Q3/2021 tulosennusteet

Sijoittaminen

Tähän kirjoitukseen on koottuna “Jyrkin listan” yhtiöiden Q3-tulosennusteet. Yhtiöitä on yhteensä 65, joista jo muutama yhtiö on ehtinyt raportoimaan tuloksensa.

Jyrkin lista löytyy valikon kautta “ANALYYSIT > JYRKIN LISTA” tai suoraan linkistä https://piksu.net/jyrkin-lista/
Lista koostuu tällä hetkellä Suomi (26 yritystä), Ruotsi (14) ja USA (25) -yhtiöistä.

Sivulla on taulukko, johon on koottuna arvonmäärityksen tulos sekä pörssikurssiin suhteutettu nousuvara. Lisäksi taulukossa on kuluvan tilikauden EPS-ennuste sekä ennusteista laskettu PE-kerroin, ROE ja gearing (nettovelkaantumisaste). Taulukkoon on koottuna myös seuraavan 12 kuukauden ennustettu osinko ja osinkotuotto.

Sarakkeen otsikkoa klikkaamalla voi järjestää taulukon tietoja esimerkiksi pienimmän PE:n tai parhaimman osinkotuoton mukaiseen järjestykseen. Järjestyksen voi kääntää laskevasta nousevaksi klikkaamalla sarakkeen otsikkoa uudelleen. Oheisessa kuvassa lista on järjestetty PE-kertoimen mukaiseen järjestykseen.


(Kuvan voi suurentaa klikkaamalla sitä)

Yhtiön nimen linkistä aukeaa PDF-dokumentti, jossa on lisätietoa arvonmäärityksestä.

Q3-TULOSKIERROS

Sijoittajan mietteissä on tällä hetkellä ainakin seuraavat kolme asiaa, joihin tuloskierros antanee vastauksia:

  • Inflaatio ja korkojen nousu
  • Kustannusinflaation kehitys ja sen vaikutus yhtiöiden lähiaikojen tulosmarginaaleihin
  • Komponenttipulan ja toimitusketjujen katkojen vaikutus yhtiöiden tuotantoon, myyntiin ja marginaaleihin

Hyväkään Q3:n tulos ei välttämättä riitä markkinoille, jos yhtiön tulevaisuuden näkymät ovat sumuiset, kasvupotentiaalista ei saada kaikkea irti tai kannattavuuden odotetaan olevan paineessa em. syiden johdosta.

VAROITUKSIA

Kvartaalikohtaisiin ennusteisiin tulee suhtautua varauksella, sillä sijoittajan pääpaino on kuitenkin pitkän aikavälin kehityksessä. Tärkeää onkin oikeastaan katsoa, että tuliko raportissa jotain uutta tietoa, jonka johdosta vuosiennustetta pitäisi muuttaa oleellisesti.

Ennusteet eivät ole sijoitussuosituksia eikä niitä pidä sellaiseksi tulkita. Itsellä on sijoituksia listan osakkeissa, mutta mikään niistä ei ole yhtiön markkina-arvoon nähden millään lailla merkittävä (alle 0,5 % yrityksen osakemäärästä).

Korostetaan vielä, että ennusteet eivät ole ammattimaisen analyytikon käsialaa. Tästäkin syystä lukuihin kannattaa suhtautua varauksella.

Luvuissa voi olla myös näppäily tms. huolimattomuusvirheitä, joita ei olla huomattu korjata pois. Pahoittelut niistä jo etukäteen.

Älä siis tee sijoituksia tämä listan perusteella!

TAULUKOT

Taulukot sisältävät siis Q3-tulosennusteita. Koko vuoden ennusteet voi katsoa Jyrkin listalta (https://piksu.net/jyrkin-lista/).

Ennusteiden luvut on koostettu viikolla 41/2021, joten tämän jälkeen tulleet yhtiöiden antamat tuloksien ennakkotiedot (eli tulosvaroitukset) eivät välttämättä päivity listalle. Tällaisia yhtiöitä ovat mm. Ponsse ja Scanfil, joiden positiivisia tulosvaroituksia ei ole huomioitu.

Lisäksi ennusteissa ei ole huomioitu mahdollisia yllättäviä alaskirjauksia tai muita kertaluontoisia eriä.

Taulukon luvut ovat miljoonia (EUR/SEK/USD) paitsi EPS-ennusteet, jotka ovat euroja/kruunuja/dollareita.

