Ei mitään veroja?

Joka kymmenennestä tukista on maksettu veroa

Björn Wahlroosin kirjautuminen Ruotsiin näyttää aloittaneen jälleen vaatimukset perintöveron alentamisesta tai poistamisesta, joitten vaatimusten uskon jatkuvan. Koska itse maksoin perintöveroa viimeksi viime kuussa, lienen sopiva henkilö asiaa kommentoimaan:

-Pienehköistä perinnöistä ei mene veroa. Huomatkaa puoliso- ja alaikäisvähennykset.

-Veroprosentit ovat ainakin minun mielestäni alhaisia.

-Useimmat perintöveron maksajat lienevät keski-ikäisiä ihmisiä, joitten ainakin pitäisi tulla omillaan toimeen. Jos heilläkään ei muka ole mahdollisuuksia veroja maksaa, kuka niitä sitten ylipäänsä pystyy maksamaan?

-Perintöveroja on mahdollista suunnitella mitä suurimmassa määrin. Määräysvalta yritykseen voi siirtyä vain hyvin pienellä määrällä äänivaltaisia osakkeita. Tiedän tapauksen, jossa 8-numeroinen omaisuus siirtyi määräysvallan kautta vain yhdelle kolmesta perijästä ja rahat valuivat sitten myöhemmin. Kuinka reilua tämä on, on toinen kysymys.

-Annan itsestäni pari esimerkkiä, jotka jostain syystä olen tosin valinnut vuodelta 1988. Perin silloin noteeraamattoman firman osakkeita 7 mk / kpl ja myin ne pian 1000 mk:lla / kpl. Silloin peritystä omaisuudesta ei tarvinnut maksaa myyntivoittoveroa. Samana vuonna perin pienehkön maatilan, jonka perintöveroarvo oli 10 % pelkästä puuston arvosta. Puun myynnit kasvuun perustuvassa metsäverotuksessa olivat niin ikään verovapaita.

–Andrew Carnegie kannatti korkeaa perintöveroa. Jokaisen piti hänen mukaansa aloittaa alusta yhtäläisin edellytyksin. Ihan mielenkiintoinen ajatus. Edellä olevasta huolimatta huomautan, että olen rahaa tienannut lähinnä ihan ite enkä perinnöillä.

-Aivan karvan verran rehellisyyttä kaipaisin keskusteluun. Yrittäjät ovat kieltämättä usein kehnosti koulutettuja, mutta Teuvo Hakkaraista lukuun ottamatta ovat kai sentään yleensä käyneet peruskoulun. Jotenkin epäilen, että aika moni yrittäjä hakeutuu leikkaushoitoja tarvitessaan terveyskeskukseen. Mistähän rahat sivistystoimeen ja soteen saadaan? Pelkällä velan ottamisella? Mistä palveluista ollaan valmiit leikkaamaan? Lapsilisien lasku 7 sentillä / vrk / lapsi ei ainakaan sovi. Kukahan niitä veroja sitten maksaisi? Mistä tuloista, missä ja milloin? Vastaus kaikkiin kysymyksiin lienee sama:

 

ne muut.  

 

 

6 thoughts on “Ei mitään veroja?

  1. En ole tutustunut

    Andrew Carnegien ehdotukseen ollenkaan, mutta kyllä siitä monia ongelmia seuraisi, jos jokaisen pitäisi aloittaa alusta. Jos esimerkiksi Jussi Herlinin pitäisi aloittaa minun kanssa yhtäläisin edellytyksin alusta, niin Antti tietäisi, että kohta yritys jokatapauksessa kansallistetaan -> onko järkeä ponnistella. Tavallisten kansalaisten tragedia seuraisi siitä, että yritystoiminta ajatuisi ylläkuvatulla tavalla valtio-omisteiseksi ja siten tuottaisi ajan myötä vain vähän hyvinvointia verrattuna pirteään yksityisomisteiseen yritystoimintaan.

    Ihmisellä on taipumus rakastaa jälkikasvuaan enemmän kuin valtiota. Niille jotka eivät kuole yllättäen nuorena valintatilanne olisi siis antaa omaisuus valtiolle tai jollekin muulle esimerkiksi omalle lapselle. Lähes jokainen lahjoittaisi mielummin omalle lapselle -> aloittaminen ei siis edelleenkään tapahtuisi "yhtäläisin edellytyksin". Lahjavero ja perintövero ovat kutakuinkin samat, joten ainoa muutos olisi tuo arpakauppa, että jotkut ehtivät antaa omaisuutensa hallitusti rakkaalleen kun taas toiset kuolisivat yllättäen ja omaisuus menisi valtiolle. Veikkaan että Carnegie on käynyt tämän logiikan läpi ja päätynyt siihen, että myös lahjoitukset pitää kieltää tai verottaa pois. Veikkaan, että myös siitä seuraisi suuria taloudellisia haittoja.

