta Lähi-idässä.…”
  • Seurailija artikkeliin Volatiliteettia: “Kovin olen yrittänyt jenkkipörssejä ynnäillä, ja vaikuttaisi siltä — esim. viime vuoden ”tullimaksusotaan” — verrattuna, että juuri volatiliteetti markkinoilta uupuu.…”
  • monopol artikkeliin Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa: “Luonnollisten monopolien suitsiminen on vaikeaa. Sähkön siirrossa energiavirasto valvoo, ettei pääoman tuotto nouse aivan tolkuttoman korkeaksi. Moni kuntien omistama sähkönsiirtäjä…”

Sisältö

  • Asunnot ja metsä
  • Kevyttä
  • Kirjat
  • Lajittelematon
  • Salkun rakenne
  • Sijoittaminen
  • Talous
  • Yhteiskunta

Uutispoimintoja

  • Euroopan lentokenttiä uhkaa polttoainepula Iranin sodan takia
    Lähde: YLE talous
  • Kantaverkko etelässä alkaa olla täynnä – Fingrid: Suomen sähköverkko on lujilla satojen datakeskus­kyselyiden kanssa
    Lähde: YLE talous
  • Pääministeri Orpo sanoi, että työnteko ei leikkaa työttömyysturvaa – jokainen euro vie 50 senttiä tuesta
    Lähde: YLE talous
  • Ikäpoistot, kuin lorahdus viemäriin
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Talousasiat auki yhtiökokouksessa – hallitus, näin valmistaudut kokoukseen
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Kompostitarkastukset alkavat – laita kompostori kuntoon hyvissä ajoin
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Paperi­teollisuuden tilaukset sakkasivat helmikuussa
    Lähde: YLE talous
  • Tekoäly ehdottaa miehelle parempaa palkkaa kuin naiselle – tutkija: Se on vinoutunut, eivätkä teknologiajätit välitä
    Lähde: YLE talous
  • Toiminimellä tappiota – teenkö vähennyksen ansio- vai pääoma­tulosta?
    Lähde: Taloustaito/verot
  • Kuulento on henkseleiden paukuttelua, rahat pitäisi laittaa kotiplaneetan elinkelpoisuuden turvaamiseen, sanoo professori
    Lähde: YLE tiede
  • Kuka vastaa osakkaan asentamista käyttövesiputkista?
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Taloyhtiö maksaa turhasta vedestä – näin tunnistat piilevät vuodot ajoissa
    Lähde: Kiinteistölehti

OMXHex uutisia

Piksu Oy | Toimitus | Käyttöehdot | Mediakortti

Sivusto ei sisällä sijoitussuosituksia eikä sisältöä pidä sellaiseksi tulkita

Piksu RSS

2021 © Piksu Oy
Käytämme evästeitä jotka auttavat meitä tuottamaan sinulle parhaan kokemuksen sivustollamme. Tämä lienee ok?