Mistä tunnet sä deflaation?

Ystävät ovat todettu niin tärkeiksi, että niiden tunnistamiseen on varta vasten laulujakin kehitelty. Talouspuolella olisi eittämättä hyvä tunnistaa niinikään yleiset trendit. Minua on jostain syystä jäänet askarruttamaan viime heinäkuun Draghin puhe Lontoossa, jossa keskuspankkiiri lupasi tehdä kaiken mandaattinsa rajoissa säilyttääkseen euron. Muutamat keskeiset indikaattorit ovatkin muuttaneet sen jälkeen suuntaansa aivan täysin, mutta tietyt indikaattorit taas eivät. Se vaivasi. Helpompaa olisi, jos viime kesän jälkeisissä luvuissa ei olisi johdonmukaisuudessaan toisistaan poikkeavia signaaleja. Oli siksi pakko yrittää kasata niitä kokoon.

Siitä syystä tämä kirjoitus on tässä. En tohdi väittää sen olevan totuus, vaan ehkä ennemminkin tapa yrittää hahmottaa tämä sekava kokonaisuus.

Aloitan euron ja Yhdysvaltain dollarin välisestä kurssista. Viime kesänä kriisi pääsi taas hyvin tulenarkaan vaiheeseen. Jopa talouskomissaari Rehn kävi ilmoittamassa, että euro hajoaa jos meno ei muutu. Euron kurssi oli laskussa. Enimmäkseen siitä syystä, että että välitön euron repeämisen uhka koettiin niin suureksi. Moni suurpankki kasvatti todennäköisyyksiään jonkun maan lähtemisestä valuuttaunionista. Useimmiten veikkaus kohdistui Kreikkaan. Tässä onkin minusta mielenkiintoinen indikaattori. Heinäkuisen puheen jälkeen euro on taas vahvistunut, koska pelko valuuttaunionin hajoamisesta on laantunut. Toisaalta nimenomaan euron vahvistuminen aiheuttaa suurta tuskaa kriisimaille niiden yrittäessä saada vientiä vetämään. Paradoksaalista. Sitä mukaa kun pelot väistyvät, tulee tilalle pelon aiheuttaja. Euron vahvistumista on jopa suoraan valiteltu muutamissa maissa.

Sitten kriisimaiden valtiolainakorot. Kerta toisensa jälkeen trendi on ollut laskeva. Kriisimaiden valtiolainojen luottamuksen kasvaminen on sekin pistetty sen piikkiin – ainakin poliitikkojen mukaan – että epäilykset euron hajoamisesta ovat katteettomia. Saattaa siinä piillä hyppysellinen totuutta. Ajattelen kuitenkin käytännönläheisesti. Miksi lainata Italialle pariksi vuodeksi noin 1,5% korolla? Viime kesänä näiden lyhyiden papereiden tuotto pyöri haarukassa 4-5%. Maalle nyt ehkä voi hallituskin tulla yhdellä äänestyskerralla. Sen sijaan jopa Norjalle lainaaminen pariksi vuodeksi olisi tuoton osalta osapuilleen samoissa lukemissa (hieman alle Italian).

Mutta vilkaistaanpa Suomen 2-vuotisten velkapaperien jälkimarkkinoiden tasoa: 0,078%! Budjettivaje on melkoinen, ja tämähän on ollut eurokraattien yksi mantra, mitä on hoettu väsymyksiin asti. Budjetit pitää saada kuriin. "Löperöllä kurilla" maksaa noinkin kallista hintaa parin vuoden rahoituksesta. Julmaa.

Jospa kyseessä ei olekaan niinkään hajoamispelosta johtuva lainapaperien arvostus, vaan yksinkertaisesti se vanha perinteinen: deflaatio?

Kriisimaissa on varmastikin laskelmoitu myös arvostustason nousuvaraan, siinä missä osakkeetkin ovat porhallelleet sitten Draghin kuuluisan puheen. Tiivistettynä milteipä kaikki markkinaindikaattorit ovat viime kesän hermoilujen jälkeen kääntäneet suuntaansa.

Sen sijaan keskeiset talousindikaattorit eivät ole osoittaneet mitään piristymisen merkkejä. Työttömyys kasvaa tietyissä maissa kohisten, ostopäällikköindeksit ovat tuntuvasti pakkaskelien puolella, ja siksi ne tuotantoluvutkin ovat melko järjestelmällisesti jääneet jälkeen. Markkinat toki pyrkivät ennakoimaan. Kasvun alettua käy kalliimmaksi hakeutua tuottojen perään.

Jonnekin se raha kuitenkin joutuu kulkeutumaan, joten siinä mielessä melko murheellisillakin talousluvuilla osakkeet ovat menestyneet verrattain hyvin. Suomenkin valtiolainojen taso kasvualustaisella Euroopalla kävisi tukalaksi ja deflaatio väistyisi. Tässä mielessä ensi viikon EKP:n ohjauskoron mahdollinen lasku tulisi muodostua korkeintaan ohikiitäväksi piristysilmiöksi. Kosmeettista hienosäätöä. Kriisimaissa yrityksillä on edelleen mittavat rahoitusongelmat pankkien ennemminkin keskittyessä korjaamaan omia taseitaan, ja kotitaloudet tekevät sitä samaa. Rahalle ei ole ollut kysyntää, vaikka ohjauskorko on jo nyt historiallisen alhainen.

"Euro-QE" voisi minusta tehdäkin mullistavampaa jälkeä, mutta toistettuna Yhdysvaltain tapaan siltäkin voi teho kadota uusien annostusten kohdalla. Toisella vaakakupilla on edelleen kriisimaiden tilanteen kärjistyminen niin pahaksi, että se yhteisen valuuttaunionin unelma kyllä särkyy. Siihen tuskin ruvetaan vapaaehtoisesti. Merkel ei tietystikään halua ennen syyskuuta mitään "Weimareita", joten on ihan mahdollista kesällä nähtävän vielä yhden pienen paniikkikierroksen episodi. Pidän sitä kesää edelleen yhtenä strategian hiontakohtana.

Japanin tie ja deflaation vuodet, miltä kuullostaa? Ei minusta ainakaan kovin houkuttelevalta, mutta eihän noista eurokraateista koskaan tiedä.

3 thoughts on “Mistä tunnet sä deflaation?

  1. Korot ja deflaatio

    Korot ovat sekaisin, ne eivät kerro mitään. EKP:n ohjauskorko on 0,75% ja huhutaan, että sitä laskettaisiin. Tuolla hinnalla EKP antaa siis lainaa rajattomasti vakuita vastaan. Pankit voivat antaa jopa omia velkasitoumuksiaan lainan vakuudeksi (kun ne ovat valtion takaamia). Kaikkien valtioden velkapaperit käyvät 100% vakuudeksi. Eli kaikki korot yli 0,75% tarkittavat defaulttiriskiä ja mahdollistavat arbitraasin. Ne ovat pankkitukea. Maat jotka saavat taas alle 0,75% lainaa tarkoittavat, että kysyntää on niiden maiden lainapapereihin. Se johtunee siitä, että näin siirretään talletuksia pois riskisistä pankeista. Jospa vaikka Kyproksen pankkiin tehneellä talletuksella ostetaankin Suomen valtion lainapapereita. Niitä ei leikata.

    Ihmettelen deflaation pelkoa. Meinaako joku tosissaan, että rahanarvoa ei pystytä tuhoamaan. Lasketaan negatiiviseksi tuo korko (sitä on joku kehottanut) ja hyväksytään vakuudeksi lupaus maksaa raha takaisin. Jos EKP:n korko olisi vaikka -10% niin olisi näppärää ottaa vaikka miljardin laina. Saisin siitä lainasta joka vuosi 100 miljoonaa korkotuloja. Loppuisi rahapula ja myös deflaatiovaara. Kaikkea kiinteää omaisuutta ostettaisiin noilla rahoilla ja se nostaisi niiden nimellisiä hintoja.

    1. Deflaatio?

      Nimenomaisesti minulla oli tuo tuossa kysymyksenä. Ennen kuin olen saanut jonkinlaisen varmuuden asiaan, voisin alkaa pelätäkin. Negatiivista EKP:n parkkeerauskorkoa on ehdotettu. Tavallaan pyritään pakottamaan rahan ohjautuvan muualle. Yli yön parkithan olivat aivan käsittämättömissä määrissä silloin, kun EKP maksoi 0,25% korkoa näille talletuksille. EONIA on sekin osapuilleen "nollassa" ja tästä pääsevät nauttimaan jotkut pankit. Haitari on melkoinen. Kriisimaissa yritykset joutuvat maksamaan pankkilainastaan huomattavasti korkeampaa hintaa ydinmaissa. Riskien "oikeanmukainen hinnoittelu" on aiheuttanut valtavasti päänvaivaa eurokraateille. Siitä huolimatta otsikot täyttyvät siitä, että luottamus on palannut. Miksen minä näe asiaa ihan yhtä yksiselitteisesti? Enkö kenties edes "haluakaan" nähdä?

      Ohjauskoron laskulla en näe mitään merkittävää vaikutusta kriisimaiden osalta. Sen sijaan laitoin merkille, miten Saksan poliittinen johto rupeaa hienovaraisesti vihjaamaan, ettei koronlasku nyt ole oikein sopiva asia. Samalla myönnettiin se, että eri euromaat ovat erilaisessa tilanteessa ja niiden melonien ja omenoiden lippalakin valinta on EKP:lla varmasti haastavaa puuhaa. Tässä mielessä Saksaan voi tulla ylikuumenemista. Miksi muutoin sieltä ruvetaan puheilla puuttumaan itsenäisen keskuspankin toimiin?

      Deflaatio, jos sitä nyt ylipäätänsä on olemassa, on pikemminkin kriisimaiden murhe. Eivät nuo M3-käppyrät nyt kovin paljon muutakaan viesti.

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

Suomen aseteollisuudesta

Nato-ratkaisun jälkeen Suomessa olisi kaikki syyt kiinnittää huomiota otsikon aiheeseen. Totean, että jotkut faktat saattavat yllättää, mutta ne on taatusti dokumentoitu.

1) Suomen ”köyhyys”

Sotahistoriaamme on kirjoitettu

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com