Öljytuotteet

Sain edellisistä postauksesta niin huonot arviot, että päätin tehdä huomattavasti tärkeämmästä aiheesta postausken eli energiamaailman muutoksesta. Petroolituotteiden maailman ykkönen on ollut pitkään Saudi-Arabia, mutta ei ole enää. Yhdysvallat meni ohitse

Puhelinten käyttö

Puhelimen käyttö vaihtelee paljon käyttäjäryhmien mukaan. Älypuhelimia on maailmassa yli miljardi ja matkapuhelimia on 80% maailman ihmisistä eli noin 5 miljardilla. Eri käyttiksen omaavia puhelimia käytetään keskimäärin erilailla. Älypuhelimia käytetään:

Euroalue flättiintyy

Tänään julkaistiin nippu euroalueen makrodataa, josta kävi ilmi ainakin saksalaisen vähittäismyynnin ja ranskalaisten kulutuksen olevan vähenemään päin. Sen sijaan työttömyydestä annettiin kahden vuoden jälkeen vihdoinkin laskeva lukema, joskin vain marginaalisesti.

Samsung

Toistan luultavasti kyllästymiseen asti samoja asioita. Kirjoitan auki omaa analyysia koska mietin sijoittavani Samsungiin (itse asiasa olen jo ottanut siitä pienen position). Kirjoitan itseni vuoksi, toivottavasti, ette pidä asiaa pelkkänä

Voi EK sentään!

Hevospoolo on hieno harrastus   Suu auki hämmästyksestä katselin Ylen tv-uutisia, joissa EK:n työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen esitteli EK:n "uusinta" ehdotusta. Lomautusten tai irtisanomisten uhatessa työehdoista pitäisi voida paikallisesti sopia joustavasti.

Portugalin hallituskriisin jälkeen

Heinäkuun alussa Portugalissa marssi (ja oli aikeissa marssia) ministeriä pihalle frekvenssillä ministeri päivässä – kaksi parhaassa. Syynä oli epäinhimilliseksi koettu säästötalkoo. Portugalissa nimenomaan yksityisten velkataso on päätähuimaava. Tavallinen mittari tässä

Konecranes

Myin yli puolet omistamista Konecranesin osakkeista. Yritys on tehnyt tulosta tammi-kesäkuussa 40,3 miljoonaa kun vuosi sitten luku oli 59 miljoonaa. Liikevoittoprosentti on 3%-5% välillä riippuen kuinka lasketaan. Yritys ohjeistaan liikevoiton

Luottokupla Kiinan huolena

Koneen pääjohtaja Martti Alahuhta onnistui säikyttämään sijoittajat toteamalla yhtiönsä jälleen kerran odotukset voittaneen tulosten yhteydessä, että Koneelle tärkeä Kiina on siirtymässä nopeasta kasvusta maltilliseen kasvuun. Tämä ei ole varsinainen uutinen,

Puuttuuko rohkeus?

Puuttuuko suomesta riskinottokykyä? Työskentelemme mielellämme turvallisena pitämässämme suuryrityksessä, tai vielä parempi kunnan palveluksessa. Siellä mahdolliset epäkohdat ovat johdon tai joka tapauksessa jonkun muun vikaa. Teemme itse vain töitä käskettyä. Yrittäjäksi

Pörssikurssit ennakoivat taantuman

  Pörssikurssit ovat tehokkaat ennustamaan tulevaa talouden kehitystä. Kevään orastava nousu Helsingin pörssissä lässähti ja siihen on nyt löytynyt syykin. Suomen teollisuuden liikevaihto supistui helmi – huhtikuussa 6,1 prosenttia vuodentakaiseen