(Kuvan voi suurentaa klikkaamalla sitä)

SUOMI

RUOTSI

USA

Jyrkin lista Tuloskierros

9 thoughts on “Q3/2021 tulosennusteet

  1. Ennusteet ovat antoisia. Onko AssaAbloyn lv-ennusteesta yksi numero kadoksissa.

    1. Joo, siihen pääsi lyöntivirhe tulemaan. Liikevaihdon pitäisi 2 400 sijaan olla 24 000 (miljoonaa kruunua).

  2. Minulla on hyvin samanlainen seurantalista ja omistan monia listasi parhaista ja myös muutamia hieman heikompia.

    Oletko pitänyt kirjaa salkun kehityksestä ? Miten on Jyrkin listan mukaan koottu salkku kehittynyt?

    1. Olen tehnyt omia sijoituksia painottaen parhaisiin nousuvaran yhtiöihin. Ennen sijoitusta odotan mahdollisen kurssilaskun kääntyvän nousuksi. Silloinkin ensimmäinen sijoitussumma on luokkaa 1/3 normaalista, jolloin mahdollinen tappio jää pieneksi, mikäli nousuyritys hyytyykin. Täydennän sijoitussummaa sitä mukaan, kun osake jatkaa nousuaan.

      En ole pitänyt kirjaa salkun kehityksestä. Monta kertaa ajatuksena on ollut luoda viikottain seurattava virtuaalisalkku, mutta sen ylläpito muuttuu nopeasti työlääksi. Salkkua varten pitäisi luoda jotkin sijoitussäännöt tai raamit, jonka perusteella osakkeita ostetaan, myydään tai vaihdetaan toisiin. Riippuen säännöistä, niin seurantaa tulisi kuitenkin tehdä päivittäin ja katsoa onko jokin sääntökohta realisoitunut. Tähän ei tahdo aika riittää – varsinkin tuloskaudella, kun kaikki energia ja aika menee tulosraporttien perkaamiseen.

  3. Tein vertailun omiin koko vuoden 2021 ennusteisiini EPSin osalta. Muutama suuri ero on, nimittäin Lassila & Tikanoja ja Telia. Katsotaan miten käy.

    Estimates 2021
    EPS SEPPO
    EPS Jyrki Ero%
    Aktia Bank Plc 0,95 0,89 -6 %
    ASSA ABLOY AB ser. B 10,50 9,68 -8 %
    Elisa Corporation 2,20 2,10 -5 %
    Etteplan Oyj 0,85 0,84 -1 %
    Huhtamäki Oyj 1,95 2,03 4 %
    KONE Corporation 2,10 2,01 -4 %
    Lassila & Tikanoja Plc 0,67 0,89 33 %
    Marimekko Corporation 2,30 2,47 8 %
    Metsä Board Oyj B 0,87 0,79 -9 %
    Neste Corporation 2,00 1,80 -10 %
    Nokian Tyres Plc 1,70 1,68 -1 %
    Olvi Plc A 2,50 2,17 -13 %
    Orion Corporation B 1,50 1,48 -1 %
    Ponsse Oyj 1 1,80 1,86 3 %
    Sampo Plc A 3,50 2,97 -15 %
    Scanfil Plc 0,60 0,53 -12 %
    Stora Enso Oyj R 0,90 0,93 3 %
    Telia Company AB 0,45 0,32 -29 %
    Tokmanni Group Oyj 1,40 1,36 -3 %
    UPM-Kymmene Corporation 1,80 1,75 -3 %
    Uponor Oyj 1,55 1,37 -12 %
    Vaisala Corporation A 1,10 1,01 -8 %

    1. Tosiaan, varsin tasaisesti on ennusteet jakautuneet 🙂

  4. Yleiselläkin tasolla toteaisin, että mielestäni erityisesti ulkom. firmojen seuraaminen tuo hyvää lisäarvoa. Kotim. firmoista on juttua vähän joka paikassa ja itselläkin joku käsitys.

    Perkasin J:n listasta alhaisia ulkom. PE-lukuja. Ikäväksi konsensussuositukset olivat niissä huonot ja esim. Jyrkilläkin on Harley-Davidssonista neg. käsitys tuossa https://piksu.net/extras/jyrki/pdf/hog-2021-07-24.pdf . Sanon tämän siksikin, että ulkopuoliset näkevät, että listaa kantsii perata ja klikata firmojen nimiä auki

  5. Taulukoita selatessa huomaa niiden hyvän lisäarvon sijoittajalle. Taulukon käyttöehdossa sanotaan: Voit kopoida aineistoa ja lievittää sitä
    edelleen vapaasti.
    No, minulla on ilmeisesti näössä joku erityinen piirre:)

    1. Hyvä löytö – kiitoksia! Tuo on ollut siellä jo useamman vuoden ja se on luonnollisesti kaikissa PDF:ssä… 😀 Pitää korjata nyt tuloskauden aikana.

Comments are closed.

Related Posts