Antiikista ja taiteesta
Arkistoitu 4.6.2011.
STUPIDO-maita pian jeesataan köyhien perässä peesataan. Milloin tuo lamaakin Suomen koittaako parempi huomen? Kuprusta irtosi osikko, oonko vain hirmuinen tosikko? Pörssi nyt alaspäin kulkee ainakin alempaa sulkee.
Yleensä kansan sympatiat ovat lakkoilevien työläisten puolella, mutta joskus on toisin. Ahtaajien hurjan hyviä palkkoja on ihmetelty, puhutaan jopa 50,000 euron keskiansioista. Tämän saadaksesi, sinun pitää käytä noin viikon mittainen
Suomi on lakkojen ja työvoimaristiriitojen maa jos tilastoihin on uskomista. Täällä työntekijöiden joukkovoima ja spontaani kapinahenki ottaa edelleen mittaa työnnantajaleirin taloudellisen ja yhteiskunnallisen vallan linnakkeista. Taistelun otteet ovat kovat ja
Kun professori Puttonenkin käsitteli työssä jaksamista TalSa:ssa, aloin muistella erästä nuoruuteni työpaikkaa. Aikaa on kulunut niin paljon, etten muista oikeastaan mitään ja senkin varmasti väärin. En ole edes varma,
Stockmannin yhtiökokous pidettiin Finlandia-talolla 16.3.2010. Paikalla oli 772 osakasta edustaen 46,7 miljoonaa osaketta ja 272 miljoonaa ääntä (78,6 % yhtiön äänistä). Hpj. Taxell avasi kokouksen ja kävi läpi jo tutuksi
Huomiotani herätti tänään mainos tavallisessa päivälehdessä. Siinä markkinoidaan kuponkiobligaatiota joka on sidottu kahden tunnetun pörssiyrityksen osakkeiden kehitykseen pääasissa sanomalla: JOPA 10% TUOTTO PUOLESSA VUODESSA. Sitten seuraa erilaisia ehtoja melko pienellä
Sodan ensimmäinen häviäjä on totuus. Näyttää pätevän myös työtaisteluihin. Olen julkaissut Piksussa ahtaajalakosta ne uutiskommentit, jotka www.deski.fi ja STT-Info ovat välittäneet. Ko. tiedotteissa on seuraavat käyttöehdot “Aineistoa saa julkaista tekijänoikeusvapaasti
Pitäisikö minun lopettaa hedge rahastoista kirjoittamien. Tällainen ajatus tuli kun huomasin Ozikin ja Sadka tutkimuksen ”Does Recognition Explain The Media-Coverage Discount? Contrary Evidence From Hedge Funds". He olivat tutkineet hedge
Yksi Yhdysvaltain johtavista pankeista, Lehman Brothers, meni finanssikriisin mainingeissa nurin syyskuussa 2008. Lehmanin konkurssi on laatuaan Yhdysvaltain historian suurin. Edes General Motorsin taloudellinen kuolo ei ollut suurempi. Nyt jättipankin
Työttömyysasteemme on noussut jo 9,2% (Tilastokeskus, tammikuu) luokkaan ja on jo syytä hieman vilkaista rakenteellisia tekijöitä, jotka oleellisesti vaikuttavat haluumme tehdä työtä ja pysyä työelämässä. OECD on hiljattain (10.3.2010) julkaissut
Viime aikoina listan kärkipään firmoissa on ollut havaittavissa ilmiö, että nousupotentiaaliprosentit ovat tippuneet melko alas. Tämän voi tulkita niin, että osakkeiden arvostustaso on jo keskimäärin lähellä neutraalia tai jopa hieman
Käytiin tuossa juuri vaimon kanssa aamiaispöydässä jälleen kuuma keskustelu työurien pidentämisestä. Jäi hieman harmittamaan, että vaimo ehti lähteä töihin ennen kuin keksin oman uuden pienen ehdotukseni siitä kuinka työssäoloaikoja voitaisiin
Miten on tähän päästy? Kysytään tosissaan. Turskalta toiset säästy, osakkeet posissaan. Onko jo aika laskun? Vielähän noustaan kai! Karhuna miehet kaskun, knokkiin jo putit sai. Maailman kautta kuljen
Taurus osakelista 1010 Löydät koko listan verkkosivulta www.taurus-capital.net. Aikasemmat blogit löydät Piksulta otsikon Taurus/Bo Lindfors alta. Exel nousi neljä sijaa ja Kone kolme edelliseltä listalta. Alma Media sijoitus
YIT:n yhtiökokous pidettiin Finlandia-talossa 10.3.2010 klo 13:00 alkaen. Paikalle oli saapunut 724 osakasta edustaen reilua 57,2 miljoonaa osaketta (45,0 % kaikista äänistä). Yleisö suosio testasi seminaarisalin kapasiteetin mutta lievän järjestelyn
Insead on julkaissut v. 2009-2010 version "global innovation indexistä" – tuhti 336 sivun paketti jossa eri maita totuttuun tapaan rankataan erilaisissa innovatiivisyyteen liittyvissä asioissa. Hyvä suomi – osastolla voimme todeta