Handelsbanken: Suomen talous kasvaa ensi vuonna pirteästi

– Suomen kokonaistuotanto kasvaa ensi vuonna odotettua nopeammin
– Maailmantalouden kasvu on investointivetoista, mikä hyödyttää Suomea
– EKP kantaa huolta rahoitusjärjestelmän vakaudesta eikä nosta ohjauskorkoa vielä ensi vuonna

(koko katsaus pdf-muodossa: handelsbanken talousennuste.pdf)

Handelsbankenin ekonomistit ennakoivat, että Suomen bruttokansantuote kasvaa ensi vuonna 2,9 prosenttia eli nopeammin kuin aikaisemmin arvioitiin (2,7). Tänä vuonna kokonaistuotanto kasvaa odotetusti 3,4 prosenttia.

Suomen vienti on vahvasti kiinni kehittyvien talouksien vaurastumisen sävyttämässä maailmantalouden noususuhdanteessa. Suhdanne luo kasvumahdollisuuksia Suomen kaltaiselle investointihyödykkeiden valmistukseen erikoistuneelle maalle:

  • Kehittyvissä talouksissa investointien tarve kasvaa rajusti lähivuosina. Voittajina selviävät ne kehittyneet maat, jotka kykenevät tarttumaan kasvutalouksien tarjoamiin mahdollisuuksiin. Uskomme Suomen kuuluvan näihin maihin Saksan, USA:n ja Ruotsin rinnalla, kertoo pankin pääekonomisti Tiina Helenius .
  • Suomi myös säästyy pitkälti kahtiajakautuneen Euroopan ikäviltä vaikutuksilta, sillä Etelä-Euroopan ongelmamaat ovat Suomelle hyvin pieni vientimarkkina-alue.
  • Lisäksi euroalueen heikentyvä suhdanne ennakoi euron vientikilpailukyvyn paranemista ensi vuonna, Helenius toteaa.


Euroalueen yhteinen rahapolitiikka on Suomelle varsin elvyttävää, mutta ekonomistit eivät ole huolissaan talouden ylikuumenemisesta, sillä kiristyvä finanssipolitiikka, maltilliset palkankorotukset ja inflaation kiihtyminen hillitsevät kotimaista kysyntää.

EKP vaikeassa tilanteessa, kun ongelmamaiden vajeiden rahoitus uhkaa rahoitusjärjestelmää

Handelsbankenin ekonomistit pitävät mahdollisena sitä, että euromaiden on yhdessä pelastettava Kreikan ja Irlannin lisäksi myös Portugali ja pahimmassa tapauksessa Espanja.

– Myllerrys jatkuu todennäköisesti niin kauan kunnes sijoittajat vakuuttuvat siitä, että julkinen talous kohenee ja pankit selviävät omillaan, ilman hallitusten tai EKP:n apua, Helenius arvioi.

EKP on ekonomistien mukaan kuitenkin puun ja kuoren välissä. Vahvempien maiden elpyminen viestii siitä, että elvyttävän rahapolitiikan aika alkaa olla ohi.

– Uskomme kuitenkin, että EKP kantaa enemmän huolta rahoitusjärjestelmän vakaudesta heikommissa maissa kuin vahvojen maiden inflaatioriskeistä. Siksi emme usko ohjauskoron muutokseen vielä vuoden 2011 aikana.

Related Posts

Sijoittaminen

Paska osuu osakemarkkinoilla tuulettimeen joko syksyllä tai keväällä

Tarkoitan otsikossa sitä, että Yhdysvaltojen S&P500 indeksin nopeat pörssilaskut tapahtuvat yleensä joko syksyllä tai keväällä. Laskut voivat jatkua, mutta noina aikoina ne yleensä jyrkkenevät nopeasti.

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä