Uskallus puuttuu

Kirjoitusvuorossa Hannu Lehtilä Jyrki Kataisen hallitus on kuuden puolueen keskenään ristiriitaisten intressien vanki. Eri suuntiin vetävien poliittisten mielihalujen summana on tilanne, jossa ei tapahdu mitään. Havaitaan kyllä mitä tapahtuu, mutta

World Money Show Lontoossa (2/2)

Kirjoitin eilen huomioitani Lontoon viimeviikkoisesta World Money Showsta. Tässä lupaamani jatko-osa. David Fullerin vaisun luennon jälkeen oli vuorossa Jim Rogers. Hän kertoi perheestään ja maailmanympärimatkoistaan niin seikkaperäisesti, että aloin jo

World Money Show Lontoossa (1/2)

Kai Nyman ehti jo kertoa havaintojaan Lontoon World Money Show tapahtumasta. Tässä omia täydentäviä havaintojani muutamista valikoiduista World Money Show esityksistä. En juuri perusta teknisestä analyysistä, joten John Bollingerin esitys

Monenlaisia ”laatuyhtiöitä”

Nordnetin meklarin Jukka Oksaharjun kirja Hajauta tai hajoa vuodelta 2013 käynnistyy peruskurssilla Markowitzista, Sharpesta, Grahamista ja Buffettista. Esille tulevat melko luonnolliset kriteerit valita sijoituskohde. Isolla yrityksellä on etunsa niin hinnoitteluvoimassa

Käytä valtaasi Nokian omistaja

Helsingin pörssissä on eletty loistavia aikoja. Viimeisten kolmen kuukauden ajan OMXH25 – indeksin19 %:n tuotolla kotopörssimme hakkaa kaikki maailman merkittävimmät osakemarkkinat. Lähimmäksi pääsee rahoituskriisistä toipuvan Espanjan pörssi 15 %:n tuotollaan.

Kaupan tasapaino

Maailma näyttää taloudellisesti katsoen taas paremmalta kuin moneen vuoteen. Euro–alue on ponnistanut pois lamasta hitaaseen kasvuun, mutta kasvuun kuitenkin. Vuosi tai kaksi sitten moni ennusti euro–alueeen romahdusta, nyt ne ennustajat

Rakenteellisen työttömyyden hupiluvut

Euroopan komission raportti työmarkkinoiden kehittymisestä Euroopan Unionin alueella vuonna 2013 sisältää analyysiosassaan verraten uusia laskentamalleja rakenteellisen ja suhdanteista johtuvan työttömyyden selvittämiseksi. Tämä lienee tarpeen, sillä aiemmalla laskentamallilla Irlannin tuotantokapasiteetti olisi

Kannattaako voitot kotiuttaa?

Kirjoitusvuorossa Mika Huhtamäki Pitkäaikainen sijoittaja joutuu välillä miettimään myös salkun painotusta, toimialajakaumaa ja mahdollisesti muutoksia osakkeiden ja korkosijoitusten väillä. Lähestulkoon kaikki hyvät sijoituskäytännöt tukevat salkun ajoittaista uudelleenpainottamista omalle riskitasolle sopivaksi.

Pikamarkkinakatsaus

Pörssien lainakattosopimuksesta alkanut ralli (tarkkaan ottaen se alkoi jo vähän ennen sitä, merkittävää treidauksen kannalta: markkinat veikkasivat tuloksen oikein etukäteen – ellei joku peräti tiennyt…) näyttäisi hiipuvan. Päivätason DMI on

Kuka seuraa mitäkin

Kaikki tai ainakin kaikkien, jotka harrastavat osakesijoittamista pitäisi ymmärtää, että osakkeen oikea hinta on siitä saatavien kassavirtojen nykyarvo. Ihmiset ostavat tunteettomia pörssiosakkeita saadakseen niistä rahaa ja tällöin kokonaisuutena ainoastaan osinkotuotot ovat

Supercell ja Next Big Thing

Kirjoitusvuorossa Juha Mikkola Supercell, yksi länsimaisen yrityshistorian nopeimmin kasvaneista yrityksistä, ainakin liikevoitolla mitattuna, on saanut uuden pääomistajan japanilaisesta Softbankista. Enemmistöosuuden Supercellista ostaneet japanilaiset maksoivat osakkeista hinnan, joka vastaa 3 miljardin