Onko pitkissä koroissa jo kuplaa?

Osakkeet, raaka-aineet ja yritysten velkapaperit kärsivät tappioita viime vuonna. Valtioiden obligaatiot, joita on yleensä tarjolla pitkissä korkorahastoissa, pärjäsi sen sijaan erinomaisesti. Omassa salkussani Seligsonin Euro obligaatioiden osuus onkin ollut lähellä

Pelastaako Israel maailmantalouden?

Esitän tosihölmön kysymyksen. Venäjä vetää kaasuhanat kiinni Ukrainassa. Israelin hyökkäys Gazaan nosti öljyn $50 per tynnyri. Kriisit muuttavat maailmantalouden suuntaa. Puutin näytti tyytväiseltä telkkarissa. Sotkamon K-kaupassa oli tänään iltapäivällä enemmän

Eettinen sijoittaminen tuottaa hyvin

Korkeita eettisiä päämääriä tavoittelevat yritykset tunnistetaan yleensä siitä, että niiden julkisessa viestissä kerrotaan selvästi arvopäämääristä kuten: vastuu ympäristöstä, oikeudenmukaisuus, laatu, henkilöstön kehitysmahdollisuudet, yhteiskuntavastuu, asiakastyytyväisyys, inhimillisyys, palvelu, ilmaisunvapaus,…. Monissa tutkimuksissa on todettu,

Salkku vuoden 2008 alkuun

Tuskallisena sijoitusvuotena 2008 mallisalkkuni on jäänyt päivittämättä kahdesta syystä: Omat sijoitukseni kulkivat paljolti toista rataa kuin mitä kirjoitin keväällä (toukokuu 4, 2008) ja mallisalkussa oli kohteita, joihin ei löytynyt kätevää

Helsingin pörssin toimialat 2008

Katselin hiukan kuinka Helsingin pörssin toimialat olivat kehittyneet vuoden 2008 aikana. Ohessa on kolme kuvaa päätoimialojen suhteellisesta kehityksestä verrattuna OMXH Cap indeksiin. Keskiarvoa paremmat toimialat   Näistä ”menestyneistä” toimialoista vain

Olemmeko menossa uudelle 70-luvulle?

En ole ekonomisti, mutta työskentelen sijoitus- ja pankkialalla. Oppini taloudesta perustuvat pelkästään lukemaani kirjallisuuteen, blogeihin, muiden ihmisten mielipiteisiin sekä uutisiin. Perustan omat vähäiset olettamukseni omaan järkeeni ja usein olen epävarma olettamuksissani.

Uusi vuosi 2009 lähestyy

Tilastojen mukaan joulukuu 2008 oli ihmisten mielestä synkin sitten 1990-luvun laman. Tosin tilastoja on kerätty Suomessa vasta 1993 alkaen. Tilastoissa näkyy mielenkiintoinen asia. Korkeamman portaan johtajat ovat enemmän huolissaan taantumasta, mitä