    1. Kannattaisi tutustua

      ns. dollariruhtinaitten elämään 100 v sitten. Esim. myös Rockefeller ja Morgan lahjoittivat suurimman osan omaisuudestaan pois. Sama pätee nykyisiin Gatesiin ja Buffettiin, joitten lahjoituksista on tullut joka tuutista. Et ole aiheesta tosiaankaan yhtään mitään kuullut? Asettaa kyseenalaiseksi lauseesi  Ihmisellä on taipumus rakastaa jälkikasvuaan enemmän kuin valtiota. Valtion tilalle sopii tosin sana kansakunta tai miksei myös sana "jälkimaine". 

      1. Olen lukenut Gatesin

        ja Buffetin toimista, mutten ymmärrä asiayhteyttä. Tulkitsin alkuperäisen kirjoituksen pääpointin niin, että perintövero on alhainen ja sitä sietäisi nostaa. Esitin korkeaan perintöveroon (tai Carnegien "jokaisen on aloitettava yhtäläisin edellytyksin") liittyviä ongelmia. Otatko Gatesin ja Buffetin anteliaisuuden esille todisteena siitä, että perintoveron tasolla ei ole väliä, koska ihmiset jokatapuksessa antavat omaisuutensa mielummin yhteiskunnalle kuin esim. jälkikasvulleen? Väitän, että ainakin suomessa nämä vapaaehtoiset lahjoitukset yhteiskunnalle ovat vaivaisessa miljoonaluokassa, joten asia ei ole millään lailla relevantti kun puhumme suomen julkisen talouden kymmenien miljardien verotuloista ja menoista ja 100miljardin velasta. Oleelliset summat kerätään pelkästään pakolla veroina.

      2. Hiukan faktoja

        Tulkitsin alkuperäisen kirjoituksen pääpointin niin, että perintövero on alhainen ja sitä sietäisi nostaa."

         

        Missä niin lukee? Kommentoin vaatimuksia poistaa perintövero.

         

        Antti tietäisi, että kohta yritys jokatapauksessa kansallistetaan -> onko järkeä ponnistella."

         

        No mites USA:ssa mainitsemani 5 äijää ovat jaksaneet "ponnistella" vaikka ovat tienneet perillisten jäävän vähemmälle?

         

        Kirjoituksen pääpointti on tässä ja sitten vastaamaan: 

         

        Mistähän rahat sivistystoimeen ja soteen saadaan? Pelkällä velan ottamisella? Mistä palveluista ollaan valmiit leikkaamaan? Lapsilisien lasku 7 sentillä / vrk / lapsi ei ainakaan sovi. Kukahan niitä veroja sitten maksaisi? Mistä tuloista, missä ja milloin?

         

         

         

         

      3. on

        "-Veroprosentit ovat ainakin minun mielestäni alhaisia."

        Tulkitsin tätä niin, että haluaisit nostaa veroja. Mutta ok. Ei siinä niin lue, että haluaisit nostaa veroja. Siinä kuitenkin lukee, että veroprosentit ovat mielestäsi alhaisia.

        Jotkut Amerikan kroisokset ovat tosiaan ilmoittaneet laittavansa ison osan omaisuudestaan muualle kuin perillisille. Täältä suomesta en tiedä ainuttakaan vastaavaa tapausta. Antinkin isä antoi firman Antille. Olisiko niin, että Suomalainen suosii tiukasti jälkikasvuaan näissä asioissa (verrattuna jenkkiin).

        Kriisinhoitoasiassa pitäisi tehdä kansan tahdon mukaisesti. Kansa haluaa takaisin sen ihanan hyvinvointiyhteiskunnan, joka meillä oli joitain vuosia sitten. Sen saamme takaisin kun palautamme palkat, elintasomme, tulonsiirrot, kustannustason jne esim. vuoden 2006 tasolle.

         

         

      4. Heikki Huhtamäki

        voisi olla poikkeus teoriassa. Vesikansan kirjassa pyöritellään asiaa, johon itsekin olen viitannut. H.H. lähes keksi ikiliikkujan: poistojen ja varastojen arvonalennusten avulla veroja ei tarvinnut maksaa. Sotavuosina eli juuri sopivaan aikaan makeisfirmalle verottaja pamautti mätkyt, jotka ylittivät käteisvarat ellei omaa pääomaa (muistin varassa kirjoitettu). Huhtamäki lahjoitti firmansa Kulttuurirahastolle ja verottaja lienee kokenut "herätyksen". Se oli "lahjoitus" pakon edessä. HH:lla oli perillisiä.

Comments are closed.

Related Posts