Sosiaali- ja eläke- politiikka pidettävä kansallisen päätöksenteon piirissä
Eläketurvasta ja muusta sosiaalipolitiikasta on Euroopan unionissa tähän saakka päätetty pääosin jäsenvaltioissa. EU:n talouskoordinaatio ulottuu kuitenkin yhä vahvemmin myös sosiaaliturvan alueelle. Samalla sosiaalipolitiikkaa halutaan nivoa aiempaa tiiviimmin myös talous- ja